Itse asiassa ajattelin juuri tänä aamuna omaa kotiani, ihanaa pientä asuntoani. Onhan sitä ikävä. Mutta samalla tuli mieleen, että "lopullisen" kotiinpaluun koittaessa tammikuun puolessa välissä en ole asunut yksin yli seitsemään kuukauteen. Omaa tilaa ja rauhaa on ikävä, mutta auttamattahan siinä tulee yksinäinen olo kun yhtäkkiä ei voikaan tarvittaessa hipsiä keittiöön juomaan teetä ja juttelemaan naapureiden kanssa.
En tule kaipaamaan tätä järjetöntä yliopistoa ja sen outoja tapoja, enkä julkisen liikenteen jatkuvia ongelmia (tänäänkin metrolakko, taas vaihteeksi). Mutta kyllähän suurkaupungin elämä voi olla monella tavalla ihanaa, varsinkin kun tietää, että se on vain väliaikaista, ja siitä yrittää ottaa kaiken irti lyhyessä ajassa. Lontoo tulee kuitenkin olemaan täällä jatkossakin; ystävät sen sijaan palaavat kuka minnekin, ainakin suurin osa.
Vaikeinta kotiinpaluussa tulee olemaan kaksi asiaa: kaikkien ihanien ihmisten hyvästeleminen, ja parinkymmenen asteen ero lämpötilassa. Tänne paleltuu jo nollassa asteessa; pelkkä ajatus Turun eilisestä -20C illasta saa minut kipeäksi!
Loppuun vieä ajankohtainen kuva
Näyttää siltä, että ulkona sataisi kovasti, mutta tuo on kaikki ihan vaan ikkunan sisäpinnalla... |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti