Jollei kerran nukuta...

Maanantai-aamu, klo 4.30. Jossain siinä kolmen maissa mieleen hiipi ajatus, että ehkä tänä yönä ei sitten nukuta. Neljältä tylsyys oli jo liikaa, ja päätin keksiä muuta tekemistä...

Viimeinen viikonloppu on takana, ja hyvä sellainen olikin!

Lauantaina lähdin massiivisen Ikea-kassini kanssa matkalle kaupungin halki. Matka oli pitkä ja välillä raskas, mutta pääosin se oli kuitenkin varsin rento ja mukava, kiitos yllättävän kattavan Overground-verkoston. Pienen eksymisestä johtuneen lisäkierroksen jälkeen löysin perille Katien luo, ja pääsin eroon sinisestä taakastani.

Lähdimme Katien ja hänen kämppiksensä Pollyn kanssa osoittamaan kunnioitustamme läheisellä hautausmaalla oleskelevalle runoilijalle William Blakelle.

Tätä seurasi kierros Shoreditchissa, josta löytyi usea ihana vintage-kauppa, kivoja graffiteja, ja jopa muutama Kopparbergs.

Seuraamme liittyi vielä Gemma, ja lähdimme kaikki syömään intialaista Brick Lanelle, niin kuin perinteisiin kuuluu. Itse olin jotenkin välttynyt intialaiselta viimeisen kolmen kuukauden aikana, vaikka curry onkin melkein yhtä perinteinen ruoka täällä kuin fish&chips, mutta nyt tämä epäkohta vihdoin korjaantui! Ja oi että oli hyvää!

Monikieliset kadunkyltit Brick Lanella

Lopulta menimme vielä Mojitoille - tarkoitus oli käydä baarissa, jossa drinkit tarjoiltiin kultakalamaljoista, mutta se oli valitettavasti liian täynnä, joten drinkkimaljalliset piti säästää ensi kertaan. Ilta oli kuitenkin erittäin onnistunut! Oli kiva nähdä Katieta taas pitkästä aikaa. Pakko vielä mainita, että hänen mukaansa aksenttini on englantilaistunut viime tapaamisesta. Oikeaan suuntaan siis mennään, jee!

Katien luona on toistaiseksi tyhjä huone, ennen kuin neljäs henkilö muuttaa sinne, joten sain jäädä heille yöksi. Aamulla en sitten jaksanut käydä välillä kotona, ja olin kuitenkin liikkeellä vähin varustein (Ikea-kassin jättämisen jälkeen), joten hengailin keskustassa muutaman tunnin kun odottelin Tiinaa. Lähdimme sitten Camdeniin lisäämään Tiinan Lontoon tuntemusta, ja löysin markkinoilta itsekin suuren alueen, joka oli jotenkin jäänyt kolmella aikaisemmalla käynnillä huomaamatta. Siellä oli lisää ihania vintage-kauppoja, joista bongasin vastustamattomat, keltaiset korkokengät kuudella punnalla!

Markkinoiden jälkeen kävimme vielä Angelissa kahvilla. Oli siis kaikin puolin mukava päivä, vaikka kahvilasta olivatkin skonssit loppuneet kesken.

Huomenna, tai siis tänään, eli vähän yli parin tunnin päästä, on tarkoitus suunnata takaisin Angeliin, tällä kertaa matkalaukun kanssa. Katsotaan miten painavan matkalaukun ja aamuruuhkan yhdistelmä menee. Onneksi nousen sentään metroon ekalta pysäkiltä, niin pitäisi saada vallattua tarvittavan verran tilaa.

Nähtävästi työtehtäväni näiden viimeisen kahden päivän aikana ovat harvassa - vaatteiden viikkauksesta ja vaatekaappien järjestelystä oli puhetta, muttei muusta, ja noudotkin hoidetaan puolestani. Pari rentoa päivää siis tiedossa. Kunhan vielä saisi nukuttua...

Tapahtumarikas Lontoo

Sunnuntaina, kun istuin bussissa Kilgettystä Lontooseen, mieleeni tuli tapahtumia ja tilaisuuksia toisensa perään, joihin voisin nyt osallistua, vaikka aikaisemmin luulin, etten voisi. Esimerkiksi Elephant Parade, josta puhuin aikaisemmin; viime viikonloppuna kaikki norsut kerättiin pois kaduilta, ja ensi viikonloppuna ne ovat kaikki esillä Royal Chelsea Hospitalin puutarhassa. Sinne siis, kuvaamaan n. 200 värikästä elefanttia!

Tämän lisäksi voin osallistua Couch Surfing -tapaamisiin (niin kuin tein pari viikkoa sitten, ja taas eilen) ja tavata ihania ihmisiä (kuten eilen!). Voin mennä katsomaan Pride-paraatia ensi viikonloppuna. Voin mennä Lontoon Suomalaisen Kirkon järjestämiin au pair -tapaamisiin joka kuukauden viimeinen sunnuntai. Voin toimia serkulleni matkaoppaana kun hän tulee tänne. Voin mennä ulkoilmaleffaan, museoon, teatteriin, tai mihin tahansa muuhun niistä sadoista tapahtumista joita täällä järjestetään joka viikko! Eikö olekin ihanaa! Toisaalta on vaikea pysyä perillä kaikesta, ja pitää kaikki kiinnostavat jutut mielessä, mutta siitä nyt ei sovi valittaa! Voi, miten sitä jaksaa enää olla missään muualla, kun oppii tähän tekemisen paljouteen! Vai tuleeko siitäkin lopulta ähky, eikä halua enää käydä missään?

Eilen olin ensimmäistä kertaa yksin lasten kanssa koko iltapäivän. Matt soitti ja kysyi, pitäisikö hänen tulla mukaan hakemaan lapset koulusta, ettei Alille vaan satu mitään kaiken liikenteen keskellä, mutta sanoin, että pärjään kyllä. Odotin pahinta, mutta kaikki lapset käyttäytyivät erittäin hyvin koko kotimatkan. Hannah jutteli jatkuvasti, ja selitti erinäisiä juttuja, joista en jälkeenpäin muistanut puoliakaan. Myöhemmin, kun olimme kaksistaan Danielin kanssa, hänkin jutteli kovasti, joten selvästikin minut on nyt hyväksytty au pairiksi - vaikka Ali aina välillä unohtaakin, ettei nimeni ole Karin.

Olen aikaisemmin saattanut mainita, että toivon että minulle tarttuisi brittiaksentti. Täällä se on kyllä ihan mahdollista, kun on niin armoton opettaja kuin Ali! Edellisiltana sanoin hänelle, että oli aika mennä kylpyyn, ja hän korjasi heti amerikkalaista lausumistani:

Minä: "Come on Ali, it's time for your bath."
Ali: "It's not /bääth/, it's /baath/!"

Että semmosta! :)

Sain edellsipäivänä uuden transkription tehtäväkseni - raha tulee kyllä tarpeeseen täällä! Olisin saanut toisenkin täksi viikoksi, mutta kun tiedän, etten todellakaan jaksa tehdä niitä 5 tuntia putkeen, tai edes 3 tuntia, niin en millään ehdi tehdä kahta haastattelua neljässä päivässä - eilenkin taisin tehdä 1½ tuntia, eikä se hirveän monta minuuttia edennyt. Mutta toivottavasti niitä tulisi kesän aikana lisää, niin voi vähän enemmän törsäillä täällä!