"If adventures do not befall a young lady in her own village, she must seek them abroad"
- Jane Austen

"Don't cry because it's over - smile because it happened"

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

"Juhannus peruttu"

Huomaa, ettei ole ollut kovin täysi kalenteri tässä viime päivinä, kun päivityksiä on tullut enemmän kuin mitä kukaan ehtii lukea :D Olin myös koko eilisen päivän kotona potemassa - pääasiassa yskää ja kurkkukipua, ei onneksi mitään sen vakavampaa, mutta paikallinen ilmasto auttoi myös päätöksen tekemisessä, sillä sade ja tuuli tuskin auttaisivat paranemista.


Edinburghin sää on myös syypäänä synkkään otsikkooni. Tänään Edinburghin suomalaisten ja ruotsalaisten oli tarkoitus pitää yhteiset juhannusjuhlat grillailun merkeissä, mutta aamulla ilmoitettiin, että "juhannus on peruttu" sateen vuoksi. Harmi.

Perjantaina yritimme pienellä suomalaisporukalla myös saada aikaiseksi edes jonkinlaista juhlatunnelmaa. Suunnitelmana oli suunnata kolmen hengen porukalla Meadowsiin piknikille ja siitä eteenpäin lähimpään ruotsalaisbaariin (ruotsalaisbaareja on Edissä tietääkseni kolme, ja mikään niistä ei ole ihan keskustassa. Yhdessä niistä pidettiin perjantaina ihan midsommar-teemaiset bileetkin, mutta se oli niin kaukana ettemme jaksaneet lähteä sinne asti), mutta sitten yksi meistä joutui jäämään ylitöihin. Minä ja Meri ajattelimme joka tapauksessa nähdä ja pitää pienen piknikin, mutta lopulta Irlannin kiertomatkalta tutut aussikaverini saivat meidät ylipuhuttua jäämään heidän seuraansa lähipubin terassille. Hauskaa oli joka tapauksessa, emmekä olisi saaneet viettää suomalaistyylistä juhannusta joka tapauksessa, joten ihan hyvä näin.


BBC:n mukaan sade jatkuu loppupäivän, joten voin hyvillä mielin jäädä vielä toiseksi päiväksi limaisen yskäni kanssa kotiin hörppimään teetä ja katsomaan nettiteeveestä brittikomediaa. Ensi viikolle on luvassa kaikenlaista ohjelmaa; sekä "paikallisten" (suomalaisten ja englantilaisten) että vierailulle tulevien kavereiden tapaamista, kahvittelua ja päivällisiä, ja ceilidh! Aikankin kolmena ensimmäisenä viikkona täällä pääsen osallistumaan ceilidhiin kerran viikossa - toivottavasti jatkossakin näin!

Kuvat: weheartit

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti