"If adventures do not befall a young lady in her own village, she must seek them abroad"
- Jane Austen

"Don't cry because it's over - smile because it happened"

maanantai 31. joulukuuta 2012

Reissuvuosi 2012

Olen jo tehnyt vuosikatsauksen toisessa blogissani, mutta kai tätäkin puolta voisi vähän päivittää (osittain myös siksi, että yritän itse muistella, mitä oikein tuli tämän vuoden aikana tehtyä). Missä kaikkialla siis kävin vuonna 2012? (Nyt on siis kyse ulkomaanmatkoista - kävin myös kolme kertaa Ahvenanmaalla, ja vaikka se olikin epätavallisen usein, ja tuntui välillä aika vieraalta paikalta, ei sitä nyt kuitenkaan lasketa tähän).

Tammikuun viidentenä päivänä muutin Skotlannista takaisin Suomeen. Uutta vuotta juhlittiin mitä parhaimmassa seurassa, kun viisi kaveria Suomesta tuli käymään. Sain vihdoin kokea isot, kunnolliset uuden vuoden juhlat, eli maailmankuulun Hogmanayn, joka on (kuulemma) maailman toiseksi suurin uuden vuoden tapahtuma (taisi olla Sydneyn jälkeen). Ohjelmassa oli outdoor ceilidh, eli ceilidh-tanssit ulkona - suosittelen, ei vaan sen takia, että ceilidh on ehkä parasta ajanvietettä ikinä, mutta myös siksi, että se on paras tapa pysyä lämpimänä Edinburghin yössä. Mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan, ja 5.1.2012 koitti kotiinpaluu kuuden ihanan skottikuukauden jälkeen. Voitte uskoa, että suomalainen tammikuu ei auttanut Skotlannin-ikävään.


Seuraava matkani oli vasta pääsiäisenä, eli huhtikuussa. Olin voittanut jossain Kilroyn arvonnassa kaksi lentolippua mihin tahansa Air Francen Euroopan kohteeseen, joten lähdimme äitini kanssa jo perinteeksi muodostuneelle kevätreissulle Roomaan. Rooma oli ihan ok, ja siellä oli ihanan lämmintä, mutta ei siellä välttämättä tarvitse uudestaan käydä. Oltiin kyllä aika pettyneitä sekä ruokaan että shoppailumahdollisuuksiin, ja totesimme yhteistuumin, että ihan kiva, muttei vedä vertoja Lontoolle. Yllätyin kuitenkin iloisesti siitä, miten hyvin osasin kommunikoida vähäisillä italiantaidoillani! Sain myös maalistaani uuden maan, Vatikaanin.


Noin kolme viikkoa Roomasta paluun jälkeen olikin jo seuraavan matkan aika, kun lähdin Vapuksi Edinburghiin. Kotiin. Lensin ensimmäistä kertaa Ryanairilla, joka olikin yllättävän onnistunut kokemus, jota tietenkin paransi se, että samalla lennolla oli entinen työkaverini, joka oli ollut käymässä Suomessa. Vaikka Skotlannin sää oli kaikkea muuta kuin aurinkoinen ja lämmin (niin kuin edelliskeväästä puhuttiin), oli siellä silti aivan ihanaa! Joka päivälle olin sopinut lounas-, kahvi- ja päivällistreffejä kavereiden kanssa, ja sekaan mahtui tietenkin myös reilusti shoppailua - tai ainakin sen verran, mitä käsimatkatavaroilla matkustaminen salli.


Kaksi kuukautta Skotllannin jälkeen, eli heinäkuun alussa, lähdin viikonlopuksi Kööpenhaminaan tapaamaan siellä asuvaa aussikaveriani. Tämä oli ensimmäinen tämän kesän kahdesta viikonloppumatkasta, jotka olin yhtäkkiä keksinyt varata erään tylsän työmatkan aikana (tuolloin kuljin vielä 45 min bussilla töihin ja kotiin joka päivä). Sää ei suosinut, ja olin jotenkin onnistunut jättämään aivoni kotiin, sillä en ollut pakannut mukaan takkia ("Jos Suomessa on kesä, niin totta kai Tanskassakin on!" No eipä ollut), mutta koska tarkoituksena oli pääasiassa tavata ystävääni ei sää pahemmin haitannut. Mokailu muuten jatkui myös kotimatkalla, kun mm. meinasin myöhästyä lennoltani - luulisi, että tässä vaiheessa olisin jo tajunnut sen, että jos lento lähtee klo 15.50, niin siellä saattaisi olla ihan hyvä olla paikalla vähän aikaisemmin. Jotenkin tämä asia oli päässyt unohtumaan...


Kolme viikkoa Köpiksen jälkeen oli jo seuraavan reissun vuoro, kun lähdin tämän vuoden toiseen uuteen maahan Norjaan. Entinen työkaverini Marie oli muuttanut Skotlannista takaisin Norjaan, ja hän oli käynyt luonani helmikuussa, joten kävin vuorostani viettämässä viikonloppua hänen kanssaan. Sää ei taaskaan suosinut - teimme päiväretken läheiseen Osloon, mutta olimme siellä ehkä noin tunnin, koska siellä satoi kaatamalla. No, tulipahan käytyä.

Seuraava reissuni oli sitten syyskuussa kun kävin Tukholmassa, joka täydensi skandipääkaupunkien kiertueeni. Tarkoituksena oli käydä katsomassa Of Monsters and Men -bändin ilmaiskeikkaa, ja siinä samassa tapaamassa Tukholmassa opiskelevaa ystävääni, jolle olin luvannut jo kauan sitten, että tulisin käymään mutten ollut saanut aikaiseksi. No, sinne keikalle ei sitten päästykään, koska toiveistani huolimatta emme menneet paikalle tarpeeksi ajoissa, ja klubin ovelta olikin sitten n. sadan metrin jono kun pääsimme perille. Ei voi mitään. Muuten Tukholmassa oli kyllä mukavaa, ja ihmettelin miksen käy siellä useammin. Itse asiassa sielläkin kyllä satoi.

Jo seuraavalla viikolla lähdin taas reissuun, kun lähdin lokakuun kahdeksi ensimmäiseksi viikoksi takaisin rakkaaseen Skotlantiin tekemään graduhaastatteluja. Vietin aikaa pääasiassa Edinburghissa mutta myös Glasgowssa, ja haastattelujen lisäksi minulle jäi runsaasti aikaa tavata ystäviä, shoppailla ja vain nauttia toisesta kotimaastani. Toisen viikon torstaina myös pikkuveljeni pyrähtivät paikalle, ja meillä oli hirveän hauskaa heidän kolmen päivän kestävän vierailunsa aikana. Nuorempi ei ollut ennen käynyt Skotlannissa, mutta vanhempihan vietti siellä kolme viikkoa viime vuonna, joten otimme tehtäväksemme tutustuttaa kuopuksen Skotlannin ihmeisiin, joihin kuuluvat tietenkin mm. Irn Bru, ceilidh ja haggis. Pikkuveli tykkäsi näistä kaikista.


Ja siinä se sitten olikin, Reissuvuosi 2012.
7 ulkomaanmatkaa, 6 maata, joista 2 uusia.
Reissuseurana kavereita, äiti, pikkuveljet.
Ihania muistoja.

Ensi vuodelle olen jo varannut viikonloppureissun Köpikseen tapaamaan erästä tanskalaista kaveria, ja huhtikuun alussa lähden luultavasti taas äitini kanssa jokavuotiselle kevätmatkallemme - vahingosta viisastuneena tällä kertaa Lontooseen. Myös Irlantiin haluaisin vihdoin päästä nyt kun Norwegiankin alkaa lentää sinne Helsingistä. Ja nämä ovat vasta kevään suunnitelmia - toukokuun ja valmistumisen jälkeen maailma on avoin.

Saas nähdä mihin sitä tulevana vuonna päätyy. Stay tuned!

lauantai 15. joulukuuta 2012

Skotlanti lauluina

Hiljattain minua on muistutettu kahdesta ihanasta laulusta, ja vielä kahtena erityisen kauniina versiona, jotka liittyvät vahvasti Skotlantiin. Ensimmäinen alkaa tähän aikaan vuodesta jopa olla aika ajankohtainen. Tässä ne. Enjoy!




lauantai 8. joulukuuta 2012

Joulumuistoja

Tajusin vasta nyt, että sain viimeksi kokea suomalaisen joulunodotuksen kolme vuotta sitten. Kun torstaina katsoin linnan juhlia en edes muistanut, etten ollut katsonut niitä pariin vuoteen. Tämä ajatus herätti muistoja kahden viime vuoden joulunodotusajasta, joten tässä niistä muutama kuva.

JOULUKUU 2010 - LONTOO

JOULUKUU 2011 - EDINBURGH

JOULUKUU 2012 - TURKU


Ihanaa joulunodotusta kaikille!

lauantai 20. lokakuuta 2012

Ihana, ihana Edinburgh

Ja Edinburgh-postaukset jatkuu (toivon mukaan ei-niin-kaukaisessa tulevaisuudessa niitä alkaa taas tulla vähän jatkuvammalla syötöllä, mutta asiat ehtivät tietenkin vielä muuttua).

Skotlannissa vietetyt kaksi viikkoa olivat aivan upeat! Jotenkin tuntui, että elämäni siellä on vielä olemassa, ja vain jatkui suht normaalina arkena - ei sillä, että minulla siellä olisi koskaan ollut sellaista arkea, joka koostuisi vain mukavista jutuista, ystävien tapaamisesta ja ulkona syömisestä, mutta silti.

Tässä kuvakooste matkastani:

Edinburghissa oli yllättävän kaunis ilma, ensimmäiset 10 päivää aurinko paistoi melkein jatkuvasti, mitä nyt välillä satoi muutama kuuro. Ensimmäisenä päivänä vastassa oli tällainen sääilmiö:


Ensimmäisen viikon toisen puolikkaan vietin Glasgowssa. Viikonloppuna olin sohvasurffaamassa Ellin, Geoffin ja Tobey-kissan luona, ja että oli mukavaa. Löydettiin myös Tohtorin parkkeerattu kulkupeli:


Tescon hyllystä löytyi näinkin skottilainen näky:


Glasgowssakin ilma oli mitä parhain - Elinan kanssa nautittiin sen verran täysin rinnoin puistosta ja auringonpaisteesta, että ajantaju meni kokonaan, hups!:


Toisen viikon torstaina pikkuveljet sitten lensivät paikalle irlantilaisin siivin, ja toivat sateen mukanaan:


Mentiin samantien Wagamamaan lounaalle, omnomnom:


Meidän hostellihuoneesta oli aikas kivat näkymät:


ja jokainen löysi omaa pituuttaan suhteellisen hyvin vastaavan nukkumapaikan:


Kansalliskirjastolla oli joku Skotlantiin ja elokuviin liittyvä näyttely, jolla oli hauskoja mainosjulisteita:

"Luke, ah'm yer da"

Ceilidh-tanssi taittui niin kokeneemmilta kuin kokemattomiltakin tanssijoilta:


Seuraavana päivänä käytiin aamiaisella, jossa nuorimmainen tilasi Full Scottish Breakfast'in isomman version, "metsästäjän aamiaisen", johon kuului mm. haggis. Sieltä lähdimme North Berwickissä sijaitsevaan Seacliff Stables'iin:


Janne sai suurimpana suurimman hevosen, Mollyn, ja sen mukana suomalaisten nimien kanssa kamppailevalta ohjaajalta lempinimen Mr Molly:


Maisemat olivat mitä parhaimmat, eikä kylmä tuuli edes haitannut:


Ratsastuksen jälkeen piti hakea vähän välipalaa - eräille vähän suurempana annoksena:


ja ilta, sekä matka, päättyi iskän sponssaamaan illalliseen upeassa The Dome -ravintolassa



Että sellainen reissu!

perjantai 5. lokakuuta 2012

Matkan tällä puolen

Saavuin sunnuntaina, ihan kuin kotiin tulisi. Tai ehkä jonnekin vähän kauemmas, mutta silti lähellä; jonnekin, jossa ei jatkuvasti käy, muttei kuitenkaan ole ulkomailla. Illanistujaiset kavereiden kanssa tuntuvat siltä, kuin viime kerrasta ei olisi kauhean kauaa, eikä kovin moni asia ole muuttunut. Mieleen palaa taas tuttuja asioita; halpa ruoka, vaihteleva sää, kohteliaat ihmiset, asuntojen kylmyys, ja siitä johtuva brace yourself -fiilis pytylle istuessa. Ja se Edinburghin panimohaju.

Sää on ollut mitä parhain, aurinkoista, vain lyhyitä sadekuuroja välillä. Kylmää on, muttei liian. Täällä on vielä vihreää, Princes street gardens on upea vihreine nurmikkoineen, vihreät ja keltaiset puut vuorottelevat maisemassa. Alkusyksyä parhaimmillaan. Säilyisipä tämä tällaisena.

Näinä aurinkoisina päivinä, syödessäni aamupalaa lempikahvilassa, tai kävellessäni pitkin kaupungin katuja uusien kaupunginosien läpi, kädessäni chai latte valkoisessa take away -mukissa ajattelen, että kyllä, tänne minä kuulun. Täällä tuntuu hyvältä.

Eikä pieni sadekaan haittaa, kun matkalaukusta saa kuivat sukat.

weheartit

tiistai 25. syyskuuta 2012

Syksyn ja muutokset tuulet

Perustin hiljattain uuden blogin (jossa myyn kirjoja sun muuta tavaraa, koska tänne yksiöön ei vaan mahdu kaikkea, ja tavaramäärä häiritsee hiukan muuttojen aikana), ja valitessani siihen taustakuvaa ja sellaista tajusin, että tuo tylsä vihreä taitaa olla jo aikansa elänyt. Joten syksyn kunniaksi tein vähän muutoksia. Mitäs tykkäätte? Mun mielestä tästä tuli aika hieno! (Joo, sama tausta mikä tuossa uudessakin blogissa on, mutta se vaan oli jotenkin niin hieno!)

In other news, sunnuntaina koittaa paluu Skotlantiin, tällä kertaa kahdeksi viikoksi, jee! Olen siirtynyt kuuntelemaan BBC Radio 1 -kanavaa, ja siellä juuri kerrottiin miten Pohjois-Englannissa ja Etelä-Skotlannissa on tällä hetkellä kauheat myrskyt. No just. Mä olin niin toivonut kivaa syyssäätä :(
Toivottavasti myrsky ehtii loppua.

weheartit

lauantai 15. syyskuuta 2012

Mietteitä opintojen loppuvaiheessa

Paluu Yliopistonmäelle koitti tuossa pari viikkoa sitten, ja lusmuilu tietenkin alkoi samantien - jo tokan viikon alussa sain itseni kiinni tekemästä kouluhommia yöllä. Sanomattakin selvää on, että tämä ei johtunut mitenkään hommien paljoudesta tai ajanpuutteesta...

weheartit
Tämä syksy olisi tarkoitus omistaa pääasiassa gradulle, ja sen lisäksi minulla on muutama säläkurssi (eli sellaisia, jotka muuten olisin suorittanut jo aikoja sitten, mutta koska ne pidetään aina syksyllä, ja koska viimeiset kaksi syksyä olen ollut muualla, niin istun nyt sitten kursseilla toisen vuoden opiskelijoiden kanssa. Jepp.), sekä uutena tuttavuutena viittomakieli, joka on muuten ihan tajuttoman kivaa! Siitä ehkä enemmän joskus toiste.

Eilen kävin opiskelukaverin kanssa lounaalla, ja puheeksi tuli jäljellä olevat kurssit, pistemäärät ja sellaiset. Ystäväni aikoo valmistua tämän lukuvuoden aikana, mutta yllätykseksemme huomasimme, että minäkin voisin suhteellisen pienellä vaivalla valmistua jo ensi keväänä. Siis 4½ vuoden opiskelun jälkeen! Emme kumpikaan oikein ymmärtäneet miten tämä voi olla mahdollista - enhän ole koskaan esim. päässyt siihen suositeltavaan 60 op:n vuosivauhtiin, tai ollut muutenkaan mitenkään keskivertoa tehokkaampi. Aika hullua.

Niin kuin olen jo aiemmin miettinyt, voisin hyvin valmistua jouluun 2013 mennessä alkuperäisen suunnitelman (kevät 2014) sijaan, jotta voisin muuttaa jo ensi vuoden jälkeen takaisin Britteihin (tai johonkin). Sitten keksin, että voisin kokeilla ihan huvin vuoksi hakea helmikuussa toista Erasmus-paikkaa - tarkistin listan uusintahaussa olevista paikoista, ja ainakaan Aberdeenin yliopistoon ei näköjään ollut ollut tunkua. Joten voisin laittaa hakupaperit vaikkapa Glasgow'n ja Aberdeenin yliopistoihin (näkisi vähän muutakin Skotlantia, ja inspiraatiota on jo jonkin aikaa tullut muutamasta lukulistastani löytyvästä blogista), ja lähteä sinne vuodeksi opiskelemaan jotain kivaa, esim. jotain Skotlantiin liittyvää, ja sitten valmistua. Ja jollen saa paikkaa (toista Erasmus-paikkaa haettaessa ensimmäistä kertaa hakevat ovat tietenkin etusijalla), niin voin koittaa saada asiani kuntoon ja valmistua kevääseen mennessä. Ehkä.

Tämä kaikki on jotenkin pelottavaa - tieto siitä, että meni miten meni, lähden luultavasti Turusta viimeistään ensi vuoden jälkeen, ja tällä kertaa varmaankin ilman selvää paluusuunnitelmaa.

weheartit

perjantai 31. elokuuta 2012

Brave

Glen Coe
Jonkin aikaa sitten kirjoitin jatkuvasta koti-ikävästä ja siitä, miten en osaa enää sanoa missä kotini oikeastaan on, tai pitäisi olla. Olen viime aikoina haaveillut kovasti Lontooseen paluusta, mutta nyt Skotlanti on taas viemässä voiton, ainakin toistaiseksi. Ja Skotlannin-ikävää lisäsi kovasti eilinen elokuva:


Vaikken viettänytkään paljon aikaa Ylämailla (valitettavasti), niin tuossa elokuvassa oli todella paljon kodin tuntua - maisemat, musiikki, ja se aksentti... Ja elokuva oli muutenkin hyvä, ja itse asiassa aika koskettava. Tykkäsin! Ja heti elokivan jälkeen hommasin soundtrackin, joten nyt voin kuunnella sitä tunnelman ylläpitämiseksi "kotiin"paluuta odotellessa - enää kuukausi siihen, että pääsen kahdeksi viikoksi Skotlantiin!


Loppuun vielä aivan ihana laulu elokuvasta (nainen, joka laulaa on muuten Emma Thompson):


tiistai 28. elokuuta 2012

Matkailijan opas: Edinburgh


Hiljattain tutun tuttu oli matkaneuvojen tarpeessa, ja tapani mukaan kirjoitin pitkän viestin täynnä kaikenlaisia mieleen tulevia vinkkejä. Näitä on vuosien varrella tullut kirjoitettua muutamasta eri kaupungista, joten ajattelin nyt julkaista ne täällä, jotta joku muukin ehkä hyötyisi niistä.
Tämä on pelkkä mielivaltainen lista, jossa kerron ensimmäisenä mieleen tulevia asioita ja omia mielipiteitä, siinä kaikki. Lista on yleensä kirjoitettu alunperin jollekin tietylle kaverille, ja sisältö on sen mukainen, eikä se ole täydellinen, ja sitä ei pidä pitää absoluuttisena totuutena, mutta toivottavasti siitä olisi jollekin edes vähän hyötyä!

EDINBURGH

Yleistä:
Keskustassa liikutaan pääasiassa Princes streetin ja Royal Milen lähistöllä, mutta jos tulee asiaa kauemmas ja aikoo mennä bussilla, niin kannattaa muistaa, että busseissa voi maksaa vain tasarahalla. Päivisin aikuisen kertalippu on £1,40, koko päivän lippu £3,50.

Lentokenttäbussi (sininen Airlink) antaa vaihtorahaa, ja on nopeampi, mutta myös kalliimpi (£3,50 suuntaan, m-p £6). Lentokentälle/-kentältä pääsee myös bussilla nro 35, taksi on siinä parin kympin paikkeilla. Jos meinaa mennä bussilla, niin (ainakin) linja nro 10 on siitä helppo, että siinä ilmoitetaan seuraava pysäkki, muissa (tietääkseni) ei.

Kuva täältä, hintojen perusteella selvästikin vanha kuva
Ostokset:
Pääasiallinen ostoskatu on Princes street; pitkä katu jonka varrelta löytyy kaikki ketjuliikkeet - mm. joulukuussa avattu Primark (jollei ole tuttu, niin se on tyyliltään H&M:n tapainen, mutta hinnaltaan jotain ihan muuta, esim. farkut n. £8), TopShop, New Look jne. jne. Kadun itäisestä päästä löytyy myös kauppakeskus Princes Mall, ja sieltä vähän eteenpäin jatkaessa myös St James Centre. Tämän lisäksi Leithin toisesta päästä löytyy myös Ocean Terminal, mutta ei sinne noiden keskustan kauppojen jälkeen välttämättä tarvitse lähteä. Myös Princes streetiltä ylös menevät kadut kannattaa katsastaa, mutta sen yläpuolella kulkeva George street on jo selvästi kalliimpi.

Noiden edellämainittujen lisäksi kivoja kauppoja ovat mm. River Island (vaatteet), HMV (elokuvia, musiikkia, kirjoja hyvään hintaan), Paperchase ja Scribbler (jos tykkää kaikista korteista ja kalentereista ja muusta paperihössötyksestä), Schuh ja Office (kengät). 

Royal Milelta löytyy sitten kaikki turisti- ja viskikaupat, sekä kiva skottimerkki Ness (vaatteita, asusteita). Victoria streetillä on ihania pikkukauppoja, ja se on muutenkin nätti katu, ja sen alapuolella Grassmarketilla on jännä vintage-kauppa.

Victoria street
Syöminen:
Ruoan puolesta Princes st on huono, koska siellä ei hirveästi ole muuta kuin normaalit kahvipaikat (Starbucks, Costa, Nero), ja Royal Mile on turistirysä, eli kallis. George streetiltä löytyy jotain kivoja paikkoja, joten siellä ja sen pohjoispuolelta kannattaa etsiä (mutta viikonloppuisin voi olla kovin täyttä lounasaikaan). Jos lähtee kävelemään Leith Walkia alas, niin sieltä löytyy myös kaikenlaista. Royal Milen eteläpuolelta löytyy jotain, Grassmarketilla on muutama pubi, ravintola ja kavila, ja Victoria streetin alapäässä on ihana Hula juicebar -kahvila, josta saa hyvää lounasruokaa (wraps, keittoja, voileipiä) ja aamupalaa.

Jos haluatte mennä vähän kauemmas keskustasta, tai hotellinne on sielläpäin, niin Brunstfield placea etelään kulkiessa on paljon kivoja pikkuravintoloita. Jos aasialaisesta tykkää (eikä ketjuravintolat haittaa) niin Lothian roadin ”alkupäässä” (eli ihan Princes streetin lähellä) on Wagamama. Sen läheltä löytyy myös pubi Red Squirrel, josta saa pubiruokaa ja Full Scottish breakfast (perus englantilainen + haggis, hyvä tapa kokeilla haggista niin, ettei koko ateria mene pilalle jollei tykkääkään).

Pubilounasta saa melkeinpä joka paikasta, valitettavan monella on sama ruokalista (ja Wetherspoons-ketjun pubeilla varsinkin), mutta ihan jees, hamppareita ja fish&chipsiä ja sellasta. Jos on hieno ilma ja sattuu liikkumaan Princes streetillä, niin lounaalla voi mennä ”apteekkiin” (Boots tai Superdrug) joista saa ostettua lounasta (yleensä perus meal deal, eli kolmiovoileipä + sipsipussi tai suklaapatukka + juoma) ja mennä Princes street gardens –puistoon, joka on muutenkin käymisen arvoinen, nätti puisto.

Haggisin (haggiksen?) lisäksi skotlantilaisia erikoisuuksia ovat tietenkin viski, shortbread-keksit, tablet (tajuttoman sokerinen toffee, hampaat siinä mätänee mutta niin kovin hyvää), pelottavan radioaktiivisen oranssinvärinen IrnBru (skotlantilaisten oma krapulajuoma), sekä deep fried mars bar (jos kokeilet, älä syö kokonaista itse, siitä saa sydärin).

Pikkuveli + Full Scottish Breakfast

Nähtävyydet ja tekemiset:
Kaikkein eniten suosittelen Sandeman’s New Edinburgh -firman ilmaista opastettua kävelyä (oppaille maksetaan vain tipit, eli he todellakin tekevät työtä rahansa eteen, ja ovat siksi tosi hyviä). Kannattaa tehdä mahdollisimman alussa reissua, niin saa paremman kuvan kaupungista. En ole kokeillut noita hop on hop off -bussikierroksia, mutta jos meinaat valita niiden ja tämän kävelykierroksen välillä, ota Sandeman’s!

Itse olen käynyt seuraavissa (itse asiassa yllättävän harvassa): Mary King’s Close, National Museum of Scotland (kaikki valtion omistamat museot on ilmaisia, mm. National Gallery ja National Portrait Gallery), Calton hill (Princes streetin itäisessä päässä oleva kukkula), ja eläintarha (saivat viime vuonna pari pandaa, jotka ovat nykyään huippunähtävyys). 

Tämän lisäksi löytyy kaikenlaisia kummitus- ja muita kierroksia, The Dungeon (jos sellaisesta tykkää), Scott Monument (iso viktoriaanisen raketin näköinen rykelmä Princes streetillä, varmaan hienot näkymät huipulta, ei hissiä), linna (omasta mielestäni kannattaa käydä katsomassa ulkoota, se on kallis eikä kuulemma hirveän kiinnostava), kuningattaren asunto Holyrood palace, ja sen vieressä parlamenttitalo (aika ruma).

Royal mile on nätti, varsinkin kun pääsee vähän kauemmas linnan kohdalla olevasta turistivilinästä. Muitakin kivoja alueita on, mutta niin kuin jo sanoin, menkää heti alussa sille ilmaiskierrokselle niin näette jo paljon!

Jo mainitun Princes street gardensin lisäksi myös the Meadows on suosittu puisto paikallisten keskuudessa, mutta siellä ei kyllä ole mitään, se on aikalailla ruohoinen aukio, mutta jos menee Royal milen suunnalta Bruntsfieldiin päin (missä oli niitä pikkuravintoloita, ja itse asiassa myös kivoja pikkukauppoja) niin voi oikaista siitä. 

Jos haluaa mennä perinteiselle iltapäiväteelle, niin Royal milella (jonkun matkaa linnasta) on ihanannäköinen teepaikka, ja esim Caledonian hotelliin pääsee sunnuntaisin hienostelemaan, eikä se ole mikään tajuttoman kallis (ei sitten kannata syödä ennen sitä, kolmioleipiä ja sconsseja ja kakkuja riittää), kannattaa (tai ehkä pitää?) varata etukäteen.

Kuva: oma, Princes street gardens

Matkailijan opas: Lontoo

Hiljattain tutun tuttu oli matkaneuvojen tarpeessa, ja tapani mukaan kirjoitin pitkän viestin täynnä kaikenlaisia mieleen tulevia vinkkejä. Näitä on vuosien varrella tullut kirjoitettua muutamasta eri kaupungista, joten ajattelin nyt julkaista ne tänne, jotta joku muukin ehkä hyötyisi niistä.
Tämä on pelkkä mielivaltainen lista, jossa kerron ensimmäisenä mieleen tulevia asioita ja omia mielipiteitä, siinä kaikki. Lista on yleensä kirjoitettu alunperin jollekin tietylle kaverille, ja sisältö on sen mukainen, eikä se ole täydellinen, ja sitä ei pidä pitää absoluuttisena totuutena, mutta toivottavasti siitä olisi jollekin edes vähän hyötyä!

LONTOO

(Seuraavat neuvot on alun perin suunnattu muutamaksi päiväksi, tai maksimissaan viikoksi Lontooseen matkustavalle.)

Ostokset:
- Oxford street. Siellä on kaikki (mm. Primark, jos tykkää H&M-tyylisitä vaatteista pilkkahintaan - mutta sinne ei kannata mennä viikonloppuna, tai illalla, ihmismäärä on tajuton).
- Piccadillyllä on kuusikerroksinen Waterstone's kirjakauppa. Kirjakaupoissa usein osta 3 - maksa 2 -tyyppisiä tarjouksia - beware!
- Charing Cross roadilla second hand kirjakauppoja.
- Camden. Kivat markkinat, mutta tooosi paljon porukkaa. Pitkät rivit ruokakojuja, joista saa n. vitosella minkämaalaista ruokaa vaan.
- Brick Lane market. Vielä kivemmat kuin Camden, mutta auki vain sunnuntaisin. Brick Lanelta (siis ihan yleensä, ei pelkästään markkinoilla) saa muuten intialaista ruokaa, siellä on ravintoloita (ja sisäänheittäjiä) varmaan sata.
Siellä päin kaupunkia (Shoreditch ja ympäristö) on myös paljon vintage-kauppoja.
- Portobello road market / Notting Hill. Nojoo, ihan kiva, mutta täynnä turisteja, varsinkin ranskalaisia, eikä hirveästi varsinaista ostettavaa. Ihan kivoja pikkukauppoja lähellä kylläkin, ja nättejä taloja. Myös se elokuvasta tuttu travel bookshop.
- Harrods, Selfridges, Fortnum & Mason, Liberty's - kannattaa tarkistaa joku näistä, mutta ei välttämättä ostaa mitään, muuta kun ehkä joku teepurkki.
- Carnaby street - söpö katu jolla pikkukauppoja.
- Esim. jos sataa niin Westfield - iso ostoskeskus.

Kuva täältä

Ruokapaikat:
- pubeista saa hamppareita, voileipiä und so weiter.
- fish & chipsiäkin saa melkein mistä vaan, mutta kaikki ei oo hyviä.
- afternoon tea! Jos haluaa hienostella kannattaa suunnata Harrodsin Georgian restaurantiin (varaa pöytä), mutta jos ei halua suurta lovea budjettiin niin Carnaby streetin Kingly courtissa on Camellia's Tea House -niminen ihana teehuone. Jos on aikaa ja halukkuutta lähteä kaupungin ulkopuolelle, niin Kew Gardensin vieressä on aivan ihana, vanhanaikainen The Original Maids of Honour, suosittelen!
- chinatownissa on, ylläri pylläri, kiinalaisia paikkoja vaikka kuinka paljon.
- ne brick lanen intialaispaikat, kunhan ei pelkää sisäänheittäjiä.
- Yo!Sushi on kiva, sieltä saa liukuhihnasushia!
- Wagamama on kanssa kiva "japanilainen " ketju joita löytyy joka nurkasta (tietenkin ihan oikeitakin aasialaisia ravintoloita löytyy paljon, mutta mä nyt tykkään tosta).
- niin kuin kaikissa turistikaupungeissa kannattaa mennä vähän sivummalle etsimään sitä ruokapaikkaa, eikä mennä suurimpien turistirysien viereisiin paikkoihin (paitsi esim. Camdenissa ja muualla, jos haluaa ostaa ruokaa ruokakojuista).
- musta ainakin tuntuu siltä, ettei Westminsterin lähellä ole mitään ruokapaikkoja, ja tietenkin juuri siellä sattuu aina tulemaan nälkä (mutta maybe that’s just me).
- (enemmän juoma- kuin ruokapaikka, vaikka syötävääkin saa, mutta) Gordon's winebar! Vaikea löytää, mutta kannattaa etsiä! Kannattaa myös ilmestyä paikalle ajoissa, koska se on yleensä täynnä. Vanhassa kellarissa sijaitseva viinibaari, aivan upea paikka!

www.gordonswinebar.com
Nähtävyydet:
- Big Ben tietty.
- Westminster Abbey jos sellanen kiinnostaa.
- London Eye jos tuntuu tärkeältä (itse olen monta kertaa miettinyt, mutten ole vielä tullut siihen tulokseen, että kannattaisi. Ehkä vielä joskus!).
- Itse en kävisi Madame Tussaudsilla, ylihinnoiteltua ja hirveästi porukkaa, mutta jotkut tykkää.
- Esim. Sherlock Holmes tai Charles Dickens museum, jos sellaiset kiinnostaa.
- British Library - esillä mm. Jane Austenin kirjoituspöytä ja muuta kivaa.
- British Museum/Natural History Museum/National Gallery/ National Portrait Gallery/Victoria & Albert museum. Valitse yksi, ne on kauhean kokoisia joka ikinen.
- joku musikaali tai muu esitys kannattaa käydä katsomassa, Leicester Squarelta saa halppislippuja saman illan näytöksiin.
- Shakespeare's Globe Theatre, kiertokävelyjä ja näytöksiä.
- The Tower of London, aika kallis mutta kiva jos sellaisista tykkää (siis linnoista), ilmaisia opastettuja kierroksia. Täältä löytyy myös kruunujalokivet ja sellaiset.

Kuva täältä

Puistot:
- Green Park on ihan Big Benin lähellä, pieni mutta tosi nätti. Yksi lemppareistani. Pelikaaneja.
- Regent's park on toinen lempparini, tosi iso ja myös tosi nätti. Aussijoutsenia (eli mustia).
- Kensington gardens on myös kiva, viereinen Hyde Park sen sijaan on pelkkää ruohikkoa, aika tylsä.
- Hamstead heath on kanssa tosi iso, en ole hirveästi tutustunut, mutta siellä on Primrose hill josta on hyvät näkymät.
- Kaikista kaupungin puistoista tuntuu löytyvän erittäin sosiaalisia oravia (jotka on selvästikin olleet ruoka-aikaan kotona), eli voi olla kivaa pitää mukana pientä pähkinäpussia tai vastaavaa, hyvä photo opportunity.

Kuva: oma
Muuta:
- Covent Garden on kivaa aluetta.
- Soho on osittain, osittain ei.
- hankkikaa heti Oyster Card ja laittakaa siihen rahaa. Toimii metrossa ja busseissa, halvin vaihtoehto, ei kannata ruveta pelaamaan millään turistilipuilla.
- Mind the gap!
- busseja on helppo käyttää, koska ne ilmoittaa aina seuraavan pysäkin (terv. Bussikammoinen).
- itse en ole koskaan jaksanut käydä katsomassa vahdinvaihtoa, mutta sekin on vaihtoehto.
- vähän randomi, mutta yksi omista lemppareistani: Highgate cemetery. On sinne joitain kuuluisuuksiakin haudattu, mutta vaikuttavampi on hautausmaa itse. Itäiselle puolelle pääsee itse kuljeskelemaan (sisäänpääsymaksu), mutta kannattaa mennä läntisen puolen opastetulle kierrokselle. Todella upea paikka! (Liput on varattava etukäteen puhelimitse)

flickr: soroll

Hotellin/hostellin valitseminen:
Hotelli/hostelli on hyvä valita metrolinjan mukaan. Jos lentää Heathrowlle niin kannattaa koittaa päästä Piccadilly linen lähelle, jos tulee Gatwickiltä Victorian asemalle niin Victoria linen lähelle, jne. Yleisenä neuvona kannattaa pysytellä zone 1 tai 2 sisällä, tulee halvemmaksi matkustaa – zonet näkyy metrokartasta. Jos on viikonlopun yli niin osa metrolinjoista on melkein aina rempassa, jotkut useammin kuin toiset, joten kannattaa tarkistaa etukäteen respasta tai asemalta (tämä oli ainakin totta ennen Olympialaisia, en tiedä hoitivatko he homman kuntoon ennen niitä vai jatkuuko sama rumba).

Katso myös nämä:
Time Out London
Transport for London
Sandeman's New London Tours - ilmainen kiertokävely (maksat vain tipit), huippuoppaat!