Kalsarikääntäjän normiviikko - The Scottish Edition

Ajattelin kopsata postausidean muilta ulkosuomalaisilta bloggaajilta ja kirjoittaa Ihan Tavallisesta Viikosta. Tosin keksin tämän idean vasta tiistai-iltapäivänä, mutta päätin, että mitä nyt turhia odottelemaan maanantaita. En myöskään muistanut joka päivä ottaa kauheasti kuvia, mutta ei se mitään. Jos tällaiset postaukset ylipäätään kiinnostavat ketään (tai jos niitä on minusta hauska tehdä, koska riittäähän sekin syyksi) niin ensi kerralla menee ehkä jo paremmin. Mahdollisesti.

Varoitus: jos ylipitkät arkilöpinät eivät kiinnosta, poistu tältä sivulta nyt. Sinua on varoitettu.

Joka tapauksessa seurantaviikko alkoi tiistaina (24.9.), jolloin päivän jännittävin tapahtuma oli se, että uudet käyntikorttini saapuivat. Eivätkö ne olekin ihan tajuttoman tyylikkäät? Etusivu on kaikissa samanlainen, ja takasivusta on neljä versiota erilaisilla pohjaväreillä. Tilasin kortit Moo-nimiseltä sivustolta, ja kortit saapuivat reilusti ennen luvattua päivämäärää ja olivat mielestäni tosi kivoja, joten voin kyllä suositella tuota sivustoa käyntikortteja ja muita painotuotteita varten.

Illalla kävimme Russellin kanssa The Auld Hoose -nimisessä pubissa, josta saa Edinburghin suurimmat nachoannokset. Itse emme tällä kertaa nachoja syöneet, mutta seurasimme mielenkiinnolla naapuripöydän meininkiä kun heille tuotiin tämä 3-4 hengelle tarkoitettu annos. Se oli kyllä ihan tajuton nachovuori. Pienempi vaihtoehto on tarkoitettu kahden jaettavaksi. Itse en aio kyseisessä paikassa syödä tuota lempiherkkuani, koska annokseen ei kuulu salsaa. Mikä ihmeen nachoannos se on johon ei tule salsaa? Minä vaan kysyn...

Keskiviikkona totesin aamupäivällä, että voisi olla hyvä käydä kaupassa, mutta koska lähikauppani on astetta poshimpi Waitrose (vrt. Stockan herkku) päätti kalsarikääntäjä edes pikkaisen yrittää näyttää asialliselta. (Kuvan perusteella saatatte ajatella, että yrityksen tasolle jäi, mutta alempana seuraa kuva kalsarikääntäjän työasusta. Olenhan selkeästi vaihtanut leggingsit farkkuihin ja kietaissut huivin kaulaan!)

Edellisen herkutteluviikon jälkeen oli pakko ottaa itseään niskasta kiinni, joten ostin lounaaksi keittoa. En ole koskaan ollut mikään keittoihminen, koska meillä kotona ei koskaan syöty vihanneskeittoja, mutta täällä kylmässä kämpässä lämmin keitto on oikein kiva lounas. Ostin myös mansikoita ja ananaspaloja (ihanat valmiiksipilkotut hedelmät ja hyvältä maistuvat mansikat vielä syksylläkin!), ja keiton kaveriksi vähän leipää (yleensä syön vain Suomesta roudaamiani ruispaloja). Marimekon kauppakassiini eksyi myös paketti maitosuklaapäällysteisiä HobNobs-keksejä - uskalsin ostaa niitä koska tiedän, että vaikka syön yhden silloin tällöin teen kanssa, en vedä överiksi. Päätin myös kokeilla uutta jugurttia kun Yeo Valleyn lemon curd -jugurtti oli tarjouksessa (rrrrrakastan sitruunajugurtteja, ja etsin aina Sitä Oikeaa). Purkin läpi katsottuna kyseinen jugurtti vaikutti turhan löysältä, mutta koska se tosiaan oli tarjouksessa, ja kyseessä on brittiläinen perheyhtiö, niin päätin sitten kokeilla. Todella hyvä päätös, tämä on uusi lempparini!

Niin, ja iltapäivän teetauolta näkyykin, että avasin sitten sen keksipaketin ja otin yhden keksin teemukillisen ja uusimman The Simple Things -lehden kaveriksi, mutta olen sen jälkeen tainut syödä tasan yhden keksin.

Illalla menin ensimmäistä kertaa ranskalaisen meetup-ryhmän L'Apéro du mercredi
-keskusteluiltaan. Olen mukana muutamassa meetup-ryhmässä, mutten ole ehtinyt käydä heinäkuun jälkeen ainoassakaan tapaamisessa, ja ranskan ryhmään en ollut ehtinyt mukaan vielä kertaakaan. No, onneksi sain vihdoinkin itseni raahattua tuohon joka toinen viikko pidettävään apéro-iltaan, koska minulla oli ihan tajuttoman hauskaa! Siellä sitä vain höpötettiin ranskaa erimaalaisten ihmisten kanssa. Pelkäsin, että ranskantaitoni olisivat vähäisen käytön takia ruostuneet pahasti, muttei ollutkaan mitään ongelmaa. Tuonne pitää mennä jatkossakin!

Torstaina aamuni alkoi jo rutiiniksi muodostuneella tavalla, kun nostin läppärin sänkyyni ja aloitin työt sieltä käsin. Tämä ei tietenkään johtunut millään lailla siitä, että olisin laiska, vaan vain ja ainoastaan skotlantilaisten asuntojen kylmyydestä, sekä ehkä ihan pikkasen siitä, että kirjoituspöytäni oli vielä kaiken maailman rojun peitossa. Kun lopulta kömmin pois peiton alta söin aamupalaksi myös perinteeksi muodostuneen ruisleipä+juusto+kurkku-kombon, ja pukeuduin kalsarikääntäjän univormuuni - leggingsit, pitkä toppi, villapaita ja reinot. Iltapäivällä töiden jälkeen otin itseäni niskasta kiinni ja siivosin viimeinkin viimeiset muuttosotkut, eli raivasin työpöytäni ja viikkasin ja etsin paikan kaikille miljoonille omistamilleni sukkahousuille. Vihdoinkin huone on siisti muuton jälkeen, jee!

Illalla Russell tuli käymään, ja koska kotona ei ollut kauheasti ruokaa, ja koska minulle oli selvinnyt ettei Russell ole koskaan syönyt Domino'sin pizzaa (gasp) päätin, että söisimme sinä iltana pizzaa. Ruoan saapumista odotellessamme (voi miten rakastankaan ilmaista kotiinkuljetusta) kävimme läpi Russellin ensimmäisen suomentunnin materiaalia (kyllä, minun poikaystäväni on menny suomentunneille :D ) viinilasillisen siivittämänä. Eka kerta oli ollut skottiparalle hieman traumaattinen, ja hän oli hieman pihalla, mutta illan aikana asiat onneksi selvenivät.

Perjantai oli kaikkea muuta kuin aktiivinen työpäivä. Nukuin pitkään, söin hitaan aamiaisen (tietenkin ruisleipä ja ihana uusi jugurtti) ja puhuin kaverin kanssa puolitoista tuntia skypessä. Sainpahan ainakin siirtyä vihdoin sänkytoimistosta (joo, ei nyt mietitä tuota kaksimielisesti) ihan oikean pöydän ääreen - selkä kiittää.

Illalla minulla oli ohjelmassa ensin Freelance Friday -meetup - tässä ryhmässä eri alojen freelancerit tapaavat baarissa joka toinen perjantai, kun ei ole työkavereita joiden kanssa mennä työn jälkeen kaljalle - ja sen jälkeen menimme Russellin kanssa Edinburghin taidekorkeakoulun tiloissa toimivaan klubiin, jossa pidetään kerran kuussa (pääasiassa) vanhaa (ja vähän uuttakin) ruotsalaista poppia soittava Mjölk-niminen klubi. Kävelymatka klubille halki öisen Edinburghin keskustan oli kaunis niin kuin aina, mutta olin unohtanut miten hanurista näiden ikuisten portaiden kiipeäminen on (en ole kesän jälkeen kauheasti käynyt vanhassa kaupungissa).

Klubin lipunmyynnissa jaettiin tulijoille ruotsalaisia pikkuleipiä (hallongrottor, joita mekin äidin kanssa leivottiin lapsena) ja sisällä takaseinälle heijastettiin Peppi Pitkätossu karkuteillä -elokuva, joten meininki oli oikein nostalgiapitoista. Todettakoon muuten, että minä en tuota klubia ollut ehdottanut, vaan Russell on käynyt siellä aikaisemminkin. Hän muuten yritti toivoa DJ:ltä suomalaistakin musiikkia, mutta DJ ei ollut kuullut hänen ehdottamistaan PMMP:stä ja Jenni Vartiaisesta, jolloin Russell loukkaantui verisesti kaikkien suomalaisten puolesta, ja ihmetteli omaa rauhallista suhtautumistani asiaan.

Ihanan rentoon viikonloppuun kuului lauantaina reissu Ikeaan. Russell oli aamupäivän töissä, ja lounasaikaan suuntasimme yhdessä bussilla Ikeaan. Matka keskustasta kestää melkein tunnin, mutta koska sinne pääsee kaupunkibusseilla on lipun hinta vain £1,50 per suunta. Ikeassa suuntasimme ensiksi suoraan ravintolaan, jossa Russell söi elämänsä ensimmäiset Ikea-lihapullat.

Annosvaihtoehtoina oli vain 15 tai 20 lihapullaa, vaikka itse valitsen yleensä 10, mutta saimme kuitenkin massiiviset annoksemme tuhottua. Suurta närkästystä minussa herätti se, että annoksen kanssa tarjoiltiin herneitä, mutta puolukkahillosta ei ollut tietoakaan!! (Olen tosin jälkeenpäin kuullut, että ainakin Glasgow'n Ikeassa hillo löytyy ketsuppien vierestä, mutten itse sitä ainakaan sattunut bongaamaan. Pitää katsoa ensi kerralla tarkemmin...) Vaikka olikin lauantai ja olimme pelänneet suuria ihmismassoja, ei tungos ollutkaan niin suuri kuin pelkäsimme. Skottia ehkä ärsytti eniten se, kun minä kiersin jokaisen esittelykeittiön ja -kylpyhuoneen sekä keittiö- ja kylppäriosastot ja osoitin jokaisen hanan kohdalla, että katso nyt, täällä on kunnon hanoja! Tai no, on niillä yksi vanhanaikainenkin (lue: suomalaisittain vanhanaikainen, brittiläisittäin modernihko) malli, jossa kuuma ja kylmä vesi pitää avata eri "vivuista" (mutta on kuitenkin vain se yksi hana). Illalla kotona tunnelma olikin sitten kuin jouluaattona kun löysin sinisestä kassistani kaikkea ihanaa, mitä en ollut edes muistanut ostaneeni. Ikea-päivä on hyvä päivä.

Sunnuntai lähti liikkeelle perinteisen rennosti, ja taisimme nousta vasta joskus puolenpäivän jälkeen. Viikonloppuna oli Edinburghissa avointen ovien päivät, eli Doors Open Day, jolloin sellaiset paikat jonne ei yleensä ole pääsyä avataan yhdeksi viikonlopuksi yleisölle, ja tarkoituksena oli käydä sunnuntaina katsomassa muutamaa paikkaa. Itse odotin erityisesti sitä, että pääsisin kurkistamaan muutaman kouluna toimivan linnan sisälle (alla oleva kuva toimikoon esimerkkinä, vaikkei kyseinen Fettes ollutkaan tuona päivänä auki) mutten ollut ottanut asioista tarpeeksi hyvin selvää, sillä koulut pitivät ovensa auki vain lauantaina. Mikä pettymys!

Fettes college ei siis kuulunut avoimiin kouluihin, mutta tuollainen linna siis löytyi matkalla ruokakauppaan. Jep.

Mutta pettymys unohtui kuitenkin pian: päätimme käydä ensiksi hakemassa lounasta (kiersimme ensin ihanat Stockbridgen markkinat, mutta päädyimme sittenkin läheiseen Pantry-ravintolaan), ja mennä sen jälkeen kurkistamaan läheiseen Dean gardensiin. En ollut edes ollut tietoinen kyseisestä yksityisestä puistosta vaikka se sijaitseekin ihan nurkan takana, ja vaikka se kartasta katsottuna onkin iso (2,8 hehtaaria). Mutta heti kun astuimme porteista sisään unohdin täysin pettymykseni siitä, että koulut jäivät tällä kertaa näkemättä. En osaa edes sanoin kuvailla, miten upea paikka tuo puisto oli, joten tässä yksi kuva, ja taidankin tehdä siitä ihan erillisen postauksen.

Ja kotimatkalla otin vielä pari kuvaa naapurustostani:

Ja koska aloitin tämän viikon tiistaista, niin kerrottakoon vielä, että maanantaina oli taas aika normi päivä: tein töitä, järjestelin viimeisetkin tavarani Ikeasta ostamillani järjestelysysteemeillä, kävin Russellin kanssa kahvilla ennen hänen toista suomentuntiaan, ja sain tämän ihanan kirjeen:

Näitä lisää kiitos!


Että sellainen viikko! Tulipa ihan tuhottoman pitkä postaus kun ottaa huomioon, että suurin osa viikosta meni ihan normipuuhissa. Jaksoikohan kukaan edes lukea näin pitkälle? Yritän seuraavassa postauksessa pitäytyä taas järkevissä mitoissa, mutta tätä oli yllättävän hauska tehdä - kuvien ottamista pikkujutuista viikon varrella, ja sitten viikon läpikäymistä kirjoittaessa, mikä on tosiaan hyvä asia, kun aika nykyään kuluu niin hirveän nopeasti.