"If adventures do not befall a young lady in her own village, she must seek them abroad"
- Jane Austen

"Don't cry because it's over - smile because it happened"

maanantai 26. elokuuta 2013

Muistojen säily(ttä)misestä

Kohta olen pyörittänyt "tavaranmyyntiliikettäni" kaksi viikkoa, ja olen todennut, että kun huonekaluja lähtee, niin sekasorto sen kun lisääntyy. Onhan tämä loogista, kun miettii, etten enää omista kirjahyllyjä, vaatekaapin hyllyjärjestelmää, rahia tai yöpöytää, ja väliaikaisena laskualustana toiminut sohva ja nojatuolikin on muisto vain.

Tavaroistani luopuminen on tähän mennessä ollut uskomattoman helppoa. Kun alan laittaa tavaroita nettiin, minuun iskee eräänlainen myyntivimma, ja mietin kuumeisesti, että mitäköhän tuonne voisi vielä laittaa myyntiin... Ajattelin, että uusien opiskelijoiden myötä tavara kulkisi hyvin, mutta yllätyksekseni hyvin harva "asiakkaistani" on ollut uusi opiskelija. Netissä myymisen lisäksi olen myös trokannut pienempiä tavaroitani kavereilleni. Joillain on aluksi huono omatunto, että enhän minä nyt näin paljon voi ottaa, mutta siitä on minulle ihan suunnaton apu, ja muutenhan monet tavarat saattaisivat päätyä ihan vaan roskiin. Tämä on kaiken muun lisäksi ekologista!


Seuraava askel on sitten myyntikelvottomien tavaroiden läpikäyminen. Löysin sänkyni alta pahvilaatikon, jonka kyljessä luki Sälää, ja avasin sen tuossa yhtenä päivänä. Laatikon sisältä paljastui ulkopuolisen silmin arvottomilta näyttäviä muistoesineitä, onnittelukortteja, vaihtariaikojen viesteillä täytettyjä t-paitoja ja lippuja, ja läjäpäin vanhoja kirjeita. Kyllähän nuo kaikki olisi hauska säästää, ja lukea vaikka sitten 30 vuoden päästä, mutta kenellä on sellaiseen tilaa? Pitää siis vain miettiä tarkkaan, mikä on oikeasti tärkeää. Kyllähän muistot säilyvät vaikka niihin liittyvää lehtileikettä, kirjettä tai korttia ei enää olekaan tallessa.


Eilen illalla tein myös muuttoilmoituksen maistraatille. Vaikka tässä on jo maksettu seuraavan puolen vuoden vuokrat (kiitos, Britannian hankalat systeemit) ja myyty lähestulkoon koko maallinen omaisuus, niin silti se, että kerron valtiolle olevani jatkossa ulkosuomalainen tuntui merkittävältä asialta.

Keskiviikkona (toivon mukaan kaikkien aikojen pienin) muuttokuorma lähtee vanhempien luo Paraisille. Siihen päättyy yksi ajanjakso - opiskeluvuoteni Turussa
(2008-2013. Good times).

Kuvat: weheartit

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Projekti "Myy Koko Omaisuutesi" vauhdilla käyntiin

Kun lähdin Skotlantiin, jätin taakseni täysin kalustetun asunnon. Kun olin päättänyt muuttaa pysyvästi Skotlantiin totesin, että kai mun sitten on pakko myydä kaikki kalusteeni, ja rakkaalle sohvalleni löytyikin uusi omistaja jo kesän aikana. Palasin siis viime viikolla sohvattomaan kotiin (ja se on surullinen paikka se!).

Ennen.
Eilen aloitin sitten kalusteenmyyntiprojektini oikein kunnolla, kun lisäilin päivän mittaan tori.fi-sivustolle tavaroita. En ollut kuitenkaan innostuneisuuden tilassa miettinyt, että mitä jos minulla käykin hyvä tuuri, ja tavaroilleni on vientiä? Minunhan pitäisi asua täällä viellä useamman viikon!

Siinä kävi sitten niin, että yhtäkkiä asunnostani ei puutu pelkästään sohva, vaan myös matto, iso kirjahylly, ainoa nojatuoli ja sohvapöytänä toiminut rahi. Minulla ei siis ole enää muuta istumapaikkaa kuin sänky ja työtuoli, ja laskutilaa ei ole muuta kuin keittiössä. Lisäksi lattiatilaa vie kirjahyllyn sijaan pinoittain kirjoja ja elokuvia.

Mutta hei, tämä on kyllä oikeasti tosi hyvä asia! Toivottavasti kauppa käy jatkossakin. En tosin taida laittaa sänkyäni myyntiin ihan vielä...

Jälkeen.

Ennen-kuva otettu yli kaksi vuotta sitten, mutta siinä ajassa sisustus ei näköjään ollut kauheasti muuttunut, ainakaan tästä kulmasta, kun vain telkkari ja keittiön tuolit olivat vaihtuneet.

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Loputon viikonloppu

Ensimmäinen viikonloppu kotona on tuntunut ihan tajuttoman pitkältä.
Kun heräsin perjantaiaamuna, jostain syystä kahdeksalta vaikka olin päässyt nukkumaan vasta kahdelta, ja olin vielä brittiajassa, oli fiilis kaikkea muuta kuin katossa. Masensi ja itketti, oli ikävä. Onneksi fiilis nousi nopeasti, kuten näkyy perjantaiaamun ensimmäisestä Facebook-päivityksestä:

Eka aamu kotona. Lähinnä itketti. Menin suihkuun. 
Suihkuun, jossa oli loistava vedenpaine. 
Nauroin ääneen. Ne on ne elämän pienet ilot.

Päivä oli kuitenkin mielialan kannalta oikea vuoristorata. Illalla oli tarkoitus nähdä heti yhtä kaveria, mutta sitten hän joutui perumaan, ja olin varma, että edessä olisi masentava ilta. Onneksi ilta meni ihan mukavasti, mutta voi luoja kuinka pitkältä tuo ensimmäinen päivä tuntuikaan! Halusin vain mennä nukkumaan jotta päivä olisi mahdollisimman nopeasti ohi - seuraavana päivänä toivon mukaan saisin jo seuraa.


Lauantaina olikin sitten yleisesti ihan hyvä fiilis, eikä päivä tuntunut niin kammottavan pitkältä, joten ehkä tämä lähtee tästä rullaamaan. Tulevalle viikolle olen saanut jotain ohjelmaa jo melkein joka illalle, ja päivisin olisi tarkoitus tehdä töitä ja ruveta tekemään tälle tavaramäärälle jotain. Projekti Myy Koko Omaisuutesi on siis alkanut! Jos kukaan tätä lukeva sattuisi asumaan Turun lähellä ja tarvitsemaan kalusteita/keittiövälineitä/ kirjoja/muuta kodista yleisesti löytyvää, niin ilmoittautukoon minulle! Sama koskee kavereita - tulkaa käymään!

Kuvat: weheartit

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Stressintäytteinen matkapäivä

Huomenna lennän taas Suomeen. Kotiinpaluun piti olla suht pysyvä, mutta muuttuneiden suunnitelmien takia palaankin Turkuun vain väliaikaisesti. Varasin eilen paluulipunkin, tosin vasta 11.9. eikä syyskuun aluksi niin kuin piti, koska löysin vihdoin asunnon, ja muuttopäivä on vasta 11. päivä. Saanpahan sitten nauttia Suomesta ihan kunnolla viiden viikon ajan, vaikka viidessä viikossa ehtiikin tulla jo kova ikävä takaisin...

weheartit
Huominen reissupäivä ei tule olemaan stressitön, ja suurilta tunteilta tuskin myöskään vältytään. Stressiä aiheuttaa matkustaminen yleensä, 3½ tunnin vaihto Köpiksessä (ei kiireestä johtuvaa stressiä onneksi, mutten vain jaksaisi vaihtoja), ja se, että minun oli tarkoitus nähdä pikkuveljeni pikaisesti Helsinki-Vantaalla ennen kuin hän lähtee vuodeksi Australiaan. Minun lentoni laskeutuu 50 minuuttia ennen kuin hänen lentonsa lähtee, ja jotenkin ääliömäisesti olin päätellyt, että ehtisimme nähdä ainakin hetken. No, huonolta näyttää. Toivon edelleen, että hän ehtisi tulla portille vastaan halaamaan minua ennen kuin hänen pitää juosta omalle portilleen (passintarkastuksen kautta, toiselle puolelle kenttää, mutta toisaalta siihen aikaan yöstä tuskin on kamalasti trafiikkia), mutta yritän varautua pahimpaan - ettemme ehdi nähdä, ja pitää tyytyä skypettämään. En edes muista milloin näimme viimeksi, kun en tajunnut, että seuraava kerta saattaisi olla vasta ensi vuonna.

Jos kuitenkin ehdin näkemään veljeäni ennen kuin hän suuntaa kohti suurta tuntematonta, niin itkuksihan se menee. Ja joka tapauksessa itkua on odotettavissa jo Edinburghin päässä, kun R tulee saattamaan minua kentälle. Ensimmäiset pari viikkoa näimme päivittäin, ja siitä eteenpäin olemme olleet erossa enintään kaksi päivää kerrallaan, jolloin olemme soitelleet, ja lisäksi olemme lähetelleet tekstareita jatkuvasti. Joten viiden viikon ero ilman jatkuvaa kommunikointimahdollisuutta tulee olemaan vaikeaa. No, herra lupasi kirjoittaa minulle ihan oikeita, paperisia kirjeitä (FB-viestien ja skypettelyn lisäksi), joten niitä odotellessa :)

Kuva: Jill Greenberg, täältä.
Odotan Suomi-lomaa innolla (tai eihän se mikään loma ole, mutta siis...), mutta huomista en todellakaan.