Niin kuin moni sanomalehtiä seuraava on varmasti huomannut, oli täällä eilen mellakointia keskustassa. Opiskelijat osoittivat mieltään lukukausimaksujen nostamista vastaan, ja jossain vaiheessa homma meni vähän överiksi ja mm. konservatiivipuolueen päämajaan tunkeuduttiin, ihmiset rikkoivat ikkunoita ja nousivat rakennuksen katolle. Hesarin artikkelia lukiessaan saa kuitenkin sellaisen kuvan, että suurin osa opiskelijoista, ellei peräti kaikki, olisivat osallistuneet mellakoihin. Ei asia kuitenkaan ihan niin mennyt. On harmi, että kun opiskelijat haluavat demonstroida sellaisen asian puolesta, joka on oikeasti tärkeä ja koskettaa melkeinpä jokaista tämän maan opiskelijaa, niin asia riistäytyy käsistä ja osa rupeaa väkivaltaiseksi. Mellakoijia oli hyvin pieni osa kaikista mielenosoitukseen osallistuneista, mutta silti mielenosoituksen sanoma on nyt aika lailla unohtunut väkivallasta uutisoinnin alle.
Kyse oli siis siitä, että Cameronin hallitus on päättänyt nostaa lukukausimaksujen ylärajaa 9000 puntaan vuodessa, joka on melkein kolminkertainen summa tämänhetkiseen verrattuna. Päätös johtuu siitä, että valtio aikoo vähentää yliopistoille annettavaa tukea roimasti, ja tuki halutaan korvata lukukausimaksuilla. Kaiken lisäksi päätös tuli sellaiselta puolueelta, joka oli ennen vaaleja luvannut olla nostamatta lukukausimaksuja. Onhan se ymmärrettävää, että opiskelijat reagoivat.
Eiliset mellakat olivat kaikin puolin huono asia, varsinkin siksi, että ne peittivät alleen sen, mitä mielenosoituksella haluttiin ilmaista. Suomalaisesta näkökulmasta ihailen kuitenkin sitä, että täällä opiskelijat oikeasti kokoontuvat demonstroimaan itseään koskevia päätöksiä vastaan. Vähän eri tilanne kuin esim. Turussa on viime aikoina ollut, ja Suomessa muutenkin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti