"If adventures do not befall a young lady in her own village, she must seek them abroad"
- Jane Austen

"Don't cry because it's over - smile because it happened"

sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Esseitä

Kello on 0:34. Meneillään n. 8 tuntia sitten aloitettu esseenkirjoitus. En nyt todellakaan väitä, että olisin kirjoittanut jatkuvasti viimeisen 8 tunnin aikana, mutta olen minä jotain saanut aikaan! 1524 sanaa "paperilla", tarkoituksena olisi kirjoittaa 2000 (+-10%). Aihe: The Human, lähteet: The Island of Dr Moreau & Sherlock Holmes: The Creeping Man. Ensimmäisessä hullu tiedemies leikkelee eläimistä jotain ihmisenkaltaista (tietenkin ilman puudutusta tms.), toisessa kuusikymppinen professori hankkii nuorentuakseen apina-seerumia, ja muuttuu samalla itse apinamaiseksi. Jännää.

Sanoisin kuitenkin, että olen ylittänyt itseni! Keskiviikkona valmistui ensimmäinen essee, torstaina toinen, ja tämänkin kanssa alkaa näkyä valoa tunnelin päässä. Sitten jäljellä on enää tulkkauskurssin essee, jonka luulisi olevan suht helppo, ainakin kahteen kirjallisuusesseeseen verrattuna! Jos hyvin menee voin palauttaa kaikki neljä ensi viikon alussa, ja nauttia sitten muutamasta rennosta, oikeasti vapaasta päivästä (koska yleensähän otan vapaapäiviä ennen opiskelua, enkä toisin päin, joten jatkuva stressihän siinä on päällä).

Eihän se ehkä ole järkevää opiskella tällaiseen kellonaikaan, mutten ole saanut nukuttua tällä viikolla, joten yhtä hyvin voin tehdä jotain järkevää, ja en sitäpaitsi halua lopettaa nyt kun olen päässyt (jotenkuten) vauhtiin, koska aloittaminen on aina se vaikein osa. Katsotaan, miten pitkälle tässä jaksaa mennä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti