Mitäs me mamut...

Olen muuttoni yhteydessä saanut kolme uutta leimaa otsaani. Suomalaisen näkökulmasta olen ulkosuomalainen. Täkäläisten näkökulmasta olen maahanmuuttaja. Ja jossain siinä välissä, oletettavasti muiden samassa tilanteessa olevien näkökulmasta, olen myös expat. Olen asunut ennenkin ulkomailla, mutta aina väliaikaisesti, joten tällä kertaa, pysyvän muuton jälkeen, on ehkä syntynyt suurempi tarve määritellä itseni. Olenkin viime aikoina miettinyt näitä "titteleitä", ja halusin vähän purkaa sitä, mitä mielessä on käynyt - en siis todellakaan väitä julistavani tässä tekstissä mitään suurta totuutta, vaan kyse on ihan omista fiiliksistä.

Tunnenko olevani ulkosuomalainen?

Ulkomailla pysyvästi asuminen on minulle uutta - lähdin Suomesta ilman aikomusta palata (muuta kuin käymään) vasta syyskuussa, joten tätä virallista ulkosuomalaisuutta on kestänyt vasta vähän päälle 5 kuukautta, joten muutaman vuoden tai ehkä jo muutaman kuukauden päästä mieli saattaa olla muuttunut. Tällä hetkellä en kuitenkaan koe olevani ulkosuomalainen, vaikka sellainen virallisesti olenkin. Ehkä tämä johtuu siitä, että yhteydet Suomeen ovat vielä niin vahvat - kävimme siellä juuri jouluna, pikkuveli kävi täällä syyskuussa ja äiti lokakuussa, skypetän usein äidin ja kavereiden kanssa, lähetän sähköpostia ja puhun FB:ssä, ja vieraita on tulossa taas keväällä. Kaiken lisäksi olen yllättäen päätynyt sellaiseen tilanteeseen, jossa huomattava osa tuttavapiiristäni täällä koostuu suomalaisista - poikaystävä puhuu jo "Suomi-mafiasta". Tunnen siis eläväni jonkinlaista Suomi-arkea täälläkin.

Toisaalta olen huomannut, että suomalaisuus korostuu täällä ollessa. Ja nimenomaan suomalaisuus - täällä olen ennen kaikkea suomalainen, ja vasta sitten suomenruotsalainen (suomenruotsalainen äitini kertoi huomanneensa saman Ahvenanmaalla asuessaan - siellä suomenruotsalaisuus ilmeni niin liioitellun vahvana "me vastaan muut" -identiteettinä, että äitini koki jonkinlaista puolustamisenhalua ja tunsi itsensä enemmän suomalaiseksi kuin koskaan ennen). Raahasin joulukuussa poikaystäväni lukemattomiin suomalaisiin ja pohjoismaalaisiin tapahtumiin, jopa sellaisiin, joihin tuskin tulisi Suomessa mentyä, ja uuden uimaharrastukseni myötä olen käynyt tässä kuussa useammin saunassa kuin koskaan ennen. Tulevaisuudessa olisi kiva olla aktiivisempi FinnGuildin ja Suomi-koulun toiminnassa.

Mikä on expat, ja olenko minä sellainen?

Expat(riate)-sanalla on kaksi merkitystä - joko sillä tarkoitetaan ihmisiä, jotka on työnsä puolesta lähetetty toiseen maahan tekemään samaa työtä saman firman erimaalaisessa konttorissa, tai sitten sillä viitataan omasta halustaan ulkomaille muuttaneisiin. Selkeä ero maahanmuuttaja-termiin on kuitenkin siinä, että termillä viitataan nimenomaan korkeasti koulutettuihin, eli sitä pidetään "hienompana" nimityksenä kuin pelkkä "maahanmuuttaja" (vrt. amerikkalainen pörssivälittävä vs. puolalainen automekaanikko).

Itse vierastan jostain syystä expat-termiä. Liityin jo syksyllä Internations-nimiseen palveluun joka tarjoaa kaikenlaista tietoa eri maissa asuville expateille, ja Internations järjestää myös kaikenlaisia networking-tapahtumia. Itse en ole kuitenkaan vielä löytänyt tarpeeksi kiinnostusta käydä yhdessäkään tapahtumassa. Kuten sanottu, suurin osa kavereistani täällä on suomalaisia, ja loputkin ovat melkein kaikki muualta, mutta silti se, että menisin varta vasten expateille tarkoitettuun tapahtumaan tuntuu jotenkin... no, ei ehkä epämiellyttävältä, muttei kauheasti kiinnostakaan. Käyn erilaisissa Meetup-sivuston kautta löytämissäni tapahtumissa, ja monissa niistä suurin osa osallistujista on muualta, mutta tapahtumia ei markkinoida nimenomaan expateille, joten ne eivät anna samanlaista sisäänpäinlämpiävää kuvaa kuin Internationsin tapahtumat.

En ehkä oikein osaa selittää mistä nämä antipatiani johtuvat, mutta menkööt tällä selostuksella...

Tunnenko olevani maahanmuuttaja?

Tämäkin on hassu juttu, koska sanoisin, että en. Periaatteessahan olen samalla viivalla kuin kuka tahansa tänne muuttanut espanjalainen, puolalainen tai muu eurooppalainen (mainitsen nuo kaksi, koska senmaalaisia on Edinburghissa selvästi eniten). Sanoisin kuitenkin, että olen ehkä paremmin integroitunut tänne kuin monet tiettyjen kansalaisuuksien edustajat. Näen kyllä selkeän ristiriidan tässä väittämässä - juurihan kerroin, miten suurin osa ystävistäni on suomalaisia. Se, että olen puolivahingossa päätynyt viettämään paljon aikaa suomalaisten kanssa on kuitenkin mielestäni kaukana siitä tietynlaisesta ghettoutumisesta, mitä tiettyjen kansallisuuksien yhteydessä näkee. Mutta mielipiteeni ei oikeastaan liity edes tähän ilmiöön, vaan siihen, että olen suhteellisen huomaamaton maahanmuuttaja. Voin elää täällä ja hoitaa asioitani ilman, että kaikki minussa viestittää muille, etten ole täältä kotoisin. Tässä auttavat tietenkin pohjoiseurooppalainen ulkonäkö ja tilkkutäkki-aksentti josta ulkomaalaisuus ei kuulu heti läpi. Olen siis tietynlainen kameleontti-mamu.

Voi olla, että ajatukseni siitä, että olen huomaamaton osa brittiläistä yhteiskuntaa johtuu lähinnä siitä, että suomessa tottuu siihen, että maahanmuuttajat erottuvat usein selkeästi massasta ulkonäkönsä tai ainakin puheensa puolesta. Edinburgh on kuitenkin selkeästi kansainvälisempi kaupunki kuin esimerkiksi Turku, vaikkemme ole lähelläkään Lontoon tasoa. Omasta mielestäni kuitenkin kielitaito ja aikaisempi asuminen Britanniassa tekee elämästäni täällä (yleisesti ottaen, poikkeuksia toki löytyy) niin vaivatonta, etten usein koe eläväni "ulkomailla".

Kaikki nämä kolme leimaa kuvastavat siis minua jossain määrin, mutta kokemukseni niistä ovat erittäin ristiriitaiset. Mutta oikeastaan se ei edes ole minusta kiinni mihin lokeroon minut täällä tungetaan. Tapaamani ihmiset joko kysyvät mistä olen, tai jättävät kysymättä. Ja jos he kysyvät, vastaan tietysti olevani Suomesta, jolloin he lyövät otsaani itse valitsemansa leiman, ja oma mielipiteeni asiasta ei ole millään tavalla relevantti.

Skotlanti-kuvat: weheartit