Koulumuistoista nousee kuitenkin vahvasti esiin eräs tietty henkilö, joka teki kouluajastani paljon, paljon paremman. Englantilainen englanninopettajani osasi varmasti samaistua tilanteeseeni paremmin kuin muut opettajani, olihan hänkin muuttanut aikoinaan vieraaseen maahan. Koska englannin tasoni oli ihan eri luokkaa kuin muiden luokkalaisteni, opettajani pyysi minua usein avustajaksi erilaisiin suullisiin harjoituksiin, tai antoi minun lukea rauhassa kirjaa tunnilla etten tylsistyisi. Hän lainasi minulle omia englanninkielisiä kirjojaan, ja kyseli usein kiinnostuneena, miten joku tietty asia sanotaan suomeksi tai ruotsiksi.
Kerran englannintunnilla muistan, kun minulla oli jostain syystä todella huono päivä, en muista johtuiko koti-ikävästä tai jostain ihan muusta. Joku luokkakaveri kysyi, oliko kaikki hyvin, ja se on aina pahinta - jos joku kysyy tuota silloin, kun kaikki ei ole hyvin, rupean melko varmasti itkemään, ja niin tein tuolloinkin. Opettaja huomasi tilanteen, ja koska välitunti oli vain muutaman minuutin päässä, hän käski muut oppilaat välitunnille, ja sanoi minulle "Mennään tuonne opettajainhuoneeseen ja juodaan kupilliset teetä!". Miten ihanan brittiläinen tapa reagoida tilanteeseen - let's have a nice cup of tea! Olin niin otettu etten kehdannut mainita, etten itse asiassa juo teetä. Menimme siis opettajainhuoneeseen, opettajani keitti minulle teetä, juttelimme hetken ihan muista asioista, ja palasin tunnille teemukini kanssa, jossa opettajani jatkoi tuntia kuin mitään ei olisi tapahtunut, ja jätti minut rauhaan teeni kanssa.
Nyt, noin seitsemän vuotta myöhemmin, muistan edelleen tuon tilanteen joka kerta, kun muistelen vaihtarivuottani. On minulla koulusta tietenkin ihan hyviäkin muistoja, mutta mikään ei ole painunut mieleen yhtä vahvasti kuin tämä. Olen monesti miettinyt, että haluaisin lähettää opettajalleni kirjeen tai kortin, kiittää ja kertoa, miten paljon apua hänestä oli minulle, vaikkei hän sitä varmaan tiennytkään. Välillä olen yrittänyt katsoa koulun nettisivuilta onko opettajani edelleen siellä, mutten koskaan saanut aikaiseksi kirjoittaa - ehkä hän ei edes muista minua, onhan siitä jo niin kauan.
Viime kuussa päätin kuitenkin vihdoinkin tehdä asian eteen jotain. En tiedä miksi, mutta yhtäkkiä vain päätin, että nyt se tapahtuu! Kortissani kerroin, miten muistan edelleen ylläoleva tilanteen todella selkeästi, ja kerroin miten paljon opettaja auttoi minua kouluaikanani, ja miten kiitollinen olen hänen ystävällisyydestään ja huomaavaisuudestaan. Lähetin kortin koulun osoitteeseen, vaikken ollut edes varma siitä, oliko opettaja vielä siellä - viimeinen varma tieto oli vuodelta 2011. Ajattelin kuitenkin, että aina kannattaa yrittää, ja he voivat ehkä lähettää kortin eteenpäin jollei opettajani ole enää siellä töissä. Kortin lähettämisen jälkeen mietin välillä, että meniköhän se perille, mutta ajattelin, etten ehkä saisi koskaan tietää.
Edellispäivänä entinen kämppikseni tuli käymään ja toi minulle ison läjän postia, josta löytyi myös Ranskasta tullut kirjekuori! Opettajani oli saanut korttini, ja vastannut minulle! Hän kiitti kovasti kortista, sanoi tietysti muistavansa minut, ja iloitsevansa siitä, että saattoi auttaa minua edes jotenkin, ja että tällaiset asiat tekevät opettamisesta niin kivan työn. Hän kertoi jääneensä pari kuukautta sitten eläkkeelle, mutta koulusta oli onneksi lähetetty kortti hänen kotiosoitteeseensa. Lopuksi opettajani vielä sanoi, että jos joskus palaan taas vaihtokaupunkiini olisin erittäin tervetullut käymään hänen luonaan.
Olin todella iloinen siitä, että päätin vihdoin ottaa yhteyttä opettajaani, ja että myös piristin hänen päiväänsä kortillani. Nyt minulla on opettajani yhteystiedot, ja kun ensi kerralla matkustan tapaamaan isäntäperhettäni voisin myös piipahtaa opettajani luona teekupposella.
Kuvat: weheartit
Voi miten ihana tarina. Oikein liikutuin tästä. Niin sitä vaan joskus joku osaa juuri oikealla hetkellä toimia niin, että olo paranee ja hetki jää muistiin vuosien ajaksi.
VastaaPoistaNimenomaan! Voisin itsekin pitää mielessä, miten pienillä teoilla voi tehdä toisen päivästä paremman - koskaan ei tiedä, miten suuri vaikutus pienellä ystävällisellä eleellä voi olla.
PoistaAivan ihana tarina, voi että! Mahtavaa, että päätit lopulta lähettää kortin ja testata, josko se löytäisi oikeaan osoitteeseen - veikkaan, että tää kyseinen opettajakin on ollut melko iloisesti yllättynyt postista :) Tällaisia tekoja pitäis olla enemmänkin maailmassa!
VastaaPoistaKorttia lähettäessäni en edes miettinyt, että opettajakin saattaisi ilahtua kovasti kortista, teki vain jotenkin mieli jakaa kokemukseni ja kiittää, mutta ihanaa, että pystyin vuorostani ilahduttamaan häntä :)
PoistaVoi miten ihana tarina! Ihana, kun on opettajia, jotka välittävät noin aidosti. Ja kiva blogi, juuri Annikan blogin puolelta tämän bongasin ja entisenä (ja ainakin haaveissa palaavana) Edinburghilaisena luen mielenkiinnolla juttuja :)
VastaaPoistaMinulla tosiaan oli onnea kun sellainen opettaja tuli vastaan juuri oikealla hetkellä!
PoistaTosi kiva, että löysit blogini, ja toivottavasti se tuo vähän helpotusta jos Edinburghiin on ikävä! :)
Muistaminen ja kiittäminen - etenkin pitkän ajan jälkeen - on todellakin huomaavainen teko. Sillä osoittaa, että kaikkien vuosienkin jälkeen muistaa, mitä toinen on hyväksesi tehnyt, ja millaisen vaikutuksen tuo teko on jättänyt. Opettajasi oli varmasti liikuttunut ja iloinen muistamisesi johdosta. :)
VastaaPoistaYhdyn myös yllä kommentoineeseen. Olet todellakin herättänyt kaipuuni Skotlantiin. Todella onnellinen, että muutamia kuukausia sitten löysin blogisi. :)
Itselle tulee joskus ehkä vähän hölmö olo, että noh, ei toinen varmaan edes muista koko tapausta, kannattaako siitä nyt enää puhua, mutta eihän tuollaisella viestillä voi oikeasti aiheuttaa muuta kuin hyvää mieltä, joten onneksi sain aikaiseksi!
PoistaTosi kiva, että olet tykännyt lukea, ja että olen voinut näyttää sinullekin Edin ihania puolia, varsinkin niitä, jotka jäivät viimeksi sinulta väliin! :)
Ihana kirjoitus, Jenni! Mulla on niin samanlaiset fiilikset oman Skotlannin vaihtoajan koulusta, etenkin ensimmäisestä puolikkaasta, jolloin olin kamalassa host-perheessä ja vaihtojärjestöni brittiläinen siipi syytti vaihto-oppilaita ihan kaikesta. Ironista kyllä, mut pelasti katolilaisen koulun lempeät maikat, jotka kai jollain jumalallisella voimalla myös raahasivat minut opettajainhuoneeseen ja kuuntelivat nyyhkytyksiäni. Briteillä on jotenkin tuo hellyttävä teenjuonti hanskassa, olipa se sitten kuinka aitoa hyvänsä. :) Vaikka vaihtarivuosi varmasti jälkikäteen katsottuna sysäsi isot pyörät pyörimään elämässäni vaikuttaen olennaisesti myöhempiin asenteisiini ja päätöksiini, on mullekin vaihtoajan konkreettisten tapahtumien muisteleminen melko ahdistavaa.
VastaaPoistaKiva että muilla oli samanlaisia kokemuksia, helpottaa tietää, ettei ole yksin.
- Kirsi
Ymmärrän tuon tunteen täysin, todella samanlaiset muistot jäi minulle omasta vaihdostani! Aina mainostetaan, että vaihtarivuosi on "elämän parasta aikaa", ja jotenkin tuntuu, että epäonnistui jollei se ollutkaan sitä. Ehdottomasti todella opettavainen kokemus, ja se varmasti vaikutti paljon siihen, että olen jälkeenpäin lähtenyt uudestaan ulkomaille monta kertaa, mutta en kyllä haluaisi kokea sitä vuotta uudestaan. Itsekin on kiva tietää, etten ollut ainoa, jolla vaihtovuosi oli vähän muuta kuin mitä mainoslehtisissä väitettiin, joten kiitos viestistäsi!
PoistaEi vitsi miten ihana tarina!! Ihan liikutuin tästä, jotenkin niin hyvänmielinen loppu. :) Mulla on kanssa yksi opettaja peruskoulusta jäänyt erittäin hyvin mieleen, ja lähetin hänelle pari vuotta sitten kiitossähköpostin, kun osoite löytyi koulun nettisivuilta, mutta en saanut koskaan vastausta. Parasta, että sinä sait!
VastaaPoistaTuo teekupillisen tarjoaminen on jotenkin niin paras tapa osoittaa hillittyä lämpöä, empatiaa ja ystävällisyyttä. Omana Erasmus-vuonna kun saavuin uudelle koululle ja olin pihalla kaikesta, niin opinto-ohjaaja tarjosi kupin teetä, kyseli onko kaikki hyvin ja rupatteli niistä ja näistä. Sen jälkeen kaikki tosiaan oli hyvin, vaikka yhä oli ongelmia kämppiksen kanssa, kursseista oli peruttu juuri ne mitkä halusin käydä, ja taistelin päivittäin oudon kielen kanssa. Tulee mieleen, että pitäisi itsekin pitää silmät paremmin auki että huomaisi, kelle voisi itse tarjota kupillisen teetä.
Harmi, ettet saanut vastausta opettajaltasi, mutta toivon mukaan hän kuitenkin sai viestisi ja se ilahdutti. Itse en uskaltanut toivoa vastausta, koska en ollut satavarma siitä, löytäisikö kirje perille, mutta onneksi löysi :)
PoistaOlet ihan oikeassa! Etsikäämme jatkossa aina mahdollisuuksia tarjota teekupillista sellaista tarvitsevalle! Usein parempi mieli on niin pienistä asioista kiinni.