"If adventures do not befall a young lady in her own village, she must seek them abroad"
- Jane Austen

"Don't cry because it's over - smile because it happened"

maanantai 19. joulukuuta 2011

Kotiinpäin

Kotimatka oli tänä vuonna paljon vähemmän stressaava kuin vuosi sitten, koska tänä vuonna lumi ei onneksi sotkenut matkasuunnitelmiani (mutta tänä talvena olisi tarkoitus vielä tehdä edestakainen reissu, joten hieman kyllä pelottaa). Lähtö oli kuitenkin siinä mielessä viimevuotista vaikeampi, että vaikka olenkin palaamassa 1½ viikon päästä takaisin, niin en enää näe suurinta osaa kavereistani joulun jälkeen. Ja taas oli jäähyväisten aika.

Minulla oli perjantaina leaving drinks Walkabout-nimisessä aussipubissa. Aikaisemmin viikolla kun lähetin töissä s-postikutsun kaikille, myös yksi parhaista kavereistani täällä ilmoitti, että hänkin on lähdössä, ja hän päätti sitten tehdä Jennin läksiäisistä Jennin ja Florianin läksiäiset. Niin kuin hän kaikille lähettämässään meilissä kirjoitti, "Minä ja Jenni aloitimme samaan aikaan, ja myös lopetamme samaan aikaan - ihan kuin olisimme naimisissa." Niinhän se kyllä vähän onkin... :)

Läksiäisissä oli tosi hauskaa, ja moni työkaveri tuli paikalle. Ennen pubiin menoa kävimme Suomiporukalla ("muumiporukalla") viereisessä tapasravintolassa syömässä, ja oli kyllä hyvää! En ollut ennen syönytkään tapaksia.

Taija & Tatu

Minä, Päivi ja Taija

Walkaboutissa kävi perinteiseen tapaan niin, että ensimmäisen parin tunnin aikana paikalla oli melkein pelkästään skandeja. Saksalaiset (ja se toinen juhlakalu) saapuivat vasta yhdentoista maissa oman Christmas dinnerinsä jälkeen, ja vähän ennen yhtä (ja valomerkin jälkeen) italialaisetkin löysivät paikalle. Siinä vaihessa ainakin oma tunnelma oli tosin jo vähän muuttunut - itkuksihan se meni kun Florian ja Wesley lähtivät (vaikka näen kyllä Wesleyn vielä joulun jälkeen).

My boys <3

Jatkojen sijaan päätin sulkemisaikaan mennä kotiin itkemään, ja ehkä vähän nukkumaankin siinä sivussa. Lauantai meni pakatessa, ja Maria tuli iltapäivällä seuraksi. Lähdimme taksilla lentokentälle kolmen aikoihin, ja siellä oli sitten taas jäähyväisten aika, koska Maria lähtee jouluaattona kotiin, ja sitten vielä Ranskan Alpeille hiihtämään, joten emme näe toisiamme enää tällä kertaa.


Lento lähti puoli seitsemältä, ja yhdeksän aikoihin laskeuduin Schipholin kentälle. Vietin yön Memmen luona - söimme tortilloja ja joimme viiniä, ja sain tutustua osaan Memmen vaihtarikavereista. Taisimme mennä nukkumaan siinä juuri ennen kahta, ja klo 4.45 oli taas herätys ja paluu Schipholille.

Lento kotiin ei ollut hirveän mukava, väsytti ja oli huono olo valvotun yön jälkeen, en saanut nukuttua, ja laskeutumisvaiheessa tuntui, että nyt räjähtää pää. Korvatkin olivat lukossa vielä myöhään illalla. Isovanhemmat olivat vastassa, ja matkalla sain hoidettua kaksi tärkeää asiaa listalta "Mitä teen ensimmäiseksi Suomessa?" - soitin Pepille, ja kävimme Hesellä. (Tällaista listaa ei oikeasti ole (tällä kertaa), mutta moni kysyi töissä, että mitä haluan tehdä ensimmäisenä kun palaan Suomeen. En oikein osannut vastata muuta kuin että haluan soittaa Pepille). Paraisilla kävin äidin luona hakemassa auton, ja ajaminen sujui yllättävän hyvin puolen vuoden vasemmanpuoleisen liikenteen jälkeen.

Että tässä sitä nyt ollaan. Tällä hetkellä pidän toimistoa sägystä käsin (ihan vaan siitä syystä että se on niin mukava), sovin viikon ohjelmaa ja odottelen englannin kääntämisen kurssi-ilmoittautumisen alkamista klo 12 (katsotaan kaatuuko nettiopsu). Glögittelemään tällä viikolla haluavat voivat ilmoittautua!

perjantai 2. joulukuuta 2011

Päätöksentekoprosessi

Tätä blogia pidempään seuranneet tuntevat minut nopeista päätöksistäni (esimerkkejä löytyy täältä ja täältä). Näitä suuria, elämää mullistavia päätöksiä ei ehkä hirveän usein tule (tai no, ehkä useammin kuin monella muulla, mutta silti), mutta kun niitä tulee, niin silloin en haaskaa aikaa empimiseen - silloin mennään eikä meinata. Tällainen tilanne oli päällä toukokuussa, kun yks-kaks päätin lähteä kesäksi Edinburghiin, ja heinäkuussa, kun päätin jäädä tänne pidemmäksi aikaa. Nyt muutoksen tuulet puhaltavat taas, ja tässä yritän avata teille (ja etenkin itselleni) tätä päätöksentekoprosessia.

Viime viikolla jossain vaiheessa, varmaankin työhakemuksia taas rustaillessa, tuli mieleen, että onko tässä mitään järkeä. Nykyinen työ ärsyttää päivä päivältä enemmän, ja työtilanne Skotlannissa on kaikkea muuta kuin hyvä (ainakin jos on Metro-lehteä uskominen). Suomeen on turha mennä työn perässä, enkä jaksaisi myöskään muuttaa uuteen paikkaan ja aloittaa kaikkea alusta, vaikka sellaisesta olen välillä puhunutkin. Perjantaina laitoin tuttuun tapaan kotiinpäin mietintäviestiä, jossa selostin vaihtoehtoni, ja kysyin äitipuolelta mielipiteitä. Ylimpänä listassa oli ajatus siitä, että jos kuitenkin palaisin kevääksi kotiin kuluttamaan yliopiston penkkejä... 

Sunnuntaina saapunut vastausviesti alkoi fiksusti "Jos miettii kannattaako palata, pelkkä miettiminen puoltaa palaamista.". Olin jo lauantaina miettinyt asiaa sen verran kovasti, ja ajatus opiskelun jatkamisesta oli ehtinyt muhia sen verran, että päätökseen ei sitten tarvittu muuta kuin puolto kotoa - olihan isän ja äitipuolen positiivinen suhtaumuminen tässä kohtaa tärkeä, koska omassa asunnossani asuu alivuokralainen toukokuun loppuun asti.

Illalla puhuin vuokraemännälleni (joka on myös kämppikseni), ja maanantaina töiden jälkeen ostin lentolipun päivämäärällä 5.1. sekä laitoin sähköpostia Turun yliopistoon kysyäkseni ilmoittautumisesta. Kerroin päätöksestäni myös lähimmille työkavereille ja perheelleni. Tiistai-aamuna maksoin ohjeiden mukaan TYY:n jäsenmaksun kevätlukukaudeksi, ja minut kirjattiin läsnäolevaksi. Keskiviikkona tein muuttoilmoituksen, ja koska huhut alkoivat jo liikkua töissä, kerroin pomolleni, että nyt on lähtö lähellä, ja tänään sanoin itseni irti oikein virallisesti. Voi että tuntui hyvältä :D

Eli tässä sitä sitten ollaan! 17.12-27.12 olen Suomessa joululomalla, jonka jälkeen palaan Edinburghiin uuden vuoden aattoa viettämään. Sitten, 5.1., yli puoli vuotta tänne saapumiseni jälkeen, muutan takaisin Suomeen. Helppo tämä päätös ei ollut, koska viihdyn todella hyvin Edinburghissa, ja kavereita on ikävä jättää, Suomi ei ole mikään mukava paikka olla tammikuussa, ja vanhempien luona asuminen (ja vielä Paraisilla) ei ehkä ole ihan se, mitä olisin itse tähän kohtaan suunnitellut - MUTTA uskon kuitenkin, että tämä on oikea päätös. Tulen kiroamaan itseäni ja tätä päätöstä vielä monet kerrat kun ulkona on kylmä, koulumatka on pitkä, hommia on liikaa ja kandi ei edisty, mutta tiedän, että jos nyt jäisin tänne katuisin päätöstäni ihan yhtä lailla.

Ja niin kuin kavereiden kanssa Facebook-chatissä juuri todettiin - kun ensin palaa kotiin, niin voi sitten taas lähteä. Näillä mennään!

lauantai 26. marraskuuta 2011

Leijonaa mä metsästän

Viime lauantaina käytiin tosiaan pikkuveljen kanssa Edinburghin eläintarhassa.

Siellä törmäsimme kaikenkarvaisiin otuksiin, m.m. uuteen tuttavuuteen puupiikkisikaan.


Onneksi Janin kamerassa on hyvä zoomi... Sieltä löytyi muitakin kavereita, ja muutama linssilude.











Jani maistoi taas yhtä skotlantilaista klassikkoa - uppopaistettua Mars-patukkaa. Taisi saada alas noi kaksi palaa.



Basically: vi såg djur i bur [jyyr i byyr]...


...och natur i bur.


It was a good day.

Kuvat: Jani Syrjälä


Edit: löysimme myös leijonan, mutta se nukkui...

lauantai 19. marraskuuta 2011

Rub it in, why don't you?


Tältä säätiedotus näytti eilen. Tänään oli myös 14 astetta. Oltaisiin ihan hyvin voitu istua ulkona syömässä lounasta. Marraskuun lopussa, joo-o. Mikäs siinä :D

Pikkuveli on nyt ollut täällä viikon työharjoittelussa, kaksi viikkoa jäljellä. Tänään käytiin katsomassa kaikenkarvaisia otuksia Edinburghin eläintarhassa. Uusia tuttavuuksia olivat piikkisika ja muurahaiskarhu, koaloja ei oikein näkynyt kun ne nukkuivat häkkinsä takaosassa (ylläri, nehän nukkuvat n 20 tuntia vuorokaudessa), mutta pingviiniparaati oli kiva. Oltiin siellä yhteensä noin 4 tuntia, ja kivaa oli - olin viimeksi käynyt eläintarhassa melkein kaksi vuotta sitten Sydneyssä ja Canberrassa, ja Jani ei ollut käynyt sen jälkeen kun käytiin koko perheen voimin Korkeasaarella noin vuonna 1995.

tiistai 8. marraskuuta 2011

Tämän hetken valopilkut

Joulu
Joulu tulee, oletko valmis? Inhoan yleensä sitä, kun kaikki joulujutut laitetaan esille jo marraskuun alussa, tai jopa lokakuun lopussa. Tänä vuonna olen kuitenkin tajunnut, että if you can’t beat them – join them, eli koska joulu kuitenkin alkaa jo nyt, enkä voi asialle mitään, voin yhtä hyvin go with the flow ja nauttia jouluvaloista, -koristeista ja muusta hössötyksestä. Pitäisi kai ruveta väsäämään jouluplaylistiä…

Edinburgh
Viihdyn täällä niin uskomattoman hyvin! Kaikki ei todellakaan ole täydellistä, mutta kuitenkin niin kovin hyvin… Täällä on kotoisa olo!

Sää
Kyllä, uskokaa tai älkää, sääkin pääsee tälle listalle. Tänään oli harmaata ja pimeää koko päivän. Aina välillä sataa. Täällä tuulee jatkuvasti. Mutta asteita on vielä jopa 14 ! Marraskuussa sadetta ja pimeyttä osaa odottaa, mutta niiden mukana tulee yleensä huomattavasti alhaisemmat lämpötilat!
(Se, että täällä oli koko kesän suurin piirtein saman verran asteita ei liity tähän mitenkään)

Kaverit
Aina kun töissä ärsyttää (eli usein) olen niin kiitollinen, että siellä on hyviä kavereita, joiden ansiosta jaksaa sitä hullujenhuonetta. Meillä on siellä tosi hyvä porukka, ja vietän paljon aikaa erinäisten työkavereiden kanssa myös vapaa-ajalla. Sykesista työpaikkana voi sanoa paljon, mutta olen kuitenkin iloinen että aloitin siellä, koska muuten en olisi tutustunut kaikkiin näihin ihaniin ihmisiin!

perjantai 4. marraskuuta 2011

Luopumisia

Jäähyväiset, tämä kansainvälisen elämän lisämauste. Omat lähdöt ja tulemiset sisältävät aina jäähyväisiä; joskus väliaikaisia, joskus sellaisia, joiden väliaikaisuudesta ei ole varmuutta, mutta samalla niistä voi vähän syyttää itseään (vaikka se ei kyllä auta). Sitten on taas itsestään johtumattomia jäähyväisiä, kun joku muu lähtee. Taas kerran ero on joissain tapauksissa vain väliaikainen, joskus ei välttämättä, ja nehän ovat niitä kaikkein kauheimpia. Varsinkin nyt, näin monen "ulkomaankomennuksen" jälkeen, tiedän, että vaikka yhteydenpitoa luvataan, ja halutaan, niin totuus on usein erilainen. Olen saanut monta ihanaa ystävää joihin haluan pysyä yhteydessä, ja joita haluan nähdä uudestaan, mutta jostain syystä elämä vain tulee väliin. Jäähyväisten hetkellä on kuitenkin helpompi luvata yhdeydenpitoa, ja yrittää itsekin uskoa siihen, koska jälleennäkemisen toivo auttaa.

Paras kaverini täällä Edinburghissa ilmoitti pari viikkoa sitten, ettei hän tulekaan Suomi-lomansa jälkeen enää takaisin. Aikaa totutella ajatukseen ei ollut paljon, ja kahden viime viikon aikana olenkin usein miettinyt, miten ihmeessä jaksan siellä hullujenhuoneella (töissä) ilman Peppiä. Onhan siellä vielä kavereita, ihania tyyppejä, mutta se ei vaan ole sama... Mutta pakkohan tässä on pärjätä - muita töitä ei ole vielä löytynyt, joten vaihtoehtoja ei ole. Asiaa ei helpota se, että töissä on yhtäkkiä alkanut irtisanoutumisten tulva, ja lisää on tiedossa. Toivottavasti löydän pian töitä, niin etten jää joukon hännille, viimeisenä jäljelle.

Työnhaku siis jatkuu, joten pitäkää peukkuja. Ja kohtahan on jo joulukuu, jolloin pääsen kotiin (sain pyytämäni lomapäivät, 17-28.12!), ja näen Pepinkin taas. Yhteydenpito ja uudelleennäkemisethän on kuitenkin paljon helpompi järjestää sellaisen kanssa, joka on Suomessa, joten eiköhän tämä tästä.

lauantai 29. lokakuuta 2011

Jännää elämää

Joo, viime kerrasta on taas aikaa.

Jotenkin kirjoittamiselle ei ole viime aikoina tuntunut jäävän aikaa, vaikken minä kyllä niin kovin kiireinen ole. Olen ollut kuuden vuorossa nyt kaksi viikkoa putkeen, ja ensi viikolla sama jatkuu, joten töiden jälkeen päällimmäisenä mielessä on nokoset, sitten ruoka, ja loppuilta meneekin sohvalla, nukkumaanmenoaikaa odotellen. It's an exciting life.

Pikkuveli tuli käymään viikko oman Suomi-lomani jälkeen, ja vierailun ensimmäisenä viikonloppuna tekemistä riitti - ceilidh, ratsastus, synttärit, pientä turistikiertelyä... Loppuviikon Jani joutuikin sitten pärjäämään yksinään päivisin kun minun piti käydä töissä - ihan hyvää harjoitusta, oppipahan pärjäämään kaupungissa yksikseen, kun on kerran tulossa pian taas kolmen viikon työharjoitteluun. Oli kivaa viettää laatuaikaa pikkuveljen kanssa!




Töistä puheen ollen... Eilen tuli täyteen 4 kuukautta siinä puljussa. Tuntuu siltä, että jonkinlainen ketjureaktio on meneillään - yksitellen ihmiset ilmoittavat lähtevänsä, ja moni muu suunnittelee samaa - joidenkin suunnitelmat ovat selvät, kun toiset odottavat uuden työpaikan löytymistä. Itse kuulun tuohon viimeksimainittuun kategoriaan. Olen nyt ruvennut etsimään vaihtoehtoista työpaikkaa oikein tosissani, kun tuota nykyistä ei jaksa, varsinkaan kun siellä ei tätä menoa kohta ole edes kavereita auttamassa jaksamista. Toivon mukaan jotain muuta löytyisi, vaikka työtilannehan ei ole mitä parhain. Pitäkää peukkuja!

Tällä viikolla kävin työkaverini Diegon luona kamera-tutoriaalissa - ajattelin, että kun kerran on tuttavapiirissä noin lahjakas valokuvaaja, niin pitäähän sitä hyödyntää! Pyysin siis häneltä pientä "photography for dummies" -kurssia, ja nyt osaankin käyttää uutta leluani paljon paremmin (tätä ennen käytössä olivat siis vain automaattiset asetukset, ja nekin vaihtelevalla menestyksellä). En ole vielä ehtinyt harjoitella, mutta Diego antoi tehtäväksi ottaa viikonloppuna mahdollisimman paljon kuvia kotona, joten jos huomenna sitten leikkisin paparazzia...

maanantai 10. lokakuuta 2011

Suomi-loma kuvin

Uutta leluahan piti päästä kokeilemaan, ja tässä tulos: Suomi-loma kuvin!

 Käyttöohjeiden tarkastelua

Koti-iltaa

Iskä leikkii kameralla 


Aurajoki aamulla 

Aurajoki päivällä 


Cafe Art 

Kaupunginkirjasto 

Tiikeli 

Janilla on pomppufiilis 


Armeijapojut ei hymyile :P