"If adventures do not befall a young lady in her own village, she must seek them abroad"
- Jane Austen

"Don't cry because it's over - smile because it happened"

keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Matkaan

Joulu tuli, joulu meni, ja samoin myös loma Suomessa. Tavarat on pakattu suunniteltua pienempään matkalaukkuun, ja hyvin mahtui - toivotaan, että kotimatkalla sama onnistuu vielä. Sain myös sopivasti tänään viestin alivuokralaiseltani, että asunto on tyhjennetty, joten suurin osa tavaroistani on nyt viety sinne. Kun tulen kotiin "lopullisesti" tammikuun puolessa välissä pääsen siis suoraan kotiin viettämään angstausviikonloppua purettavien laatikoitteni kanssa. Oh, joy! Mutta pääasia että pääsen kotiin, koska odotan sitä jo nyt, vaikka edessä onkin vielä parin viikon "loma" Lontoossa.

Vähemmän lomamaisen tästä reissusta tekee tietenkin ne 4 esseetä (à 2000 sanaa) jotka pitäisi vielä kirjoittaa, mutta ensiksi vuorossa on jo pahasti myöhästynyt transkriptio.

Joulu meni kuitenkin hyvin, ja oli mukavaa olla kotona perheen parissa, ja tavata ystäviäkin siinä välissä. Jouluna tuli syötyä ne perinteiset kolme ähkyä, ja nyt voi taas palata pariksi viikoksi pasta-pesto-linjalle. Uuden vuoden aaton suunnitelmat ovat vielä vähän auki, mutta eiköhän tässä jotain vielä kehitellä. Ja sitten alkaakin uusi vuosi, ja uusi vuosikymmen! Tämän asian tajusin vasta, kun joku (en muista mikä) mainos sen minulle ilmoitti tänään telkkarissa. Onko vuodesta 2000 tosiaan niin kauan...

Nyt kello on kuitenkin jo 0.45, ja herätys on 3.15 kun siihen neljän bussiin pitäisi ehtiä, joten toivottavasti Nukkumatti olisi armollinen...

torstai 23. joulukuuta 2010

A Christmas Miracle

Ihmeiden aika ei ole ohi.

Heathrow oli viikonloppuna (ja monta päivää sen jälkeen) täydessä kaaoksessa lauantain lumisateen jälkeen. Maailmalla uutiset näyttävät lumipeitteisiä lentokoneita ja kiitoratoja, sekä kentällä majailevia ihmisiä. Terminaalissa todellisuus oli aika lähellä sitä, millaiseksi se oli uutisissa kuvatti, mutta kiitoradat sen sijaan näyttivät 22 tuntia lumisateen loppumisen jälkeen (eli sunnuntaina klo 12) paljon paljaammilta kuin mitä oli kaaoksen jälkeen odottanut.

Lauantai meni paniikinomaisen nettiselailun merkeissä - BBC, Heathrow, säätiedotus, Finnair, ja sama uudestaan, ja uudestaan, ja uudestaan... Illalla kuuntelin puolisen tuntia Finnairin harvinaisen huonoa jonotusmusiikkia (ja maksoin siitä ilosta pitkän pennin) saadakseni lopulta "langan" päähän naisen, joka ei osannut sanoa paljon mitään, ja joka itse asiassa kuulosti hieman yllättyneeltä, kun kyselin Lontoon tilannetta.

Parin tunnin nukkumisen jälkeen nousin viideltä ja palasin Finnairin linjoille, tällä kertaa, uskomatonta kyllä, vielä huonomman musiikin tahdissa. 45 minuutin jälkeen vastattiin, mutta informaatiota osattiin antaa kovin vähän. "Kannattaako kentälle edes mennä?" "No, jos se lento lennetään, niin kyllä sinne sitten kannattaa mennä." Voi, kiitos.

Päätin yrittää, ja vähän ennen seitsemää lähdinkin rämpimään lumen halki kaikkien kamojeni kanssa. Lunta ei siis ollut kuin ehkä 10cm, mutta kyllä sekin matkalaukkujen kanssa tuntuu. Metroon nousi keskustassa nuori suomalaispariskunta jotka istuivat minun viereeni, ja ymmärrettyäni heidän puheistaan että olimme yrittämässä samalle lennolle, hautasin sisäisen suomalaisuuteni ja aloin jutella heille. Olimme kaikki yhtä realistisen pessimistisiä mahdollisuuksistamme päästä sinä päivänä Suomeen.

Kentällä metroon nousi ihmisjoukko, joiden katseet kertoivat selvästi, ettei kentälle ollut menemistä. Oviaukon läpi tunkeutuessamme kentän työntekijä työntyi ohitsemme ja sanoi, ettei tiennyt miksi edes yritimme sisälle, koska sieltä ei sinä päivänä lennetty.

Finnairin tiskillä oli menossa check in; lauantain 10.20.-lennon matkustajia otettiin siihen yhteen ainoaan lähtevään koneeseen. Muita pyydettiin palaamaan kahden tunnin päästä. Lähdin sivummalle, ja etsin lattialle leiriytyneiden ihmisten keskeltä muutamaa vapaata neliötä. Söin voileivän. ja päätin sitten kaiken järjen vastaisesti tarkistaa, oliko tauluilla edelleen sama, synkkä viesti. Siinä samassa huomasin, kun aiemmin tapaamani suomalaispariskunta pinkaisi jonosta toiseen, ja päätin käydä tarkistamassa tilanteen. Selvisi, että kaikki lauantain matkustajat (jotka eivät olleet vielä antaneet periksi) oli jo checkattu, ja nyt otettiin muitakin. Kuulin jonon etuosassa olevalta naiselta, että vapaita paikkoja oli vielä 60, ja ne annettiin sellaisille, joilla ei ollut ulkomaan jatkolentoa Helsingistä.

Pulssi kohosi. En uskaltanut edes ajatella, että vielä oli toivoa. Kun yksi työntekijoistä kyseli Helsinkiin lähtijöitä, tungin niin nopeasti kuin matkalaukkuineni pääsin vapaalle tiskille, ja muutaman minuutin kuluttua sain käteeni paperilappusen, joka tuntui siihenastisen elämäni tärkeimmältä lapulta: boarding pass pari tuntia myöhemmin Helsinkiin lähtevään koneeseen!

En ollut uskoa tuuriani! Epäuskoinen hymy naamallani kävelin turvatarkastukseen kuin unessa. En vieläkään uskaltanut oikein uskoa siihen, että pääsisin kotiin. Koko matka tyhjien turvatarkastusten ja tax free -myymälöiden läpi päivittelin uskomatonta hyvää tuuriani. Soitin kotiin kertoakseni ilouutisen, ja olin onneni kukkuloilla.

Koneeseen päästiin odotettua aikaisemmin, ja lentoemäntien ja kapteenin puheista ymmärsin, että suurin osa muista matkustajista oli jo istunut samassa koneessa lauantaina, mutteivät olleetkaan päässeet lähtemään. Kapteeni totesi kuulutuksensa lopuksi "Helsingissä on tällä hetkellä -11 astetta ja paljon lunta, mutta, jos joku sitä ei tiennyt, niin sehän ei Helsingissä haittaa." Matkustajat taputtivat ja hurrastivat kun kone vihdoin lähti liikkeelle, kun monitoreista näkyi että kone nousi ilmaan, ja kun lakseuduimme. Olimme päässeet kotiin!!

Lopulta laskeuduin Helsinkiin vain kaksi tuntia myöhässä. Pääsin todella helpolla, mutta stressiä riitti kyllä minullekin enemmän kuin tarpeeksi. Onni oli kuitenkin matkassa, ja nyt en voi kyllä sanoa Finskistä pahaa sanaa ihan heti!

Katsotaan, millaisen riskin otan tekemällä vielä edestakaisen matkan Lontooseen tänä talvena. Nyt ei kuitenkaan mietitä sitä, vaan nautitaan joulusta suvun ja ystävien kanssa (monen vuoden tauvon jälkeen)! Hyvää ja stressitöntä joulua kaikille!!

lauantai 18. joulukuuta 2010

Sään armoilla

Be careful what you wish for.

Kai joku pieni sääkeiju jossain kuuli harmitteluni siitä, että kohta Lontoon-aikani on ohi, ja päätti "korjata" asian.

Päivä on menny Heathrow'n, Helsinki-Vantaan, Finnairin, BBC:n ja Guardianin sivuja selaillessa. Finnair ei puhelimessakaan osannut antaa muita neuvoja kuin sen, että soittaisin uudestaan aamulla viiden-kuuden aikoihin.

Toivottavasti saisin ainakin nukuttua, mutta tuskin. Huomisesta tulee luultavasti pitkä päivä.

Pitäkää peukkuja ja toivottakaa onnea! Sitä tarvitaan...

perjantai 17. joulukuuta 2010

Nostalgiaa

Viimeinen kouluviikko oli ja meni, ja nyt olen käynyt viimeisenkin luentoni Middlesex Universityssa! Esseitä sinne pitää vielä mennä palauttamaan, mutta se nyt on pikkujuttu.


Keskiviikkona oli viimeinen käännöstunti, ja jälkeenpäin osa porukasta istui kahvilla. Kun olin lähdössä seuraavalle tunnille, yksi tytöistä kysyi, olinko pitänyt kursseista, ja olinko oppinut mitään. Vastasin suoraan että en, heille opetetaan asioita jotka meidän (ainakin teoriassa) pitää osata pääsykokeita varten, ja että kurssit tuntuivat aika turhilta. He kaikki tietävät kyllä, ettei heidän tutkintonsa anna kovin hyviä eväitä työelämään, ja lisäsinpä sitten vielä heidän masennustaan mainitsemalla, että samalla kun he maksavat itsensä kipeiksi, minun opiskeluni on ilmaista. Ehkä oli vähän ilkeää, mutta no joo...

Kirjallisuustunneilla taso on kyllä (ainakin minun silmissäni) hyvä, mutta kun en itse opiskele kirjallisuutta kotona, niin en sitten saanut niistäkään hirveästi irti. Ainakin opin sen, ettei kirjallisuuden opiskelu ole minua varten!

Joten se, että nyt on opiskelut MDX:ässä opiskeltu (tai siis...), ei harmita ollenkaan. En sanoisi, että tämä vaihto on opiskelumielessä ollut turha, muttei nyt ehkä kovin antoisakaan. Toisaalta, enhän minä tänne opiskelemaan tullutkaan!

Olen saanut maistaa (toisen) suurkaupungin elämää (huom: viittaus Pariisiin eikä Turkuun! :D), ja olen tavannut paljon ihania ihmisiä. Myös soluasuminen on tullut tutuksi, ja olen huomannut, että vaikka pidän yksin asumisesta, niin on soluissakin puolensa. Ja kaiken lisäksi olen taas oppinut arvostamaan Suomea vähän enemmän!

Eilen illalla kavereilta tuli kännipuhelu, ja heidän kikatustaan kuunnellessani tuntui siltä, että nyt on aika palata kotiin. Puhelun jälkeen menin toisen kerroksen keittiön joulubileisiin/yleisiin läksiäisiin ja totesin, että tulen kaipaamaan uusia ystäviäni todella paljon - varsinkin kun tiedän miten vaikeaa yhteyden pitäminen lupauksista huolimatta on.

Don't cry because it's over - smile because it happened

Onneksi edessä on vielä uuden vuoden bileet, ja muutama viikko ensi vuoden puolella. Kyllä se siitä.

keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Diipa, daapa...

Long time, no see. Sorry about that. Yleinen aikaansaamattomuus vaivaa taas. Sen takia saattekin taas nauttia tylsästi listanmuotoisesta postauksesta, mutta ainakin tulee asia selväksi!

pe 26- su 28.9.
Mari tosiaan kävi täällä. Tuli käytyä läpi joulumarkkinat, ja vähän muutkin markkinat. Ja iltapäiväteelläkin piti tietenkin käydä.

la 4.12.
Laura järjesti Hendonin lähellä suomalaiset pikkujoulut. Paikalla oli neljä suomalaista, yksi amerikkalainen ja pari intialaista. Tarjolla karjalanpiirakoita, munavoita, näkkäriä graavilohella, piparkakkuja, joulutorttuja ja mukamas glöginmakoista konjakki-juttua.

ma 6- ti 7.12.
Iskä, Tuula, Janne ja Matilda kävi. Maanantaina kierrettiin Camdenin markkinat ja tehtiin turistikierros kaupungilla. Kävimme myös Churchill sotamuseossa. Illalla vietimme itsenäisyyspäivää Yo!Sushin liukuhihnojen äärellä, ja hyvää oli! Tiistaina lähetin "vanhukset" katsomaan nähtävyyksiä, ja vein "lapset" Primarkin ostosparatiisiin. Matilda innostui oikein kunnolla, niin kuin odottaa saattoi. Kolmelta oli vuorossa Harrodsin iltapäivätee, ja loppuilta meni Carnaby streetin kaupoissa ja pubissa. Sain myös lähetettyä yhden matkalaukun matkaan. Eroa ei kylläkään kovasti huomaa huoneeni tavaramäärää katsoessa.

ke 8.12.
Keskiviikkona oli oikein stressipäivä, kun heti koulun jälkeen piti lähteä keskustan Totally Swedish -kauppaan hakemaan piparkakkutaikinaa (jota ei lauantain ja tiistain käynneillä vielä ollut). Ympäriinsä juoksemisen jälkeen pääsin vihdoin kotiin, ja "keittiööni" kokoontui iso kasa kiinalaisia + Natalie ja minä. Leivoimme ja koristelimme pipareita, ja osa muista teki ruokaa. Sain siis vaivan palkaksi hyvän, ilmaisen, kotona tehdyn kiinalaisen päivällisen, ja lopuksi söimme pipareita ja joimme glögiä (kunnollista sellaista tällä kertaa!). Kaikki taisivat tykätä.






pe 10- su 12.12.
Viikonlopun vietin Ranskassa. Perjantaina lounasaikaan tapasin Grenoblessa siellä vaihdossa olevan Saaraan, käytiin kebabilla ja vin chaud'illa. Illan vietin kolmannen isäntäperheeni luona. Anne oli todella huonossa kunnossa, teki tosi pahaa nähdä, hän oli laihtunut kamalasti, hiukset olivat lähteneet hoitojen takia, eikä hän jaksa enää käydä ulkona kovinkaan usein. (Kolmas host-äitini on siis kärsinyt maksasyövästä suurin piirtein siitä lähtien kun olin heillä vaihdossa, ylä- ja alamäkiä on ollut, mutta vuodesta 2008 kai pääasiassa alamäkiä, eikä hyvältä näytä...) Olen kuitenkin iloinen, että sain nähdä hänet vielä, seuraavista kerroista kun ei tiedä. Rankkaa nähdä kun läheiset ihmiset kärsii.
Lauantain olin sitten ensimmäisen isäntäperheeni luona, tosi hauska nähdä myös heitä. Kävimme illalla heidän tuttavaperheen luona syömässä, ja olen ylpeä itsestäni; alkuruoaksi oli jotain, mikä koostui pääosin simpukoista ja sienistä. Ja minä söin! Tutut tietävät, että tämä ei ole mikään pieni saavutus!
Sunnuntain kotiinpaluu todisti taas kerran, ettei ranskalaisten mentaliteetti ole mikään myytti. Seisoin kanssamatkustajieni kanssa jonossa parikymmentä minuuttia odottamassa pääsyä passin- ja turvatarkastukseen, koska tullimiehet olivat päättäneet mennä tupakalle, tai jotain. Ensin he käskivät meidät takaisin jonoon kun meidät oli päästetty läpi, sitten he haukkuivat meidät sinne päästäneen (englantilaisen) työntekijän ja tekivät selväksi, ettei ketään päästetä läpi ennen kuin he niin sanovat, ja sitten he häipyivät. Kuulutettiin monta kertaa ja kaikkea. Tehokkuuden huippu tosiaan.

ti 14.12.
Kotonaretkottamispäivän keskeytti yllätys, kun Pariisissa mukamas hengaillut entinen työkaveri ilmoittikin päätyneensä Lontooseen. Käytiin sitten syömässä Wagamamassa ja jälkkärillä Häagen-Dazsilla (vihdoinkin!!).

Että semmoista. Tätä minä olen viime aikoina tehnyt. Välillä myös vähän kouluhommia, ja jonkun verran töitä. Huomenna viimeinen koulupäivä, ja sunnuntaina kotiin.