"If adventures do not befall a young lady in her own village, she must seek them abroad"
- Jane Austen

"Don't cry because it's over - smile because it happened"

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Muuttopuuhissa


Lauantaina me sitten muutettiin. Vähän kyllä pelotti sekä omassa että poikaystävän kämpässä, että mahtuukohan kaikki kamat varmasti yhteen normiautoon ja yhteen miniin, mutta mahtuihan ne. Saatiin kaikki kamat kannettua viidenteen kerrokseen kämppikseni ja poikaystävän työkaverin avustuksella, ja sitten kämpässä näytti tältä:


Tuossa kohtaa en yhtään tiennyt, mistä purkaminen kannatti aloittaa. Mutta näin jälkeenpäin mietittynä tuohan ei ole yhtään mitään, koska seuraavaksi oli vuorossa poikaystävän varaston tyhjennys - mm. 2000 vinyylilevyä. Sunnuntaina avuksi saapui kolme ihanaa suomalaisnaista, ja tunnin ajan me kaikki viisi sitten ramppasimme portaita ylös alas vinyylipinojen, laatikoiden ja erinäisten kassien kanssa. Hullun hommaa! Mutta yllättävän nopeasti se sitten menikin, vaikka projekti tuntui aika toivottomalta silloin kantovaiheessa, kun vinyylipino ei tuntunut kutistuvan ollenkaan. Sanoin kyllä, että minähän en tästä kämpästä muuta ennenkuin tavaramäärä on vähentynyt huomattavasti, tai poikaystävälläni on varaa tilata muuttomiehet kantamaat tavarat kämpästä kämppään.

Kuten odottaa saattaa tuollaisen tavaramäärän kanssa paikat ei ole vielä ihan kondiksessa. Onneksi kaaos keskittyy lähinnä varamakkariin, joten se ei kauheasti haittaa elämää, ja muu kämppä oli jo viikonloppuna suht järjestyksessä. Ensi viikonloppu menee sitten siihen, että kannetaan nuo miljoonat levyt ullakolle - tai minähän en mitään kanna, tarvittaessa voin ehkä ojentaa ylös jotain, mutta itsepähän on levynsä haalinut joten hoitakoot itse :D. Onneksi poikaystäväni on itsekin myöntänyt, ettei ehkä tarvitse ihan noin paljon tavaraa, joten eiköhän se siitä.


Alussa oli hiukan kaikenlaista pientä hankaluutta, mm. oletimme, että keittiössä olisi edes jonkinlainen varustus kun kyseessä kerran on kalustettu kämppä, mutta kaapit olivat kaikuvan tyhjät, joten edessä on siis odotettua kiireellisempi retki Ikeaan. Pyykkikone ei myöskään toiminut, mutta onneksi vuokraisäntä kävi heti maanantaina hoitamassa asian. Pari viime päivää ollaan sitten vielä tapeltu netin kanssa, maanantaina piti ruveta toimimaan, mutta eipä toimi. Eilen oltiin puhelimessa 1½ tuntia selvittämässä asiaa, eikä vieläkään pelaa. Ihan kivaa näin freelancerina, joka tekee töitä kotoota käsin. Huomenna pitäisi tulla joku katsomaan, toivottavasti homma selviäisi viimeistään tämän viikon loppuun mennessä... Onneksi kännykän netin saa myös läppäriin, muttei se ihan käännösmuistiohjelmaa sentään jaksa pyörittää, ainakaan mihinkään inhimilliseen tahtiin.


Mutta alun hankaluuksista huolimatta olemme molemmat todella iloisia ja tyytyväisiä uuteen kotiimme. Lähialuetta en ole vielä kauheasti tutkinut, mutta bongasin jo useamman ruokapaikan jota haluan kokeilla lähiaikoina, ja kivoja pubejakin löytyy.

Ja, ai niin: täällä on lämmin! Jokainen Briteissä asunut ymmärtää, että tämä ei todellakaan ole itsestään selvää. Ja suihkussa on tosi hyvä vedenpaine! Ja se tiskikone! Uusi paras ystäväni!

Hihiii!
Kunhan saadaan kämppä kondikseen lupaan postata sitten kunnolla kuvia täältä meidän uudesta kodista.

6 kommenttia:

  1. Pystyn samaistumaan teidän muutto-ongelmiinne. Meillä se tavarahamsteri olen vain minä ja levylaatikoiden sijaan meillä oli kirjalaatikoita... Onneksi oli myös mahdollisuus muuttaa parin viikon aikana niin tuli tuotua pienempiä laatikoita kerran, kaksi päivässä. Ja silti niitä kirjoja riitti vielä jonkin verran varsinaiseenkin muuttopäivään. :D

    Toivottavasti nettiasiat selviää kunnialla, ehkä voit vedota siihen että ne vaikuttaa sun elinkeinoon tai jotain ja uhata nostaa hirveän haloon. ;) En kyllä tiedä toimisko tollanen Briteissä miten hyvin kun ei se täälläkään oikein tunnu toimivan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä ne levyt ollu edes laatikoissa XD Toisaalta helpompi kantaa senkokoista pinkkaa ku itse jaksaa, laatikot olisi voineet olla aika painavia. Ja mulla oli Suomessa kivaa siirtää aina yli 300 kirjaa, mutta sitäkään ongelmaa ei enää ole kun myin ja lahjoitin KP:n kirjamyyjäisiin 90% niistä.

      Joo, mä en jaksa uskoa, että Intiassa istuvaa call centre -työntekijää ihan kauheasti liikuttaa mun tulojen menetys, joten toivotaan että tästä selvittäisiin ilman haloon nostamista... :/

      Poista
  2. Jee, onnea uuteen kotiin! Me saatiin Skotlannissa vikana vuonna odottaa nettiä kuukausi (!!!) uuteen kämppään, teillä taitaa olla vähän ripeämpää. Ehkä sielläkin jotkut asiat edistyvät ;)
    Tiskikone on kyllä ihan loistava. Tässä meidän uudessa kämpässä se on normikokoinen (tosi iso), kun edellisessä se oli sellainen "puolikas" ja nyt tuntuu että astioita ei riitä kun ei sitä viitsi puoliksi täytettynä käyttää ja olen sitten päätynyt tiskaamaan kaiken käsin :) Vielä ainakin toistaiseksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Voi apua, toivottavasti meillä ei mene tuollaiseksi... Se korjaaja just soitti äsken ja varmisti vielä, että huominen käy, joten toivon mukaan se sitten hoitaa homman kuntoon, eikä jätä vaan roikkumaan.

      Toi on ikävää jollei sitä konetta saa täytettyä, tämä meidän "puolikas" on ihan täydellinen kahdelle henkilölle. Tosin nyt huomasin, että siinäkin on joku vedensyöttöongelma, vuokraisännän pesukoneenkorjausoperaatio on varmaan sekoittanut sitten vuorostaan tiskikoneen... Aina pitää olla jotain haha

      Poista
  3. Oikein odottelin jo tätä postausta. Täyden kympin ;) asunto ihan selkeästi! Tuosta nettijutusta tuli mieleen oma skottiaikani. Siis Virginin netti ei koskaan toiminut. Aina sai olla rimpauttelemassa aspaan. Mun kämpikset käski mut aina soittamaan letting agencyyn, sähkö- je nettipalveluihin. Kuulostan kuulemma Hitleriltä ja saan tahtoni siten läpi. :D No, letting agencyyn tuo purikin, mutta ei se intialainen call centre-poika mua hitler-aksenttista huolimatta sen kummemmin kuunnellut kuin skottimurteella puhuvaa kämppistänikään. Toivottavasti saatte nyt sulle työvälineet pikapikaa kuntoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, ainakin 9½ ;) Täällä kävi tänään TalkTalkin tyyppi katsomassa, ongelma johtuu kuulemma siitä, että BT on katkaissut meidän puhelinlinjan! Joten nyt sitten odotellaan maksimissaan 5 päivää, että ne tulee hoitamaan linjat kuntoon. No, onneksi ne ei sentään veloita meitä tästä ilosta...

      Poista