Teetä ja autoilua - brittiläisittäin

Klo 12.00 – 1. ajokerta

Eka ajokerta takana. Pihalta peruutus ei onnistnunut, joten Mark ajoi pienen matkan päähän rauhalliselle tielle, ja ajoin sieltä takaisin. Just nyt tuntuu, että eihän tästä tule yhtikäs mitään. Keskityn niin paljon siihen mitä teen, etten yhtään pysty miettimään sitä, missä olen tai mihin olen menossa. Etukäteen touhotettiin kovasti liikenneympyröistä, ja ajattelin, että eihän niissä mitään ole, onhan niitä kotonakin. Ongelmana on vain se, että täällä ne ovat kaikki monikaistaisia. Ei kaksikaistaisessa liikenneympyrässä ajaminen nyt niin pahalta vaikuta, mutta kun vaihteet ja peilit on vielä hakusessa, niin se ei todellakaan ole helppoa. Toinen juttu on se, että täällä ajetaan pääasiassa kiemurtelevilla pikkuteillä, ja niillä ajetaan suht kovaa huonoon näkyvyyteen verrattuna. Ja kun muutenkin on vähän vaikea tietää missä kohtaa tietä pitäisi ajaa, ja toinen auto tulee vastaan, kovaa, mutkan takaa... Ei hyvä...

Tiedän, että minun pitäisi lähteä heti ajamaan uudestaan, mutta juuri nyt se tuntuu aika mahdottomalta. Tiedän, että ainoa tapa oppia on se, että ajan jatkuvasti, ja haluan oppia ajamaan täällä – muuten en pääse täältä kotoa mihinkään. Pitäisi nousta heti takaisin satulaan jne, mutta juuri nyt en pysty. Pakko pitää tauko, katsotaan sitten...

Klo 13-15 – 2. ajokerta

Noin tunti ensimmäisen, kamalan ajokerran jälkeen otin härkää sarvista ja lähdin uudestaan matkaan, tietämättä oikein mihin mennä. Päätin valita välietapin, ja katsoa sitten, mihin matka jatkuisi, joten lähdin ajamaan koulun ohi pientä ”maisematietä” pitkin lähellä olevalle linnalle. Linnan kohdalla tein pienen kävelykierroksen, ja päätin sitten jatkaa matkaa kohti Kilgettyä. Siellä kävin kaupassa ja ostin evästä, ja päätin lähteä rannalle piknikille. Mielessä kävi yksi ranta josta minulle oli kerrottu, mutta päätin lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja lähteä Ruthin äidin Jeanin kodin lähellä olevalle rannalle. Siten voisin koittaa, löytäisinkö Jeanin luo – olin käynyt siellä kerran, ja tiesin, että uusintareissuja tulisi vähintään kerran viikossa, joten oli hyvä harjoitella. Se oli myös ainoa ranta jolla olin käynyt, joten se tuntui kaikin puolin järkevältä ratkaisulta. Lähdin siis ajamaan sinne (taas kiemurtelevia pikkuteitä pitkin), ja löysin jopa perille. Kävelin rannalle, istuin siellä puolisen tuntia syömässä mansikoita, ja lähdin sitten takaisinpäin. Tulin äsken kotiin, täysin naarmuitta! Tein kupin teetä, ja onnittelin itseäni hienosta saavutuksesta. Eiköhän tämä tästä!

Teestä puheen ollen, litkin sitä nykyään noin neljä mukia päivässä. Ja ne eivät ole mitään perusmukeja, vaan sellaisia kolmen kahvikupin kokoisia megamukeja. Aina välillä joku kysyy ”Would you like some tea?”, ja mikä ettei. Ensimmäisen illan jälkeen olen kuitenkin luopunut illan viimeisestä teemukillisesta, jotta saisin nukuttua koko yön. Tästä on kuitenkin kovaa vauhtia muovautumassa tapa, ellei jopa addiktio. Katsotaan miten käy kun lähdön aika koittaa. Joka tapauksessa, ”Ihanan Brittiläistä,” niin kuin äitipuoleni asiaa puhelimessa kommentoi.

S

Suuri teemukini + rekvisiittaa koon määrittelemistä varten