"If adventures do not befall a young lady in her own village, she must seek them abroad"
- Jane Austen

"Don't cry because it's over - smile because it happened"

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Tätä lisää!

Syksyn saapuessa ja iltojen pimetessä olen huomannut vaipuvani yhä syvemmälle sohvan uumeniin viltin alle. Vietän työpäiväni kotona, mutta illan tullen en sitten jaksakaan lähteä ihmisten ilmoille, koska ulkonahan on kylmä ja ikävä ja mahdollisesti märkä, ja sisällä on ainakin hiukan lämpimämpää, eikä ainakaan sada tai tuule. Mutta onneksi aina välillä päädyn poistamaan itseni sohvan syleilystä, ja silloin muistan usein miksi siellä ihmisten ilmoilla kannattaa oikeasti käydä.

Torstaina olin 9 muun tytön kanssa meetupissa. En muista olenko puhunut täällä aikaisemmin meetupista, mutta se on siis sivusto jonka kautta eri aiheista kiinnostuneet ihmiset voivat perustaa ryhmiä joihin kuka tahansa voi liittyä, ja ryhmien sisällä järjestetään sitten kaikenlaisia tapahtumia. Meetup toimii melkein 200 eri maassa ja monessa eri kaupungissa, ja ryhmiä on vaikka mistä aiheesta, politiikasta patikointiin, leffoista lenkkeilyyn. Torstaina menin ensimmäistä kertaa Girls just want to have fun
-nimisen ryhmän tapaamiseen, joka järjestettiin Cosmo-nimisessä ravintolassa. Cosmo on kansainvälinen buffet-ravintola, joten siellä on kiinalaista, japanilaista, korelaista, intialaista, meksikolaista (no, texmexiä), italialaista ja brittiläistä ruokaa, plus suuri jälkiruokavalikoima (mm. suklaasuihkulähde!!), ja kaikki tämä vain 14 punnalla! Tuolla käydään ehdottomasti seuraavalla kerralla kuin nuorempi pikkuveljeni on käymässä.

Kuva täältä.
10 hengen porukka oli sopivan kokoinen, tosin pöytä jakautui keskusteluissa kahtia, mutta oman pöydänpuolikkaani tytöt olivat todella mukavia, ja juttu luisti oikein hyvin - aiheena pääasiassa ruoka ja erilaiset ravintolat, ihme kyllä :) Koko kotimatkan kuljin hymyssä suin, koska ilta oli ollut niin tajuttoman kiva! Muistan, että minulla oli sama fiilis ensimmäisen ranskalaismeetuppini jälkeen, mutten ole saanut raahattua itseäni sinne uudestaan, koska se pidetään joka toinen keskiviikko klo 20, ja siinä vaiheessa on todella vaikea lähteä ulos pimeään. Mutta pitää ryhdistäytyä nyt kun muistin taas miten hauskaa meetupeissa voi olla!

Kuva täältä
Seuraavana iltana eli perjantaina oli taas vuorossa pientä "ulkoilua" kun oltiin sovittu Skotlannin suomalaiset -FB-ryhmässä järjestää suomalainen pubi-ilta Edinburghissa. Paikalle saapui noin 10 suomalaisneitokaista, ja vaikka suurin osa ei ennestään tuntenutkaan toisiaan niin puheenaiheet eivät todellakaan loppuneet kesken ja juttua riitti! Ja taas kerran olisi mennyt vaikeaksi selittää paikallisille että ei kaikki suomalaiset oikeasti ole blondeja, kun 3/4 porukasta oli blondeja... Joku oli aiheuttanut töissä ihmetystä kertoessaan olevansa menossa baariin porukalla josta ei tuntenut ennestään ketään, "Entä jos teillä ei ole mitään puhuttavaa?" "No tietysti on, mehän ollaan suomalaisia!" Oli kyllä todella mahtavaa porukkaa, ja todella hauska ilta! Käytiin kahdessa baarissa, ja sieltä osa jatkoi vielä yökerhoon, mutta itse lähdin väsyneenä ja angiinasta kärsivänä siinä vaiheessa jo kotiin. Toivottavasti näitä iltoja tulee pian lisää!

Kuva täältä.
Tämä toimikoon muistutuksena minulle: ensi kerralla kun sohva ja viltti taas kutsuvat niin pitää lukea tämä postaus ja lähteä ulos!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti