"If adventures do not befall a young lady in her own village, she must seek them abroad"
- Jane Austen

"Don't cry because it's over - smile because it happened"

maanantai 19. joulukuuta 2011

Kotiinpäin

Kotimatka oli tänä vuonna paljon vähemmän stressaava kuin vuosi sitten, koska tänä vuonna lumi ei onneksi sotkenut matkasuunnitelmiani (mutta tänä talvena olisi tarkoitus vielä tehdä edestakainen reissu, joten hieman kyllä pelottaa). Lähtö oli kuitenkin siinä mielessä viimevuotista vaikeampi, että vaikka olenkin palaamassa 1½ viikon päästä takaisin, niin en enää näe suurinta osaa kavereistani joulun jälkeen. Ja taas oli jäähyväisten aika.

Minulla oli perjantaina leaving drinks Walkabout-nimisessä aussipubissa. Aikaisemmin viikolla kun lähetin töissä s-postikutsun kaikille, myös yksi parhaista kavereistani täällä ilmoitti, että hänkin on lähdössä, ja hän päätti sitten tehdä Jennin läksiäisistä Jennin ja Florianin läksiäiset. Niin kuin hän kaikille lähettämässään meilissä kirjoitti, "Minä ja Jenni aloitimme samaan aikaan, ja myös lopetamme samaan aikaan - ihan kuin olisimme naimisissa." Niinhän se kyllä vähän onkin... :)

Läksiäisissä oli tosi hauskaa, ja moni työkaveri tuli paikalle. Ennen pubiin menoa kävimme Suomiporukalla ("muumiporukalla") viereisessä tapasravintolassa syömässä, ja oli kyllä hyvää! En ollut ennen syönytkään tapaksia.

Taija & Tatu

Minä, Päivi ja Taija

Walkaboutissa kävi perinteiseen tapaan niin, että ensimmäisen parin tunnin aikana paikalla oli melkein pelkästään skandeja. Saksalaiset (ja se toinen juhlakalu) saapuivat vasta yhdentoista maissa oman Christmas dinnerinsä jälkeen, ja vähän ennen yhtä (ja valomerkin jälkeen) italialaisetkin löysivät paikalle. Siinä vaihessa ainakin oma tunnelma oli tosin jo vähän muuttunut - itkuksihan se meni kun Florian ja Wesley lähtivät (vaikka näen kyllä Wesleyn vielä joulun jälkeen).

My boys <3

Jatkojen sijaan päätin sulkemisaikaan mennä kotiin itkemään, ja ehkä vähän nukkumaankin siinä sivussa. Lauantai meni pakatessa, ja Maria tuli iltapäivällä seuraksi. Lähdimme taksilla lentokentälle kolmen aikoihin, ja siellä oli sitten taas jäähyväisten aika, koska Maria lähtee jouluaattona kotiin, ja sitten vielä Ranskan Alpeille hiihtämään, joten emme näe toisiamme enää tällä kertaa.


Lento lähti puoli seitsemältä, ja yhdeksän aikoihin laskeuduin Schipholin kentälle. Vietin yön Memmen luona - söimme tortilloja ja joimme viiniä, ja sain tutustua osaan Memmen vaihtarikavereista. Taisimme mennä nukkumaan siinä juuri ennen kahta, ja klo 4.45 oli taas herätys ja paluu Schipholille.

Lento kotiin ei ollut hirveän mukava, väsytti ja oli huono olo valvotun yön jälkeen, en saanut nukuttua, ja laskeutumisvaiheessa tuntui, että nyt räjähtää pää. Korvatkin olivat lukossa vielä myöhään illalla. Isovanhemmat olivat vastassa, ja matkalla sain hoidettua kaksi tärkeää asiaa listalta "Mitä teen ensimmäiseksi Suomessa?" - soitin Pepille, ja kävimme Hesellä. (Tällaista listaa ei oikeasti ole (tällä kertaa), mutta moni kysyi töissä, että mitä haluan tehdä ensimmäisenä kun palaan Suomeen. En oikein osannut vastata muuta kuin että haluan soittaa Pepille). Paraisilla kävin äidin luona hakemassa auton, ja ajaminen sujui yllättävän hyvin puolen vuoden vasemmanpuoleisen liikenteen jälkeen.

Että tässä sitä nyt ollaan. Tällä hetkellä pidän toimistoa sägystä käsin (ihan vaan siitä syystä että se on niin mukava), sovin viikon ohjelmaa ja odottelen englannin kääntämisen kurssi-ilmoittautumisen alkamista klo 12 (katsotaan kaatuuko nettiopsu). Glögittelemään tällä viikolla haluavat voivat ilmoittautua!

perjantai 2. joulukuuta 2011

Päätöksentekoprosessi

Tätä blogia pidempään seuranneet tuntevat minut nopeista päätöksistäni (esimerkkejä löytyy täältä ja täältä). Näitä suuria, elämää mullistavia päätöksiä ei ehkä hirveän usein tule (tai no, ehkä useammin kuin monella muulla, mutta silti), mutta kun niitä tulee, niin silloin en haaskaa aikaa empimiseen - silloin mennään eikä meinata. Tällainen tilanne oli päällä toukokuussa, kun yks-kaks päätin lähteä kesäksi Edinburghiin, ja heinäkuussa, kun päätin jäädä tänne pidemmäksi aikaa. Nyt muutoksen tuulet puhaltavat taas, ja tässä yritän avata teille (ja etenkin itselleni) tätä päätöksentekoprosessia.

Viime viikolla jossain vaiheessa, varmaankin työhakemuksia taas rustaillessa, tuli mieleen, että onko tässä mitään järkeä. Nykyinen työ ärsyttää päivä päivältä enemmän, ja työtilanne Skotlannissa on kaikkea muuta kuin hyvä (ainakin jos on Metro-lehteä uskominen). Suomeen on turha mennä työn perässä, enkä jaksaisi myöskään muuttaa uuteen paikkaan ja aloittaa kaikkea alusta, vaikka sellaisesta olen välillä puhunutkin. Perjantaina laitoin tuttuun tapaan kotiinpäin mietintäviestiä, jossa selostin vaihtoehtoni, ja kysyin äitipuolelta mielipiteitä. Ylimpänä listassa oli ajatus siitä, että jos kuitenkin palaisin kevääksi kotiin kuluttamaan yliopiston penkkejä... 

Sunnuntaina saapunut vastausviesti alkoi fiksusti "Jos miettii kannattaako palata, pelkkä miettiminen puoltaa palaamista.". Olin jo lauantaina miettinyt asiaa sen verran kovasti, ja ajatus opiskelun jatkamisesta oli ehtinyt muhia sen verran, että päätökseen ei sitten tarvittu muuta kuin puolto kotoa - olihan isän ja äitipuolen positiivinen suhtaumuminen tässä kohtaa tärkeä, koska omassa asunnossani asuu alivuokralainen toukokuun loppuun asti.

Illalla puhuin vuokraemännälleni (joka on myös kämppikseni), ja maanantaina töiden jälkeen ostin lentolipun päivämäärällä 5.1. sekä laitoin sähköpostia Turun yliopistoon kysyäkseni ilmoittautumisesta. Kerroin päätöksestäni myös lähimmille työkavereille ja perheelleni. Tiistai-aamuna maksoin ohjeiden mukaan TYY:n jäsenmaksun kevätlukukaudeksi, ja minut kirjattiin läsnäolevaksi. Keskiviikkona tein muuttoilmoituksen, ja koska huhut alkoivat jo liikkua töissä, kerroin pomolleni, että nyt on lähtö lähellä, ja tänään sanoin itseni irti oikein virallisesti. Voi että tuntui hyvältä :D

Eli tässä sitä sitten ollaan! 17.12-27.12 olen Suomessa joululomalla, jonka jälkeen palaan Edinburghiin uuden vuoden aattoa viettämään. Sitten, 5.1., yli puoli vuotta tänne saapumiseni jälkeen, muutan takaisin Suomeen. Helppo tämä päätös ei ollut, koska viihdyn todella hyvin Edinburghissa, ja kavereita on ikävä jättää, Suomi ei ole mikään mukava paikka olla tammikuussa, ja vanhempien luona asuminen (ja vielä Paraisilla) ei ehkä ole ihan se, mitä olisin itse tähän kohtaan suunnitellut - MUTTA uskon kuitenkin, että tämä on oikea päätös. Tulen kiroamaan itseäni ja tätä päätöstä vielä monet kerrat kun ulkona on kylmä, koulumatka on pitkä, hommia on liikaa ja kandi ei edisty, mutta tiedän, että jos nyt jäisin tänne katuisin päätöstäni ihan yhtä lailla.

Ja niin kuin kavereiden kanssa Facebook-chatissä juuri todettiin - kun ensin palaa kotiin, niin voi sitten taas lähteä. Näillä mennään!