Oikeassa paikassa

Palasimme poikaystäväni kanssa eilen illalla viikon kestäneeltä Espanjanreissulta (siitä myöhemmin lisää). Vietimme viikon äitini, hänen miesystävänsä, pikkuveljieni, heidän avokkiensa ja isovanhempieni kanssa juhlistaen äitini 50-vuotispäivää. Viimeksi näin heidät kaikki jouluna, joten viime kohtaamisesta ei todellakaan ole montaa viikkoa, mutta ensimmäistä kertaa elämässäni en tiedä, milloin näen heitä seuraavan kerran. Aikaisemmin olen aina tiennyt, että viimeistään silloin (jouluna, syksyllä, tms.) palaan Suomeen, mutta tällä kertaa emme ole tehneet muuta kuin suurpiirteisiä suunnitelmia mahdollisista vierailuista sitten, kun kullakin on rahaa ja lomaa.

Koko viikon minä ja poikaystäväni roikuimme melkein 24/7 sisarusparven kanssa, ja "aikuiset" liittyivät seuraan aina välillä. Mietin miten tajuttoman onnekas olen, kun olen löytänyt rinnalleni miehen, joka suostuu tulemaan kaksi kertaa puolentoista kuukauden sisällä kanssani viettämän aikaa perheeni kanssa todella tiiviisti. Joka haluaa tutustua perheeseeni paremmin ja pitää heistä paljon jo nyt, ja josta perheeni tuntee samoin. Moni mies olisi saattanut juosta kovaa ja kauas kuullessaan sanat "viikon perheloma". Mutta ei minun skottini.

Hyvästellessäni perheeni tuli pieni itku, kun isoisäni kuiskasi minulle olevansa niin kovin iloinen nähdessäni minut niin onnellisena. Silmät kosteina halasin kaikkia, ja muut toistivat samaa. Vaikka olinkin hyvästelemässä perheeni ehkä pitkäksikin aikaa, kyyneleet johtuivat kuitenkin enemmän onnesta kuin tulevasta ikävästä. Tunsin niin vahvasti olevani lähdössä juuri oikeaan paikkaan, kotiin.

Tunnen tällä hetkellä vahvemmin kuin koskaan ennen olevani juuri oikeassa paikassa, ja olevani todella onnellinen. Työ- ja raha-asiat saattavat aiheuttaa stressiä, ja välillä tylsistyn kotona vietetyn työpäivän ja pitkän illan jälkeen, mutta kaiken tämän alta löytyy vahva tunne siitä, että kaikki on juuri niinkuin kuuluukin. Että olen löytänyt paikkani. Ja voi, miten rauhoittava tunne se onkaan!

Kuvat: weheartit