Vähän yhteenvetoa viimeaikaisista puuhista, ja mahdollisesti muuta sekalaista...
Olen ollut Parryn perheessä nyt vähän päälle viikon. Lasten kanssa menee ihan hyvin, jokailtaista ruokailu- ja nukkumaanmenorumbaa lukuunottamatta. Hannalla menee joka ilta vähintään puoli tuntia ennen kuin se saa muutaman porkkanapalan alas (tässä kohtaa sympatiat omille vanhemmille! Ps: voitteko lähettää irtokarkkeja?), ja joka ilta siltä "tippuu vahingossa" osa lattialle. Alia ei nukkumaanmenoaikaan millään saa pysymään sängyssään, tai edes huoneessaan, vaikka hänellä on lupa ottaa joku lelu sänkyyn ja leikkiä sillä ennen nukkumista. Daniel on yleensä näissä molemmissa helpoin; syö (melkein) mitä tahansa, ja paljon, ja menee mukisematta sänkyyn lukemaan.
Yleensä tulen kyllä lasten kanssa hyvin toimeen, ja loppujen lopuksi vietän heidän kanssaan vain viitisen tuntia päivässä, joten ei tämä kyllä kovin rankkaa ole. Minun pitää vain koittaa oppia kärsivällisemmäksi, erityisesti Alin kanssa, ja muistaa, että vaikka lapset ovat joskus ärsyttäviä, ei niille voi enää kiukutella sitten kun tilanne on ohi. Varsinkaan viisivuotiaan kanssa sellainen ei oikein toimi.
Viikonloppuna sain ihanaa lapsivapaata aikaa, kun ensin Matt ja Ali lähtivät Mattin vanhempien luokse Sussexiin perjantai-iltana, ja muut lähtivät perässä lauantaina. En viettänyt viikonloppuna kovinkaan paljon aikaa kotona, mutta ainakin ilta oli erittäin mukava, kun sain olla ihan itsekseni kotona.
Sain viime viikolla (pienen Facebook-stalkkauksen jälkeen) selville, että Lucas (vaihdossa Raumalla '08, majoitti minut Sydneyssä viime talvena) olisi tulossa Eurooppaan kuukaudeksi sunnuntaina, ja viettäisi ensimmäiset kaksi päivää Lontoossa!! Tapasimme siis sunnuntaina heti aamulla, ja kävimme Notting Hillissä Portobello Roadin markkinoilla, menimme bussilla Oxford Streetin läpi Piccadilly Circusille, ja näimme muutaman muun turistinähtävyyden, kuten Big Ben, Trafalgar Square... Viideltä tapasimme Lucasin kaverin Katen juna-asemalla, ja veimme heidän kamppeensa Katen serkun Simonin ja hänen espanjalaisen tyttöystävänsä Elenan luo Kensingtoniin. Simonilla ja Elenalla oli aivan ihana asunto!! Ei se kyllä kovin iso ollut; pieni makkari, kylpyhuone, pitkät käytävät olohuoneeseen, pieni keittiö ja parveke, ja pikkuruinen vierashuone. Ihanasti sisustettu, ja tietenkin hyvän kokonen kahdelle. Se oli myös lähellä keskustaa. Tällaisesta lystistä saa kuitenkin maksaa; vuokra on kuulemma £1400 kuussa! Huhhu! Lopulta koko porukka (jossa oli siis tässä vaiheessa kolme aussia, yksi espanjalainen ja minä) lähdinne Churchill Arms -pubiin, joka on yli 200 vuotta vanha. Pubi oli ulkoa, ja paikoittain myös sisältä, täysin kukkien peitossa (kuten linkin kuvasta näkyy). Perinteinen englantilainen pubi - mutta ruoka siellä oli thaimaalaista. Outoa minusta, mutta ei kuulemma ole epätavallista, että joissain pubeissa tarjoillaan perinteisen englantilaisen ruoan sijaan esim. thai-ruokaa. Pubista sai myös Kopparbergin päärynäsiideriä, joka oli minusta tosi hienoa, kun en ole oikein vielä löytänyt omaa "oubijuomaani" - kun olut ei maistu, niin ulkomailla on aina sama ongelma, ainakin tällaisella siiderin- ja lonkeronlitkijällä.
Oli kyllä tosi hauska päivä! Kotiin lähtiessäni tuntui, etten koskaan halua lähteä täältä. Toisaalta, välillä tuntuu siltä, että olisi ihana olla kotona, omassa kämpässä, missä on "oikeat" tavarat eri asioille, ja kaapeissa sellaista ruokaa kun minä haluan. Ratkaisu olisi kai oman kodin löytäminen täältä... :)
Muutenkin oli hyvä viikonloppu: lauantaina kävin ensin katsomassa yhteen kerättyjä norsuja - ja otin kuvan joka ikisestä, siihen asti että kameran akku loppui. Uupumaan jäin alle 10, plus "sisätilanorsut" jotka ovat näytillä Westfieldin ostoskeskuksessa. Norsuretken jälkeen kiersin joenvartta Towerin lähellä saksalaisen Kathleenin kanssa. Tapasimme viime viikon tiistaina Couch Surfing -tapaamisessa, ja tulimme tosi hyvin juttuun.
Couch Surfingistä puheen ollen, ja kun kerran kuitenkin kertaan viikonloppua takaperin, niin torstaina löysin CS-sivuilta viestin, jossa puolalainen tyttö kyseli, että olisiko joku halukas lähtemään yhdelle Richmondiin perjantaina. Kun kerran oli juhannus, ja oli ollut rankka ensimmäinen viikkoa, ja Richmond on lähellä, niin päätin että mikä ettei. Tapasin Anian perjantaina noin puoli yhdeksältä, kävimme Slug & Lettuce -nimisen ravintolan baarissa hakemassa juotavaa, istuimme Thamesin rannalla ja juttelimme. Oli tosi mukavaa olla välillä jonkun muun kun lasten seurassa. Tämä juuri on niin hyvä Couch Surfingissä - kun tulin tänne n. viikko sitten tunsin Lontoosta kaksi ihmistä, ja nyt (perheen lisäksi) jo viisi! Harmi kyllä kukaan heistä ei ole britti, mutta ehkä sekin vielä järjestyy!
Ensi viikonlopuksi minulla on ärsyttävä dilemma. Ostin lipun erään pian ilmestyvän (muualla huomenna, täällä myöhemmin) vampyyrielokuvan keskiyön ennakkonäytökseen, mutta sitten sain tietää, että Angelique ja Matt ovat menossa illalla ulos viettämään Mattin synttäreitä ja jäämässä yöksi hotelliin. Lippuja ei voi perua, mutta ei voi mitään, ajattelin, ja ostin uudet lauantaille klo 13. Heti, kun olin painanut maksa-nappia tajusin, että lauantaina kello 13 pidetään Pride-paraatin, jota haluaisin mielelläni päästä katsomaan kun kerran olen täällä. Mahtavaa. Vaihtoehtoina on siis: menetän n. £8, ja jätän väliin lauantain paraatin, tai menetän lähemmäs £20, ja menen katsomaan paraatia. Molemmat kuulostavat tosi huonoilta vaihtoehdoilta. Ärsyttää!!!
Nyt ärsytyksen purkamiseksi ajattelin katsoa jakson Doctor Whota. Katsoin sitä lasten kanssa Walesissä, ja jäin koukkuun (niin kuin kuulemma useampi edeltäjäni). Katsoin siellä kolme jaksoa, ja täällä neljännen, joka valitettavasti oli kauden päätösjakso. Hankin *kröhkröh* koneelleni koko kauden, ja katson nyt sitä. Seuraava kausi alkaa vasta joulukuussa, höh. Onhan tietty vanhoja jaksoja vaikka kuinka paljon, mutta olen tottunut tähän uuteen näyttelijään, ja viidennen kauden tyyliin, joten vanhat jaksot eivät tunnu yhtään samalta. Mutta jos nyt tulee paha puutetila niin voihan niitäkin katsoa, ehkä. (Dagens i-landsproblem...)
Tähän loppuun vielä: lauantaina Hammersmithin ostoskeskuksessa ohikulkeva jätkä kysyi "Onko tuo Italia?" ja osoitti minua. Niin kuin kaikki, jotka minut ovat viimeisen neljän vuoden aikana nähneet tietävät, on kaulassani Ranskan kartan muotoinen koru. Joku, joka onnistuu sekoittamaan Italiana yhtään mihinkään, ei ole tainnut koskaan nähdä karttaa! Sehän on yksi Euroopan, jopa maailman, helpoiten muotonsa perusteella tunnistettavista maista!! Jätkällä taisi mennät vähän senat sakaisin, se on ainoa järkevä selitys...
(Anteeksi vaan, mutta nyt en jaksa lukea läpi, virheet olkoot rauhassa tämän kerran...)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti