"If adventures do not befall a young lady in her own village, she must seek them abroad"
- Jane Austen

"Don't cry because it's over - smile because it happened"

torstai 23. lokakuuta 2014

"Ja minähän en mitään reality-sarjoja katso!"

(Pahoittelen jo etukäteen jos jotkut näistä klipeistä eivät näy Britannian ulkopuolella.)

En ole koskaan ajatellut olevani mikään reality-sarjojen ystävä. BB:tä olen aina pyrkinyt välttämään viimeiseen asti, ja muutenkin "tosi-tv" tuntuu vaan jotenkin niin typerältä. Ekan kerran kun totesin olevani koukussa reality-sarjaan oli Vain elämää -sarjan ekan kauden aikana - kuulostaa jotenkin hölmöltä konseptilta, mutta se vaan toimii!

Nykyään asunkin reality-sarjojen luvatussa maassa. Enkä nyt tarkoita sellaisia typeriä kilpailuja mitä jenkeissä rakastetaan, tyyliin Sinkut saarella ja (poikaystäväni uusin löytö) Redneck Island. Briteissä suuren suosion ovat saavuttaneet "tavallisten" ihmisten "tavallisesta" arjesta kertovat ohjelmat (siis toki mukaan otettavat henkilöt on valittu tarkkaan viihdearvoa silmällä pitäen), ja voin kuulkaa kertoa, että täällä onnistutaan kehittämään suosittu ja/tai toimiva reality-formaatti ihan mistä vaan.

Aikaisemmin olen mielelläni katsonut kaiken maailman asunnonosto- ja remppasarjoja, mutta Grand Designs on ehdoton lemppari. Ruokaohjelmatkin on kivoja, ja The Great British Bake Off -leivontakilpailu on täällä ihan uskomattoman suosittu, ja sen dramaattisista käänteistä puhutaan jopa radiossa. Myös "himohamstraajat"-tyyppinen Obsessive Compulsive Cleaners on hyvä, sitä katsoessaan tuntee itsensä normaaliksi kun pääsee vertaamaan omaa kotiaan toisten ihmisten tajuttomaan sotkuun, ja toisten liialliseen siivousvimmaan (8h siivousta päivässä ei ole näille hulluille yhtään mitään).


Sarjassa "tavallisten ihmisten tavallinen elämä" esiin on kuitenkin noussut muutama lemppari:

One Born Every Minute
Tätä sarjaa on tullut jo kuusi kautta, ja joka kaudella seurataan jonkin brittiläisen synnytysosaston elämää. Joka jaksossa on kolme perhettä, joiden elämää seurataan ennen synnärille tuloa (haastatteluja), synnärillä, ja sen jälkeen. Suurin osa ohjelmasta on siis sitä, kun pariskunta tulee synnytysosastolle ja mitä siellä tapahtuu. Luulisi, että tuollaisesta tulisi kauheat traumat - kauheaa huutoa ja pientä pikselimössöä lukuunottamatta siinä ei jätetä paljoakaan mielikuvituksen varaan - mutta jostain syystä tykkään sarjasta tosi paljon. Musta on ihana kuulla miten pariskunnat ovat tavanneet, miten he ovat päätyneet yhteen ja hankkimaan lapsia, ja nähdä heidän reaktionsa kun lapsi syntyy. Myös lapsille annettavia, usein typeriä nimiä on hauska seurata. Toinen vähän vastaavanlainen on Don't Drop the Baby, jossa ihan pihalla olevista tulevista isistä koulutetaan kunnon miehiä ja isiä.


Gogglebox
Konsepti joka kuulostaa ihan tyhmältä, mutta joka vaan toimii - erilaisia perheitä katsomassa telkkaria. Mukaan valitut perheet ovat vain sellaisia persoonia, että tästäkin konseptista saa hyvää viihdettä.

(Pahoittelen laatua, mutta hyvä klippi muuten :D)

The Kitchen
Harmitti huomata, että tätä sarjaa tuli vain kolme jaksoa. Toinen konsepti, joka kuulostaa ihan turhalta - erilaisia perheitä, joita kuvataan keittiössä laittamassa ja syömässä ruokaa. Selkeästi minulla (ja briteillä) on vaan joku tarve kurkistaa muiden ihmisten elämään.


You Can't Get The Staff
Uusin löytöni, joka poikkeaa aika paljon aiheesta "tavalliset perheet" - tässä yläluokka hakee palvelusväkeä. Tämä alkoi vasta tiistaina, mutta sitä oli ihan pakko katsoa, koska se vaikutti vaan niin absurdilta. Ekassa jaksossa Romanovien jälkeläisiä oleva "prinsessa" haki puutarhurin apupoikaa, linnassa asuva mies etsi Wanhan ajan asekokoelmalleen kiillottajaa, ja joku leidi (jonka titteli on peräisin mieheltään, josta hän kylläkin erosi jo 70-luvulla) etsi butleria illalliskutsujaan varten. Minua on aina kiehtonut brittiläiset kuninkaalliset ja yläluokka, osittain kaiken absurdin takia ja osittain siksi, että meillä Suomessahan ei oikein ole mitään vastaavaa. Oli kyllä kiinnostava sarja, joten pakko katsoa jatkossakin!


Joopa joo, itse olen aina ajatellut, että katson telkkarista lähinnä vähän laadukkaampia ohjelmia, mutta tässähän se totuus selviää :D

perjantai 17. lokakuuta 2014

Minä ite!

En tiedä onko tämä oikeasti suomalainen juttu vai vain epäreilua yleistämistä, mutta minusta tuntuu, että Suomessa tarraudutaan edelleen aika kovasti "minä itse" -kulttuuriin, jossa valmiina ostettu tai ostopalvelut eivät sovi tavalliselle kansalle. Lievempäähän tämä nykyään on kuin joskus ennen, kun kaupasta saa valmiina vaikka mitä esim. ruokia, mutta voisin kuvitella, että aikoinaan valmiiksi viipaloitu leipä sai varmaan aikaan nenän nyrpistelyä. Edelleen sitä pidetään jotenki hölmönä ostaa esim. valmiiksi viipaloitua juustoa tai valmiiksi silputtua salaattia pussissa. Itselläni meni monta vuotta, ennen kuin tajusin, että no hitto soikoon, kun se sipulin pilkkominen kerran on niin vastenmielistä (silmiä kirvelee ihan tajuttomasti ja kyyneleet valuu), niin sitähän saisi pakastetiskiltä valmiiksi pilkottuna! Miksi sitä pitäisi väkisin tehdä itse? Kai sitä on vaan jonkinlainen syyllisyydentunto, selkärankaan istutettu oppi, että asiat kuuluu tehdä itse.


Osittain Britanniaan muuton ja osittain yrittäjyyden takia olen kuitenkin omaksunut uudenlaisen ajattelutavan. Yrittäjänähän kaikki mahdollinen kannattaa ulkoistaa, jotta itse voi keskittyä yrityksen ydintoimintaan (jossa luultavasti on itse paras, ja josta ainakin toivon mukaan maksetaan parhaiten). Esimerkiksi voisin itse täyttää verovuoden lopussa veroilmoitukseni, mutta mieluummin käytän sen kanssa tappeluun menevän ajan yritykseni ydintoimintaan, eli kääntämiseen, ja ulkoistan veroilmoituksen täyttämisen kirjanpitäjälle, joka osaa sen hyvin ja tietää jo valmiiksi, mitä kaikkea verotuksessa voi vähentää. Kirjanpitäjälleni kerran vuodessa maksamani summa vastaa n. 2-5 tuntia omaa työaikaani (siis tosiaan vuodessa), joten mielestäni se on ihan hyvä vaihtokauppa. Samoin olen miettinyt nettisivujeni uusimisen ulkoistamista, koska vaikka osaisin itsekin, niin niiden kanssa näpertelyyn menee todella paljon aikaa, eikä tulos varmastikaan ole yhtä hyvä kuin ammattilaisen tekemä.

Aaanyway, olen tästä johtuen todennut, että samaa ajattelutapaa voi hyvin käyttää myös normielämässä. Jos sen sijaan, että käyn kaupassa itse tekemässä viikko-ostokset (johon kuuluu vartin kävely/suunta, kaupassa kiertely (30 min - 1h), kassien raahaaminen kotiin ja neljänteen kerrokseen ilman hissiä sekä niiden purkaminen) voin maksaa Tescolle yhden punnan siitä, että he tekevät kaiken tämän puolestani, ja voin itse vain valita tavarat kätsysti netin kautta ja nostaa ne sitten ruokapöydältä kaappiin kun ne on tuotu, niin todellakin maksan! Siinä säästyy myös kivasti karkkihyllyn houkutuksilta, eikä tarvitse kierrellä ikuisuuksia etsimässä tavaroita, jotka eivät olekaan siellä missä loogisesti ajattelisi niiden olevan.

Noin kuukausi sitten, tätä samaa ajatusta seuraten, toteutin pitkäaikaisen unelmani, ja hankin meille siivoojan. Tuleehan siinä aika porvari olo kun sanoo, että meillä käy siivooja, ja selkärankaan istutettu "asiat kuuluu tehdä itse" -mentaliteetti ei tiedä miten olisi, mutta totuus on se, että minä vihaan siivoamista. Jos siis voin maksaa jollekin toiselle £10/tunnissa siitä, että hän tulee meille pariksi tunniksi joka toinen viikko siivoamaan, niin minulla kyllä on siihen luksukseen varaa. Yksin asuessani kotini oli usein aikamoisen sekamelskan vallassa, mutta nyt koti on helppo pitää siistinä kun voi käyttää joka päivä hetken tavaroiden järjestelyyn, vaatehuoltoon jne sen sijaan, että kaikki energia menee suursiivouksesta ahdistumiseen.


Lähipiirin reaktio siivoojauutiseemme on vaihdellut akselilla "ihan mahtavaa, mäkin haluun!" - "ööh miks?". Yksikin kaveri sanoi "ai voiko ihan tavallisillakin ihmisillä käydä siivooja?" :D Mutta loppujen lopuksi se on se ja sama mitä mieltä muut tästä ovat - pääasia on, että minä voin harjoittaa yritykseni ydintoimintaa (eli kääntää) samalla, kun siivoojamme pistää paikat siistiksi viikonloppua varten.

Randomit kuvat: weheartit

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Valokuvattavana

Siitä lähtien, kun vuoden alussa siirryin isäni firman alaisuudessa toimivasta "freelancerista" oikeaksi yrittäjäksi, olen lukenut todella paljon kääntämiseen, yrittäjyyteen ja kääntäjäyrittäjyyteen liittyviä blogeja ja artikkeleita. Joka päivä löydän Twitterin kautta vähintään 10 uutta artikkelia/blogipostausta jotka haluaisin lukea, ja pian minulla onkin ihan liian monta välilehteä auki. Onneksi on Instapaper, johon nuo luettavat linkit voi säilöä siihen asti, kunnes aikaa on enemmän, mutta ainakin tällä hetkellä linkitän niitä sinne paljon kovempaa vauhtia kuin mitä ehdin niitä lukea. Ehkä viikonloppuisin...

Jonkin aikaa sitten eräässä blogissa jota luen (Translation Times, jota kirjoittaa Judy ja Dagmar Jenner) puhuttiin siitä, miten tärkeää on, että yrittäjä käyttää nettisivuillaan, LinkedInissä jne kunnollisia valokuvia (postaus täällä). Toki tiesin, ettei LinkedIniin kannata laittaa mitään baari- tai lomakuvia, mutta ainoa asiallinen kuva mikä minulla oli, oli valokuvauskopissa otettu kuva junan alennuskorttia varten, joka skannattuna oli todella epätarkka. Tuon postauksen luettuani päätinkin, että kun nyt kerran olen päivittämässä nettisivujani, ja saan vähentää yrityksen kulut verotuksessa, niin nyt kyllä varaan kunnon valokuvaajan ottamaan kunnon bisnes-kuvia!

Löysin googlettamalla hyvältä vaikuttavan Rachel Heinin - tykkäsin hänen nettisivuillaan esillä olevista bisnesportreteista ja sivujen yleisestä fiiliksestä. Rachel ehdotti, että hän tulisi meille ottamaan kuvia, mutta koska toivoin taustaksi jotain hiukan jännempää kuin valkoinen seinä tai meidän hirveät punaiset sohvat pyysin häntä keksimään meille jonkin kuvauspaikan ulkona. Päädyimme siis Water of Leithin varrelle lähelle the Shore'a, ja sääkin suosi niin ettei satanut, eikä myöskään tarvinnut siristellä silmiä auringossa. Olin aluksi tosi vaikeana kameran edessä, ja poseeraaminen oli välillä vaikeaa - miten on mahdollista, että ensin osaa nojata ihan normaalisti kaiteeseen, mutta heti kun kamera kaivetaan esiin nojaaminen näyttääkin yhtäkkiä ihan naurettavalta? Nojaamiskuvat jäivät lopulta ottamatta :)

Ja tässä tulos! (Sori, ehkä vähän typerää laittaa kasapäin kuvia itsestään blogiin, mutta haluan saada ylimääräisille edes jotain käyttöä!)





Kaksi viimeistä ovat lemppareitani, ja viimeinen on se jota käytän nyt LinkedInissä ja Twitterissä, ja sama mustavalkoisena löytyy nettisivuiltani. Itsehän siis en yhtään tykkää olla valokuvattavana, mutta kun on ammattilainen kameran takana niin minustakin sai ihan edustavia kuvia!