"If adventures do not befall a young lady in her own village, she must seek them abroad"
- Jane Austen

"Don't cry because it's over - smile because it happened"

maanantai 30. elokuuta 2010

"Sulla on selvästikin liikaa vapaa-aikaa..."

Kun on paljon vapaa-aikaa, kasapäin valokuvia ja kuvankäsittelyohjelma (ei mikään kovin hyvä sellainen), niin tämä on tulos:
















Siinä vähän väriä elämään...

Viikonloppu & Väenpaljous

Taas on viikonloppu takana, ja edessä viimeinen kokonainen viikko Parry perheessä. Tämä on myös lasten viimeinen lomaviikko (ruhtinaallisen viiden viikon kesäloman jälkeen).

Perjantaina kävin ruotsalaisen couchsurffari-Emelien kanssa taas fiilistelemässä Scandinavian Kitchenissä. Sen jälkeen olin uhkarohkealla päällä, joten kävin Primarkissa - hullua hommaa kun kello on enemmän kuin neljä iltapäivällä. Selvisin kuitenkin pois täysjärkisenä, pääasiassa varmaan siksi että kävin vain alusvaateosastolla, enkä mennyt lähellekään pukukoppeja. Tämä ei kuitenkaan taltuttanut uhkarohkeuttani, koska seuraavaksi suuntasin Abercrombie&Fitch-liikkeeseen. Olin menossa sinne kerran aikaisemmin, mutta silloin oven edessä oli jostain kumman syysta sadan metrin jono kielikoululaisia, joten päätin siirtää käyntiä. Sekin on paikka, jossa kannattaa käydä heti aamulla, mutta koska minulla ei ollut kiire mihinkään, päätin käydä siellä joka tapauksessa.

A&F on siitä jännä kauppa, että sinne palkataan vain mallin näköisiä myyjiä. Tämän lisäksi heti etuoven sisäpuolella seisoi puolialaston miesmalli, jonka kainalossa pääsi polaroid-kuvaan. Jätin tällä kertaa väliin. Sisällä valaistusta on suurin piirtein saman verran kuin yökerhossa, ja musiikki on yhtä lujalla. Olipa siellä pari myyjää laitettu tanssimaankin, varmaan tunnelman nostamiseksi. Porukkaa oli ihan tajuttomasti, ja jonot olivat kamalan pitkiä ja uskomattoman hitaita. Sinne ei kannata mennä jollei kalenteri ole täysin tyhjä koko loppupäivälle. Onneksi omani oli, joten nappasin hyllyiltä muutaman erivärisen, ylihinnoitellun hupparin, ja lähdin jonottamaan. Odottamisen tuskaa auttoi se, että edellämainitut malli-myyjät kulkivat edestakaisin jonon ohi syli täynnä vaatteita, joten saipa siinä ainakin silmäniloa kerrakseen. Kokeilun, toisen pitkän jonotuskerran ja pienen etsimisen jälkeen löysin lopulta itseni muutamaa tuntia myöhemmin taas kirkkaasta päivänvalosta, silmiäni siristäen, kädessäni paperikassi jota koristi toinen puolialaston miesmalli, ja joka sisälsi keltaisen, ylihinnoitellun hupparin. Eipä siinä sitten muuta kuin kotiin, kun kerran koko viikon palkka oli käytetty kahdessa kaupassa (joista toisen keskihinta kaikille vaatteille on sellaiset kolme puntaa).

Illalla keksin, että lauantaina voisi lähteä vaikka Kingstoniin. Se on vähän samantapainen kuin Richmond: Thamesin varrella, paljon kauppoja, kivoja pikkukatuja ja vanhoja taloja keskustassa. Pääasiassa olin ajatellut käydä siellä kuvaamassa yhtä postikorteista tuttua taideteosta, ja koska se on Lontoon eteläpuolella ajattelin, että se on nyt tai ei koskaan; en varmastikaan lähde sinne sitten enää kun asun toisella puolella kaupunkia, ja sinne on kahden tunnin matka yhteen suuntaan. Pyysin Tiinaa mukaan, ja vietimme päivän Kingstonin keskustassa kulkien pikkukatuja ja syöden lounasta joen varrella.


Sunnuntaina ja maanantaina täällä oli (on) Notting Hill Carnival, eli maailman toiseksi suurimmat karnevaalit (Rio de Janeiron sambakarnevaalien jälkeen). Kävimme siellä eilen Christianin kanssa (Christian on ranskalainen ex-Erasmus joka oli vaihdossa Turussa 08-09, ja joka on Lontoossa kesätöissä - törmäsimme sattumalta kadulla muutama viikko sitten). Sateinen sää oli muuttunut aurinkoiseksi, ja kaikki näytti hienolta, mutta karnevaalit olivat pettymys. Porukkaa oli ihan tajuttomasti, varsinkin esiintymislavojen edessä oli melkein mahdoton päästä eteenpäin, tai edes hengittää. Kuljimme ympäriinsä Notting Hillin katuja, ja löysimme vain tuhansia ihmisiä, ja muutaman ruokakojun. Luvattua paraatia ei näkynyt missään. Päädyimme siihen lopputulokseen, että karnivaaleille mentäessä on tiedettävä vähän mitä tekee ja mihin menee, muuten niistä ei oikein saa mitään irti. Mutta tulipahan kokeiltua.

Tänään on Bank Holiday (kansallinen vapaapäivä Englannissa ja Irlannissa), joten olen vapaalla - mitä minulle ei kuitenkaan oltu kerrottu etukäteen, joten tästä tuli vähän pakostakin yleinen hengailupäivä. Ehkä koitan pestä pyykkiä. Ehkä en.

Huomenna on sitten viimeinen kokonainen päivä lasten kanssa (niin kuin Angelique kävi juuri huomauttamassa). Pitäisi keksiä jotain "kivaa ohjelmaa". Ehkä vien heidät Kew Gardensiin. Selviän päivästä "viimeinen kokonaine päviä" -mantrallani. Keskiviikkona ja torstaina lapset ovat leirillä puoli kuuteen asti, silloin koitan varmaan käydä läpi mukaan otettavia ja tänne jätettäviä tavaroita, niin että voin viedä matkalaukun viikonloppuna kaverin luo säilöön.

Lopun alkua.

keskiviikko 25. elokuuta 2010

Säätiedotus

Täällä on viime aikoina ollut aika sateista. Suomessa tätä lukiessaan moni varmaankin ajattelee, että onko se muka jotain uutta Englannissa, mutta uskokaa tai älkää, täällä on paljon parempi sää kuin mitä kuvitellaan! Ainoa asia joka tämän kesän säissä on häirinnyt on se, että sää muuttuu yhden päivän aikana tosi äkkiä - aamulla saattaa paistaa aurinko, mutta iltapäivällä onkin pilvistä ja kylmää. Tai sitten aamu on pilvinen ja näyttää siltä, että olisi tulossa viileä päivä, mutta kahden jälkeen onkin hirveän kuuma. Siinä saa sitten vaihtaa vaatteita useamman kerran päivässä. Eilinen oli kaiken huippu, kun oli aurinkoista ja lämmintä noin vartin, sitten pilvistä ja kylmää saman ajan, ja lopulta satoi, myös noin vartin, ja sitten koko homma alkoi alusta.

Maanantaina Ali oli leirillä, ja lähdin Hannah'n ja Danielin kanssa National Portrait Galleryyn katsomaan muotokuvia kuninkaallisista ja muista tärkeistä tyypeistä. Tuo kaksikko osaa mukamas käyttäytyä ihan hyvin kaksistaan, mutta nähtävästi sekin riippuu kovasti päivästä. Ei minua hirveästi haittaa jos he välttämättä haluavat lyödä ja tuuppia ja nipistellä toisiaan ja juosta ympäriinsä silloin kuin ollaan esim. puistossa, mutta metrossa tai museossa se on vähemmän kivaa. Museossakin Daniel onnistui löytämään jokaikisen taulun joka ei ollut lasin takana ja sorkki sitä - luulisi sitä nyt kahdeksanvuotiaan tietävän ettei museossa kosketa mihinkään - ja museon työntekijä torui heitä kaksi kertaa siitä, että he juoksentelivat ympäriinsä. Hän ajatteli varmaan, että mikä tuokin on kun ei saa pidettyä lapsia kurissa. Mutta vähän vaikeaa on, kuin kaikki aseet (mm. vanha kunnon pyhä kolminaisuus uhkailu, lahjonta ja kiristys) on jo käytetty, eikä mikään tunnu tehoavan. Museon jälkeen en edes jaksanut miettiä muuta tekemistä, vaikka kello olikin vain yksi, vaan melkein itkua pidätellen lähdin kakaroiden kanssa kotiinpäin. Kyllä he sitten näyttivät osaavansa käyttäytyä, ja istuivat hiljaa paikallaan koko metro- ja bussimatkan kotiin. Onko kaikkien lasten kanssa niin, ettei niitä kehtaa viedä mihinkään kun ne eivät osaa käyttäytyä?? Tuskin, koska silläkin reissulla suurin osa muista näkemistäni lapsista käyttäytyi kymmenen kertaa paremmin kuin nämä kaksi!

No, onneksi eilinen oli vähän helpompi, Hannah oli kaverin luona päivällä ja olimme poikien kanssa puistossa (sateessa) ja kotona. Kyllähän siinä taas tapeltiin ja itkettiin kuka milloinkin (siis lapset) - perussetti: A lyö B:tä "vähän", B lyö takaisin kovemmin, A itkee, A potkii B:tä, B itkee, B puree A:ta, jne jne, mutta ainakin se tapahtui pääosin kotona, tai ainakin kaukana ihmisjoukoista. Iltapäivä oli sitten ihan ok, tein ruoaksi pyttipannua ja lapset olivat onnessaan, kehuivat sekä ruoan ulkonäköä että makua, kiva että osaan sentään tehdä jotain oikein! :)

Tänään ja huomenna kaikki kolme ovat leirillä 8.30-17.30, ja sitten alkaa taas kolmen päivän vapaus. Tiedossa kerrankin oikein kunnolla sosiaalista elämää, kun joka päivälle on jotain ohjelmaa, ja tapaan vanhoja ja uusia tuttuja. Sunnuntaina on sitten vielä tiedossa Euroopan suurimmat (ja maailman toiseksi suurimmat, Rion jälkeen) karnevaalit, Notting Hill Carnival, massiiviset katujuhlat Karibialaisella teemalla!

sunnuntai 22. elokuuta 2010

Jenni & Tiina's Ikea Excursion, vol. II

Eilisen päivän ohjelma oli Jennin & Tiinan Ikea-ekskursio, osa II. Osa I oli kaksi vuotta sitten, Pariisissa kesällä '08. Ehkä tästä tulee uusi tapa - kahden vuoden välein Ikeaan uudessa maassa!



Piti tietenkin käydä syömässä lihapullia - ja kaikkea muuta hyvää, varsinkin Tiina otti tilaisuudesta vaarin ja täytti tarjottimensa kukkuralle - mutta oli sinne kyllä ihan muutakin asiaa...

Ruokamäärä

 Tavaramäärä

Tulevassa opiskelija-asunnossani (postimerkin kokoinen huone) on yhteinen keittiö, johon ei kuulu kiinteän kaluston lisäksi paljon mitään. Eli jos haluaa tehdä minkäänlaista ruokaa, vehkeet pitää hommata itse. Onneksi Ikeasta saa £0.99 paistinpannuja ja muuta halpaa tavaraa. Tuon kassin sisältö (ja niin kuin kuvasta näkyy, kassi oli erittäin täynnä, ja myös erittäin painava!) maksoi yhteensä n. £26, eli n. 31€. Ei paha minusta. Sitäpaitsi toivon vielä pääseväni eroon osasta tavaroita, niin ehkä hinta siitä vielä alenee - en esimerkiksi tarvitse 16 osan aterinsettiä (varsinkaan kun minulla on vain yksi matala ja yksi syvä lautanen!) tai kolmea kattilaa, mutta koska ne maksoivat £1,60 ja £6, niin halvemmalla ei saanut. Voin sitten koittaa myydä niitä kämpillä, kovaan hintaan tietysti. :) Tavarat saavat sitten hengata Tiinan kämpillä kuukauden, ja ovat valmiita haettavaksi kun palaan Lontooseen.

Pitkän Ikea-päivän (josta suurin osa ajasta taisi mennä syömiseen) jälkeen hengailimme Tiinan kämpillä. Hänen kämppiksillään on kaksi ihanaa, oranssia kissanpentua, suloisia vauvoja!! Valitettavasti ne tykkäsivät enemmän kamerani hihnasta kuin kuvissa olemisesta, mutta muutaman sain kuitenkin otettua.


Voin myös ilmoittaa, että ”Älä näytä turistilta-projektini näyttää toimivan varsin hyvin! Pyrin siis aina näyttämään siltä, että tiedän missä olen ja mihin olen menossa, vaikken olisi koskaan käynytkään paikassa aikaisemmin; katson metroreitit valmiiksi ennen lähtöä, luen kylttejä pitkälle eteenpäin niin ettei tarvitse pysähtyä lukemaan niitä, ja käytän karttaa vain viimeisenä oljenkortena, ja silloinkin mahdollisimman vaivihkaa. Kävin viime viikonloppuna Richmond Parkissa ensimmäistä kertaa, ja olin ihan pihalla hervottoman kokoisessa puistossa. Oli kuuma, ja vaatetukseni vastasi paremmin noin 18 asteen lämpötiloja. Yleensä turhaankin mukana kulkeva vesipullo oli tietenkin jäänyt juuri sinä päivänä kotiin. Yritin kulkea siellä muina naisina ja löytää uloskäynnin – mikä tahansa uloskäynti, ei väliä mihin päätyisin, kunhan pääsisin ulos sieltä riivatun puistosta! – ja harhailin polkuja pitkin suuntaan, joka tuntui suht hyvältä. Olin ohittanut kolme miestä pyörällä jo pari kertaa, ja mietin, että he varmaan ajattelevat minun olevan ihan täysin hukassa – mikä tietysti oli ihan totta. Yhtäkkiä yksi miehistä kuitenkin polkee vierelleni ja sanoo: ”Anteeksi, sinä tunnut tuntevan tämän puiston erittäin hyvin. Tiedätkö missä on X?” Success! 

Siinä vaiheessa piti tietenkin myöntää, että ei, valitettavasti en tiedä, olen täällä ensimmäistä kertaa, mutta ei se haitannnut sitten enää, kun olin jo onnistnunut "huijaamaan" heitä. :) Lopulta minäkin löysin tieni ulos puistosta, ja päätin, että jatkossa pysyn siitä kaukana, tai ainakin pysyttelen koko ajan puiston reunalla, enkä lähde keskelle seikkailemaan!


lauantai 21. elokuuta 2010

Erinäisiä mietteitä/valituksia

Tässä on muutama asia, joka on tullut tässä parin viime kuukauden aikana mieleen. Pääasin valituksia, mutta joskus niitäkin pitää päästä purkamaan! Onneksi asiat eivät ole oikeasti niin huonosti. :)

- Asun Richmondissa, jossa näkee ja kuulee jatkuvasti lentokoneita, jotka oletettavasti ovat matkalla Heathrown kentälle tai sieltä pois. Tuleekohan tällaisen paikan asukkaille muita useammin himo lähteä matkalle? Vai aiheuttaako koneiden jatkuva liikenne vastakkaisen reaktion? Joka tapauksessa se tuo lisäjännitystä elämään kun aina välillä kuuluu erikoisen kova lentokoneen ääni, ja ajattelen, että nyt se sitten tulee kohta katosta läpi...

- Miten joissain perheissä vanhemmat hoitavat lapsensa pääosin itse – tietenkin päiväkodin tai koulun avustuksella työaikana, mutta loppuajan itse – ja joissain perheissä (joissa on saman verran, tai joskus jopa vähemmän lapsia) tarvitaan kotiäidin lisäksi sekä au pair että vaihtelevasti isoäiti tai isä, tai molemmat, hoitamaan lapsia? On se nyt kumma! (Tämä ei nyt sitten viittaa nykyiseen perheeseen, vaikka täälläkin on palvelusväkeä ihan mukavasti...)

- Mikseivät britit näe seuraavien asioiden epäkäytännöllisyyttä: Kokolattiamatto. Sisäänpäin aukeavat vessan- ja ulko-ovet. Eri hanat kylmälle ja kuumalle vedelle. Kielitaidottomuus. Erilaiset pistokkeet kylpyhuoneissa, joka mm. johtaa siihen, ettei hiustenkuivaajaa voi käyttää kylppäreissä. Juustohöylättömyys.

- Muistan kerran lukeneeni jostain, olisiko ollut Turun Sanomien Extran ulkomaanvaihtajapalstalta, että kirjoittaja, joka oli ihan vaan peruskierrättäjä (paperit, pahvit, lasi, juomapullot, mahdollisesti metalli), oli sikäläisen (taisi olla Brysseli tai Lontoo) mittakaavan mukaan oiken himokierrättäjä, planeetanpelastaja ja viherpiipertäjä. Täällä tulee itselle vähän sama fiilis, kun perheen isä kertoi ekana päivänä hieman ylpeänä korttelin kierrätysohjelmasta: ”Tuohon laatikkoon paperi ja kartonki, ja tuohon lasi, muovi ja metalli. Loput roskikseen.” No, kai sekin on parempi kuin ei mitään, mutta itseni kaltaiselle ihmiselle, joka kasvatettiin laittamaan lasi, muovi ja metalli eri kippoihin (terveisiä iskälle), tuo ei kyllä tunnu hirveän hienolta.

- Miksi Tube (Lontoon metro) on niin kallis? Ja mitä se kertoo sen toimivuudesta, että siitä kuulutetaan erikseen kun kaikki linjat toimivat hyvin – eikö sen pitäisi olla perustilanne? Muuten aika jännä juttu, että Pariisin metrossa kuulutetaan ”Vakava onnettomuus, johon liittyy matkustaja” (joka on kaikkien ymmärtämää koodikieltä ja tarkoittaa itsemurhaa), kun täällä kerrotaan suoraan että ”Joku jäi alle”.

- Jos täällä kerran halutaan välttämättä ajaa vasemmalla/väärällä puolella tietä, niin miksei vasemmanpuoleista liikennettä viedä loppuun asti? Koita siinä sitten olla kävelemättä rappusissa vastavirtaan kun kukaan ei oikein tunnu tietävän, pitäisikö pysyä oikealla vai vasemmalla.


Hulluja nuo englantilaiset!

keskiviikko 18. elokuuta 2010

Kesäkuvia

(Lasten) kesäloma tähän mennessä, kuvin ja sanoin.

Ekalla viikolla käytiin lasten kanssa puistossa piknikillä.


Siellä syötiin kirsikoita.


Sadepäivänä leivoimme Alin kanssa korvapuusteja. Pullat maistuivat kaikille, eikä niitä kauan ollut.


Regent's Park on nykyään lempipuistoni. Siellä voi tutustua mm. tämännäköisiin tyyppeihin:


Yhden viikon aikana Trafalgar Squarille oli pystytetty/kasvatettu suuri pensasaitalabyrintti. Labyrintin keskellä pääsi seuraamaan Charlie Chaplinin esitystä, jonka aikana hän mm. nielaisi pitkän vaaleanpunaisen ilmapallon (kuvassa).


Löysin vihdoin Richmond Parkin - aikaisemmin se ei onnistunut, vaikka puisto onkin hervottoman kokoinen, ja ihan lähellä. Se on kyllä ennemminkin suuri alue, jossa on paljon metsää ja jonkun verran niittyä. Pidän enemmän perinteisistä, "järjestellyistä" puistoista. Onneksi niitäkin löytyy paljon.


Kävimme tosiaan Danielin kanssa Natural History Museumissa, jossa tapasimme:


Scandinavian Kitchen -kahvilassa pääsee fiilistelemään kotoisissa tunnelmissa jopa vessassa.


Tänään kävimme poikien kanssa Kew Gardens -puistossa. Emme ehtineet kasvitieteelliseen puutarhaan tai perhostaloon, mutta ensi kerralla sitten.

maanantai 16. elokuuta 2010

As time goes by...

Pari viimeksi unohtunutta kuvaa:


Pari viime viikkoa on ollut aika vaihteleva ohjelma. Välillä olen tehnyt täysiä päiviä, välillä minulla on vain yksi lapsista hoidettavana, ja välillä teen pelkkää iltapäivää. Lapset ovat loman aikana vähintään kaksi päivää viikossa päiväleirillä läheisessä koulussa, jolloin saatan viedä heidät aamulla, ja haen heidät n. 17.30. Viime maanantaina Hannah ja Ali lähtivät naapurin perheen kanssa johonkin, ja minä lähdin Danielin kanssa Natural History Museumiin katsomaan dinosauruksia ja muita olioita. Harvoin joudun vahtimaan kaikkia kolmea päivisin, mikä on hyvä, koska se on tosi rankkaa. Illat menevät ihan hyvin kun haen heidät leiriltä, laitan ruokaa, kylvetän ja laitan heidät nukkumaan, mutta koko päivä kaikkien kolmen kanssa vaatii kyllä enemmän hermoja kuin mitä minulta löytyy.

Perjantaina minulla oli vapaata, joten kävin Scandinavian Kitchenissä lounaalla. Kumma miten ihanaa kaikki skandiruoka yms. on silloin kun on ulkomailla. Tykkään yleisestikin Suomesta paljon enemmän silloin kun olen itse muualla - ulkomailla asuessa tuntuu siltä, että Suomi on kyllä niin hyvä paikka elää, mutta katsotaan onko sama fiilis vielä viikon (tai kolmen) kotona olon jälkeen!

Sain viikonlopuksi vähän lisähommia, eli yhden käännöksen ja transkription (piti tulla kaksi, mutta toista haastattelua ei ole vielä kuulunut). Sain käännöstekstin perjantaina heti aamulla, ja tein sen valmiiksi parissa tunnissa saman päivän aikana! Ennenkuulumatonta minun käännöshistoriassani! Jos kurssikäännöksistäkin maksettaisiin palkkaa, niin ehkä nekin saisi tehtyä ajoissa... Palautin tekstin kolme päivää ennen dedistä, ja eilen sain myös transkription valmiiksi (dedis oli perjantaina). Hyvä Jenni! Toivon mukaan se toinen pätkä tulisi viimeistään huomenna - ke-to on leiripäiviä, niin silloin olisi hyvin aikaa tehdä niitä.

Keskiviikkona on tasan kolme viikkoa lähtöön.

torstai 12. elokuuta 2010

Edinburgh

Okei, ehkä nyt olisi jo aika kirjoittaa tämä, kun kerran lupasin! Varoitus etukäteen sekavasta tekstistä ja suuresta määrästä kirjoitusvirheitä, ei tämänpituista tekstiä jaksa nyt enää korjailla... :)

Pääsin siis lopulta Edinburghiin. Ymmärrettävistä syistä olin aika kuitti kun saavuin paikalle. Löysin Couch Surfing hostini (jep, ihan oikea sana ;) ) Kateyn luo. Joimme kupin teetä ja juttelimme hetken, kunnes hänen toinen CS-vieraansa Florian heräsi. Katey kertoi järjestävänsä sinä iltana oikein illalliskutsut, ja kysyi, voisinko laittaa jotain suomalaista ruokaa. Yritin siinä sitten kovalla vaivalla ja useamman kotiin lähetetyn tekstiviestin avulla keksiä jotain helppoa ja hyvää suomalaista ruokaa jonka ainekset löytyisivät myös sieltä. Päädyin lopulta pannukakkuun. Florian päätti tehdä tartifletteä, joten lähdimme keskustaan juustokauppaan hakemaan reblochon-juustoa Kateyn jäädessä kotiin tekemään töitä. Sain siinä samalla ensimmäisen vilkaisuni Edinburghin keksustaan. Onpa nätti kaupunki! Täysin erilainen kuin Lontoo, vanhoja, tummia kivitaloja. Princes Street (yksi suurimpia katuja) oli varmasti ihan normaalin vilkas, mutta minusta tuntui, ettei siellä ollut yhtään ihmisiä - ihanan avaraa! (Tosiaan huomaa että olen tottunut nyt jo vähän eri menoon kuin esim. Turussa!)
Victoria street

Iltapäivällä paikalle saapui ensin skotlantilainen Pete (aivan ihana aksentti!) ja sitten uusseelantilainen (jonka nimeä en nyt muista). Kävimme kaikki kaupassa hakemassa hirveästi ruokaa ja juomaa, ja sitten kokkaaminen alkoi! Seuraamme liittyi vielä aussityttö (taisi olla Chloe, hirveä nimimuisti...) Katey halusi ehdottomasti tehdä jäätelöä itse ja leipoa leipää, ja sen lisäksi hän laittoi lammasta ja sitruunaperunoita. Florian teki tartifletteä, ja Chloe teki ihan uskomattoman hyvää dippiä. Alkupalaksi söimme siis leipää, dippikastiketta ja (tietenkin itsetekoista) hummusta, pääruoaksi edellämainitut ruoat ja salaattia, ja jälkiruoaksi pannukakkua ja itsetehtyä jäätelöä. Jokaisella oli loppuvaiheessa ähky. Siellä minä vaan olin, illalliskutsuilla vieraassa kaupungissa viiden vieraan ihmisen kanssa, ja voi että oli hyvä ilta! Ja hyvää ruokaa, en ollut syönyt noin hyvää ateriaa varmaan sen jälkeen kuin lähdin Suomesta (Tuulan patojen ääreltä ;) ).

Katey ja Pete leipomispuuhissa

Pöytäseurue

Pöydän antimia

  
Seuraavana päivänä minä ja Florian osallistuimme New Europen järjestämälle ilmaiselle kiertokävelylle. Olen jo osallistunut saman firman kiertokävelyyn Lontoossa, ja oppaat ovat aivan huippuja! Koska kyseinen kierros toimii täysin tippiperiaatteella, on oppaiden oltava aivan erityisen hyviä. Edinburghin kierros on vielä 3 tuntia pitkä, ja opas oli niin hyvä, että lopussa sitä maksoi ihan mielellään sen verran, mitä oli varaa. (Vaikkei minulle tästä provikkaa maksetakaan, niin suosittelen kyseisen puljun kierroksia jos joku on menossa johonkin Euroopan suurkaupunkiin, googlesta löytyy "Sandeman's free tours" tai "New Europe tours" hakusanoilla)  

Yleiskuvia Edinburghista ja kierrokselta:

 
Viimeisessä kuvassa ollaan pubissa, johon osa ryhmästämme meni lounaalle kierroksen jälkeen. Florian tilasi haggista, mutta itse en uskaltanut. Maistoin sitä kuitenkin häneltä, ja yritin olla miettimättä, mitä siinä oli. Ei se pahaa ollut, ihan ok makuista, tosi pippurista kylläkin.
Kierroksella tutustuin kolmeen australialaiseen, ja vietinkin loppupäivän heidän kanssaan. Kiipesimme keskustan lähellä olevalle kukkulalle katsomaan maisemia, ja sen jälkeen istuimme Princes Street Gardens -puistossa ja pelasimme korttia (paskahousua ja ristikasia, kumma miten samoja pelejä pelataan ympäri maailmaa!).

Kyle, Tarryn ja Mandy

Viimeisenä päivänä tapasin toisen Couch Surfferin, Hannahn, joka vähän näytti minulle paikkoja. Kävimme Skotlannin kansallismuseossa, ja keskiaikaisella, nykyisen kadun alle jääneellä kadulla (hieno selitys, mutta katu siis suljettiin, ja sen ja sillä olevien talojen päälle rakennettiin jonkinlainen katto, ja siihen päälle uusi katu).


Haggisin lisäksi maistoin myös kahta muuta skottilaista erikoisuutta. Toinen oli IrnBru (/ironbrew/), joka maistuu suurin piirtein ylimakeutetulle Fantalle. Se on paikallinen krapulajuoma (jota ei saa myydä Jenkeissä, koska resepti on salainen), ja se myy kuulemma paremmin Skotlannissa kuin Cokis ja Pepsi yhteensä! Ihan hyvänmakuista oli. Toinen oli sitten deep friend Mars bar, eli uppopaistettu Mars-patukka.


Oppaamme sanoi kierroksen aikana, että kannattaa jakaa se jonkun kanssa jos haluaa maistaa, koska se on "sydänkohtaus patukan muodossa". Jaoin siis omani Hannahn kanssa, ja voi hyvä elämä miten hirveää se oli!! Ei niinkään se maku - tosi makeaa, niin kuin Mars nyt yleensä on, mutta jotenkin se koostumus, ja se taikina... Hyi!! Kerta riitti kyllä minulle!

Hannahn luota lähdin sitten hakemaan kamojani Kateyn luota, ja lähdin superaikaisin lentokentälle. Yhdessä vaiheessa bussissa sanottiin, ettei päästä kentälle, koska edessä on kolari, ja siinä vaiheessa kirosin kyllä ihan kaiken, mutta päästiin kuitenkin perille ihan hyvissä ajoin. Ja tottakai lento lähti sitten 2 tuntia myöhässä. Perus. Eihän se tietenkään voinut menomatkalla myöhästyä. Gatwickilla istuimme vielä koneessa varmaan puoli tuntia odottamassa, että joku päästäisi meidät ulos, mutta se meni sitten jo kaikki samaan v*****kseen. Juna Victorialle, bussi Hammersmithiin, ja bussi kotiin. Kotona n. klo 3. Pulssi kohosi kun laitoin avaimen lukkoon - olin jo miettinyt strategiaa siltä varalta, etten pääsisi sisään, mutten ollut keksinyt mitään järkevää - mutta onneksi ovi avautui ilman suurempia mutinoita.

Edinburgh oli aivan ihana kaupunki, ja matkaoppaan kuvien perusteella myös muu Skotlanti on ehdottomasti näkemisen arvoinen. Joskus pitää vielä tehdä vähän pidempi matka, ja kiertää kunnolla - Edinburghista pääsee hyvin päiväreissuille jopa Loch Nessille asti. Ryanairhan lentää nykyään Tampereelta Edinburghiin, joten ei varmaan ole kamalan vaikeaa päästä uudelleen sinne!