Olen tässä jo muutaman päivän miettinyt, että pitäisi päivittää, mutta en ole vain saanut aikaiseksi... Nyt on kuitenkin tämän viikon deadlinet hoidettu pois alta (monet niistä viime hetkellä, mutta silti), ja edessä on pari viikkoa ilman palautettavia tehtäviä, joten jos nyt sitten saisin jotain aikaiseksi!
Viime viikonloppuna olin siis Cardiffissa, Walesin pääkaupungissa. Matka sinne oli kyllä stressaavinta pitkään aikaan, kun kaikki mikä olisi voinut mennä pieleen meni pieleen, ainakin melkein, mutta loppu hyvin, kaikki hyvin, ja matkan päätteeksi minulle jopa kokattiin hyvää currya, joten ei se mitään. Olin ensimmäisen yön Hellyn luona yliopistoasuntolassa. Tapasin kamalan paljon hänen kavereitaan, enkä muistanut kenenkään nimeä, mutta hauskoja tyyppejä kaikki.
Perjantaina kiersin kaupunkia päivällä, mutta koska lähdimme liikkeelle niin myöhään, en ehtiny nähdä kovinkaan paljon muuta kuin Walesin kansallismuseon ja ydinkeskustan ostoskadut. Kaupungilla oli illalla liikkeellä valtavasti porukkaa rugbymatsin takia, Wales pelasi Fidjiä vastaan. Siinä Mirandaa odotellessani katselin ohikulkevia väkijoukkoja ja totesin, että Eteläafrikkalainen äänimaailma oli rantautunut myös Cardiffiin. Vuvuzela, Eteläafrikan "lahja" maailmalle.
Vietin siis kaksi yötä Mirandan luona. Täysin eri meininki parikymppisten opiskelijaboksiin verrattuna, Miranda on 47-vuotias kirjastonhoitaja, joka opettaa Walesin kieltä ja kiertää maailmaa tekemässä vapaaehtoisprojekteja. Meillä synkkasi todella hyvin, ja löysimme heti useamman yhteisen mielenkiinnon kohteen. Miranda on vähintään yhtä iso Doctor Who- ja Torchwood-fani kuin minä, ja hän on myös kiinnostunut kielistä, joten vietimme pari tosi mukavaa iltaa keskustellen näistä aiheista erittäin kattavasti.
Maanantaina minulla kävi taas uskomaton tuuri, kun tunti jolta olin päättänyt pinnata olikin peruttu! Näin kävi nyt toisen kerran muutaman viikon sisällä (eri tunnit kyseessä kuitenkin). En kyllä ollut pinnaamassa pelkkää laiskuutta, tai oikeastaan en senhetkisestä laiskuudesta, vaan aikaisemman laiskuuden takia maanantaina palautettava 1500 essee (aiheena Doctor Jekyll and Mr Hyde) oli tekemättä. Siinä sitten väsäsin kasaan tarpeeksi tekstiä, ja kävin palauttamassa tekeleeni. Ärsyttää tämän yliopiston keskiaikaiset systeemit, kun pitää matkustaa 30min yhteen suuntaan varta vasten palauttamaan esseetä, kun sen voisi ihan hyvin tehdä netissä! Illalla kävin katsomassa Simon Amstellin stand up keikan, jota olin odottanut jo monta viikkoa. On aina hieman outo kokemus nähdä TV:stä tuttu naama siinä lavalla. Oli hyvä keikka, vaikkei ehkä kuulukaan parhaimpiin täällä näkemiini.
Tiistaina käytiin Natalien kanssa Cambridgessä. Nätti paikka, ihanat yliopiston rakennukset, kelpaisi kyllä minullekin, mutta muuten uskoisin, että Cambrdige on mukavampi kauniilla ja lämpimällä säällä. Keskiviikko ja eilinen menivät aika lailla haahuillessa, ja tänään oli sitten samanlainen päivä kun maanantaina, kun esseen piti valmistua ennen dedistä. Tämä oli kuitenkin helpompi, koska kyseessä oli käännöskurssi eikä kirjallisuus, olin kirjoittanut 2500 sanasta eilen noin kolmasosan, ja tiesin koko ajan että sanottavaa oli tarpeeksi ja kirjoittaminen sujui, joten stressiä ei tullut.
Odottelen tässä vielä muutaman tunnin, ja sitten lähden keskustaan Maria vastaan. Mari tulee Sheffieldistä käymään viikonlopuksi, ja meillä taitaa olla aika jouluinen viikonloppu tulossa, joulumarkkinoineen jne, ihanaa!
(Vähän tylsää kun taas tuli tällainen luettelopostaus, mutta ei voi mitään, learn to live with it! ;) )
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti