"If adventures do not befall a young lady in her own village, she must seek them abroad"
- Jane Austen

"Don't cry because it's over - smile because it happened"

torstai 23. joulukuuta 2010

A Christmas Miracle

Ihmeiden aika ei ole ohi.

Heathrow oli viikonloppuna (ja monta päivää sen jälkeen) täydessä kaaoksessa lauantain lumisateen jälkeen. Maailmalla uutiset näyttävät lumipeitteisiä lentokoneita ja kiitoratoja, sekä kentällä majailevia ihmisiä. Terminaalissa todellisuus oli aika lähellä sitä, millaiseksi se oli uutisissa kuvatti, mutta kiitoradat sen sijaan näyttivät 22 tuntia lumisateen loppumisen jälkeen (eli sunnuntaina klo 12) paljon paljaammilta kuin mitä oli kaaoksen jälkeen odottanut.

Lauantai meni paniikinomaisen nettiselailun merkeissä - BBC, Heathrow, säätiedotus, Finnair, ja sama uudestaan, ja uudestaan, ja uudestaan... Illalla kuuntelin puolisen tuntia Finnairin harvinaisen huonoa jonotusmusiikkia (ja maksoin siitä ilosta pitkän pennin) saadakseni lopulta "langan" päähän naisen, joka ei osannut sanoa paljon mitään, ja joka itse asiassa kuulosti hieman yllättyneeltä, kun kyselin Lontoon tilannetta.

Parin tunnin nukkumisen jälkeen nousin viideltä ja palasin Finnairin linjoille, tällä kertaa, uskomatonta kyllä, vielä huonomman musiikin tahdissa. 45 minuutin jälkeen vastattiin, mutta informaatiota osattiin antaa kovin vähän. "Kannattaako kentälle edes mennä?" "No, jos se lento lennetään, niin kyllä sinne sitten kannattaa mennä." Voi, kiitos.

Päätin yrittää, ja vähän ennen seitsemää lähdinkin rämpimään lumen halki kaikkien kamojeni kanssa. Lunta ei siis ollut kuin ehkä 10cm, mutta kyllä sekin matkalaukkujen kanssa tuntuu. Metroon nousi keskustassa nuori suomalaispariskunta jotka istuivat minun viereeni, ja ymmärrettyäni heidän puheistaan että olimme yrittämässä samalle lennolle, hautasin sisäisen suomalaisuuteni ja aloin jutella heille. Olimme kaikki yhtä realistisen pessimistisiä mahdollisuuksistamme päästä sinä päivänä Suomeen.

Kentällä metroon nousi ihmisjoukko, joiden katseet kertoivat selvästi, ettei kentälle ollut menemistä. Oviaukon läpi tunkeutuessamme kentän työntekijä työntyi ohitsemme ja sanoi, ettei tiennyt miksi edes yritimme sisälle, koska sieltä ei sinä päivänä lennetty.

Finnairin tiskillä oli menossa check in; lauantain 10.20.-lennon matkustajia otettiin siihen yhteen ainoaan lähtevään koneeseen. Muita pyydettiin palaamaan kahden tunnin päästä. Lähdin sivummalle, ja etsin lattialle leiriytyneiden ihmisten keskeltä muutamaa vapaata neliötä. Söin voileivän. ja päätin sitten kaiken järjen vastaisesti tarkistaa, oliko tauluilla edelleen sama, synkkä viesti. Siinä samassa huomasin, kun aiemmin tapaamani suomalaispariskunta pinkaisi jonosta toiseen, ja päätin käydä tarkistamassa tilanteen. Selvisi, että kaikki lauantain matkustajat (jotka eivät olleet vielä antaneet periksi) oli jo checkattu, ja nyt otettiin muitakin. Kuulin jonon etuosassa olevalta naiselta, että vapaita paikkoja oli vielä 60, ja ne annettiin sellaisille, joilla ei ollut ulkomaan jatkolentoa Helsingistä.

Pulssi kohosi. En uskaltanut edes ajatella, että vielä oli toivoa. Kun yksi työntekijoistä kyseli Helsinkiin lähtijöitä, tungin niin nopeasti kuin matkalaukkuineni pääsin vapaalle tiskille, ja muutaman minuutin kuluttua sain käteeni paperilappusen, joka tuntui siihenastisen elämäni tärkeimmältä lapulta: boarding pass pari tuntia myöhemmin Helsinkiin lähtevään koneeseen!

En ollut uskoa tuuriani! Epäuskoinen hymy naamallani kävelin turvatarkastukseen kuin unessa. En vieläkään uskaltanut oikein uskoa siihen, että pääsisin kotiin. Koko matka tyhjien turvatarkastusten ja tax free -myymälöiden läpi päivittelin uskomatonta hyvää tuuriani. Soitin kotiin kertoakseni ilouutisen, ja olin onneni kukkuloilla.

Koneeseen päästiin odotettua aikaisemmin, ja lentoemäntien ja kapteenin puheista ymmärsin, että suurin osa muista matkustajista oli jo istunut samassa koneessa lauantaina, mutteivät olleetkaan päässeet lähtemään. Kapteeni totesi kuulutuksensa lopuksi "Helsingissä on tällä hetkellä -11 astetta ja paljon lunta, mutta, jos joku sitä ei tiennyt, niin sehän ei Helsingissä haittaa." Matkustajat taputtivat ja hurrastivat kun kone vihdoin lähti liikkeelle, kun monitoreista näkyi että kone nousi ilmaan, ja kun lakseuduimme. Olimme päässeet kotiin!!

Lopulta laskeuduin Helsinkiin vain kaksi tuntia myöhässä. Pääsin todella helpolla, mutta stressiä riitti kyllä minullekin enemmän kuin tarpeeksi. Onni oli kuitenkin matkassa, ja nyt en voi kyllä sanoa Finskistä pahaa sanaa ihan heti!

Katsotaan, millaisen riskin otan tekemällä vielä edestakaisen matkan Lontooseen tänä talvena. Nyt ei kuitenkaan mietitä sitä, vaan nautitaan joulusta suvun ja ystävien kanssa (monen vuoden tauvon jälkeen)! Hyvää ja stressitöntä joulua kaikille!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti