"If adventures do not befall a young lady in her own village, she must seek them abroad"
- Jane Austen

"Don't cry because it's over - smile because it happened"

maanantai 3. tammikuuta 2011

Uusi vuosi, uudet kuteet

Ensimmäinen joulunjälkeinen päivä Wood Greenissä taisi olla tähän mennessä yksinäisin. Koitin jatkuvasti kuunnella, kuuluisiko ympäriltä liikkuvien ihmisten ääniä, mutta turhaan. Aikamoinen angsti-ilta kun en ollut jutellut kenellekään, kaupan kassaa ja lentokenttähenkilökuntaa lukuunottamatta, aamuneljän jälkeen (eli 0200 brittiaikaa). Toisaalta minulla ei sitten ollut mitään syytä olla tekemättä töitä, ja nehän kaipasivat kovasti tekemistä. Tein hommat loppuun, ja menin nukkumaan toivoen, että seuraavana päivänä olisi vähän enemmän seuraa.

Torstai-aamuna päätin lähteä katsastamaan alennusmyyntejä, mutta vain muutamssa kaupassa - halusin selvitä reissusta järki tallessa. Matkalla törmäsin naapuriin, joka oli ollut täällä koko loman, myös edellisen päivän, ja hän luetteli vielä useamman muun paikalla olleen. Olin siis angstannut ihan turhaan. Mutta tulipahan ainakin työt tehtyä.

Harvemmin alennusmyynneistä löytää kovin hyviä diilejä, ja ostokset tahtovat usein olla niitä ei-alennettuja. Tällä kertaa kävi kuitenkin paremmin kuin hyvin: TopShopista (josta harvemmin ostan vaatteita muuten kuin alennusmyyntien aikaan) löytyi kaksi kivaa pikkumustaa, ja loppusummaksi tuli £27!! (mekot siis à £15 ja päälle vielä 10% opiskelija-alennus, jota kerrankin muistin pyytää). Ei huono! Kävin myös MinaUKssa, jonka alennusmyyntiin olin jo tutustunut netissä, mutta kaupassa oli vain normaalihintaisia vaatteita. Tilasin sitten nettisivuilta ihanan mekon, alkuperäinen hinta £85, itse maksoin siitä £10!! Pitää tietenkin odottaa ja katsoa, että sopiiko se ollenkaan, mutta silti!

Näiden hienojen löytöjen lisäksi kävimme eilen (suomalaisen) Lauran kanssa Knightsbridgessä, ja päätimme piipahtaa myös Monsooniin (jossa käyn myös harvemmin). Siellä oli iltapukuale, ja Laura rupesi katsomaan niitä kevään vuosijuhlia varten. Kun huomasin, että alennukset olivat -70%, hinnat n. £50-60, puvut tosi nättejä ja vielä sopivan kokoisia, niin päätin itsekin kokeilla muutamaa, kyllähän sitä nyt itsekin olisi tarkoitus vuosijuhliin osallistua lähivuosina, ja Suomesta ei todellakaan saa kivaa iltapukua tuohon hintaan! Harmi kyllä emme päässeet kovinkaan pitkälle, koska sovituskopit oli jo suljettu - emme olleet huomanneet, että sulkemisaikaan oli vain vartti. Tänään kauppa oli kiinni bank holidayn takia (yleinen vapaapäivä) mutta huomenna ajattelin kuitenkin käydä pikaisesti kaupungilla ennen esseeurakkaani, koska näin hyvää tarjousta ei usein tule vastaan! Se on kyllä sanottava, että alennusmyynneissä käyminen on täällä ihan eri juttu kuin Suomessa - siellä saa hyvällä tuurilla jotain kivaa -30% alennuksella, mutta harvemmin sitäkään, ja tosi hyviä tarjouksia tulee vastaan vain harvoin. Nyt olen tajunnut, mikä alennusmyynneissä on niin kivaa! :D

Okei, taidankin lopettaa tähän pitkään shoppailuselostukseen, ensi kerralla sitten jotain muuta ;)

Ps: Ai niin, uusi vuosi meni rauhallisesti, syötiin Tiinan luona tortilloja ja katsottiin parvekkeen hyvältä näköalapaikalta keskustan ilotulitusta. Telkkarista Edinburghin menoa katsellessa harmitti taas, ettei niistä suunnitelmista tullut mitään, mutta ehtiihän sinne vielä jonain toisena vuonna.

Hyvää uutta vuotta kaikille!!

1 kommentti:

  1. Voi tuska, oon suhtautunut noihin Maastrichtin hyperhintaisiin muotiputiikkeihin aikamoisella halveksunnalla koko täälläoloaikani (ja alennusmyynteihin aina kaikkialla tähän asti), mut tänään äkkiä tuo unelmamekot kahdellakympillä -ilmiö teki niistä yhtäkkiä oikein miellyttävän ympäristön. Ihan toivotonta tämmönen.

    -Inari

    VastaaPoista