Mulla on niin kylmä ilman sua

No, vähän dramaattisenkuuloinen otsikko, mutta tuo biisi (Jonne Aaronin Vain elämää -sarjassa vetämä versio) on soinut tänään päässä.

Perusvarustelu: villapaita, villasukat, Reinot ja teemuki

Meillä on täällä kotona kylmä. Suomalaisen mielestä ihan s****nan kylmä. Tosin sehän oli odotettavissa, kun brittitalot tiedetään: yksinkertaiset ikkunat, eristyksen kanssa vähän niin ja näin ja lämmitys vain päällä pari tuntia aamuin illoin. Tämän lisäksi vanhassa talossa on korkeat huoneet. Ai niin, ja keittiössä ei ole lämmitystä ollenkaan.

Tämä on tämänhetkinen normaalitilanne päivisin:

Lämmitys on muistaakseni päällä aamuisin puoli kahdeksasta puoli kymmeneen, ja illalla kuudesta puoli yhteentoista. Silloin täällä on 21 astetta. Lämmitys menee myös itsestään päälle jos lämpötila laskee alle 15 asteen.

Tämähän olisi ihan ok jollen tekisi töitä kotona. Istun täällä jalassa sukat, villasukat ja Reinot, useampi kerros vaatteita, sylissä viltti ja käsissä teekuppi, ja silti on kylmä. En viitsinyt laittaa hanskoja käteen, mutta se olisi varmaankin ollut seuraava askel. Mutta kun istuu paikoillaan tietokoneen edessä suurimman osan päivästä, niin ne kerrokset eivät millään riitä. Pitäisi kai käydä kävelylenkillä pari kertaa päivässä tms, mutku...

No, onneksi postissa saapui tänään uusi paras ystäväni:

Kaverini vinkkasi Clas Ohlsonin infrapunalämppäristä, ja pienen etsinnän ja pitkän odottelun jälkeen totesin, että en tule saamaan sellaista täältä ihan lähiaikoina (ja muunmalliset kuluttavat paljon enemmän sähköä). Mutta hätä oli kuitenkin suuri, joten soitin äidille ja pyysin häntä ostamaan minulle tuon lämppärin ja lähettämään sen tänne postissa. Paketti oli suuri mutta kevyt, joten ajattelin sen tuskin maksavan ihan tajuttomia summia, ja sanoinkin äidille, että jos postimaksut jäävät alle viidenkympin niin maksan kyllä sen verran, koska tämä on oikeasti pelkkää kärsimystä. No, äiti sitten sanoi että ostaa minulle tuon lämppärin ja maksaa vielä postikulutkin, koska eihän hän voi antaa lapsensa palella <3

Ja kerrankin myös posti toimi täällä päässä erinomaisesti, ja sunnuntaina lähetetty paketti tuli perille tänään (tai olisi tullut jo eilen jos olisin ollut kotona). Joten nyt mulla on vihdoinkin lämmin!

Kansalaisoikeuksista

Tänään täytin postissa tulleen lomakkeen, jonka avulla selvitetään kerran vuodessa kussakin osoitteessa asuvien oikeus äänestää. EU:n kansalaisena tiesin saavani äänestää kunnallis- ja EU-vaaleissa, mutta syy siihen, että odotin tätä lomaketta on se, että kun tietoni löytyvät äänestäjärekisteristä on minun helpompi saada esim. luottokortteja, kuukausisoppareita puhelimeen jne, koska rekisteriin kuuluminen vaikuttaa positiivisesti luottotietoihin. Tosin, nuo kortit ja sopparit taitavat vielä olla jonkin aikaa ulottumattomissani, koska täällä on pitänyt asua vähintään kolme vuotta, mutta tämä on joka tapauksessa askel oikeaan suuntaan.

Koska lomakkeessa puhuttiin myös ensi vuoden kansanäänestyksestä (Skotlanti äänestää itsenäisyydestään vuoden 2014 syksyllä, ja sitä varten äänestysikärajaa on alennettu 16 vuoteen), päätin tarkistaa ketkä kaikki ovat oikeastaan oikeutettuja äänestämään kyseisissä vaaleissa. Selvisi, että äänestää saavat Skotlannissa asuvat: Yhdistyneen kuningaskunnan kansalaiset (toisin sanoen Skotlannissa asuvat englantilaiset saavat äänestää, kun taas englannissa asuvat skotlantilaiset eivät), Kansainyhteisön kansalaiset – ja EU-kansalaiset.

Periaatteessahan tässä ei ole mitään outoa – onhan se hyvä, että saa vaikuttaa asuinmaansa asioihin. Mutta itsestäni tuntuu kyllä ihan tajuttoman hullulta, että minä saan äänestää tällaisessa asiassa. Minusta ei varmastikaan tuntuisi tältä jos olisin asunut täällä vaikka 10 vuotta, mutta tässä kohtaa en todellakaan tunne ansaitsevani tätä oikeutta. Juuri nyt en ainakaan tiedä asiasta tarpeeksi, jotta voisin päättää suuntaan tai toiseen, ja vaikka vuoden päästä olen ehkä perehtynyt asiaan paremmin, en silti usko, että tulen käyttämään tätä oikeutta. Että kiitos vain Skotlanti luottamuksesta, mutta taidan jättää väliin tällä kertaa.

(Okei, myönnettäköön, että pienellä perehtymisellä olisin varmasti paremmin perillä asiasta kuin monet tämän maan äänioikeutetuista, mutta silti...)

Kuva: weheartit

Dean gardens

Niin kuin viime postauksessa mainitsin, kävimme avointen ovien viikonloppuna tutustumassa kotini lähellä sijaitsevaan puistoon nimeltä Dean gardens. Nimensä puolestahan tämä on puutarha, niin kuin monet muutkin täkäläiset puistot, mutta kokonsa puolesta kutsun tätä kyllä puistoksi.

Edinburghissa on useita erikokoisia yksityisiä puistoja, ja useimmiten jäseneksi voivat liittyä vain puiston ympärillä asuvat. Dean gardensin jäseneksi voi kuitenkin liittyä kuka tahansa, kunhan maksaa 110 punnan vuosimaksun. Tästä voi olla montaa mieltä, enkä edes tiedä miten paljon muiden puistojen jäsenyys maksaa, mutta odotin summan olevan huomattavasti satasta korkeampi. Ja jos sitä oikeasti käyttää, niin minä voisin ihan mielelläni maksaa kympin kuussa siitä, että saisin käyttää noin upeaa puistoa, varsinkin kauniilla ilmalla kun yleiset puistot ovat ihan täynnä, ja muutenkin.

Mutta, itse puistoon. Puisto sijaitsee Water of Leith -joen vieressä, ja alue on 2,8 hehtaarin kokoinen. Puistosta löytyy perinteisen puistomaisia alueita: nurmikkoa, penkkejä, lasten leikkipuisto, mutta suurilta osin se muistuttaa enemmänkin metsää, ja sehän suomalaiselle kelpaa. Leveämpiä käytäviä on kolmessa eri tasossa (puisto sijaitsee rinnealueella joka viettää joelle), ja niiden väliä voi kiivetä tai laskeutua kapeampia polkuja pitkin. Puistossa oli avointen ovien päivän takia jonkin verran porukkaa, mutta olettaisin, että siellä saa yleensä olla aika rauhassa.

Laskeuduimme melkein heti joelle, ja kävelimme sitä pitkin upean metsämaiseman halki. Puiston toisesta päästä näkyi vesiputouskin, ja puiston yläpuolella kulkeva Dean-silta näytti upealta. Todellakin maaginen paikka!

Joen toisella puolella kulkee Water of Leith walkway, eli jokea pitkin kulkeva polku (yhteensä 19,6 km Balernosta Leithiin), josta olen kuullut myös paljon hyvää. Polku tarjoaa kuulemma upeat maisemat - mikä tuli todistettua ainakin tällä puiston ohi kulkevalla pätkällä. Minulla onkin ollut tarkoituksena käydä joku päivä kävelemässä siitä osa, ja nyt, kun näin millaisia maisemia on tiedossa, kasvoi hinku entisestään, joten siitä toivottavasti lisää pian.

Emme viettäneet tällä kertaa puistossa kovin paljon aikaa, vaan lähdimme heti kierroksemme jälkeen pois, mutta toivon kovasti, että pääsen vielä joskus nauttimaan tuosta ihanasta puistosta. Sanoisin, että sitten kun taloudellinen tilanne vähän tasoittuu voisin hyvinkin kuvitella maksavani satasen vuodessa siitä, että pääsisin nauttimaan tuosta ihanasta puistosta - siellä voisi käydä kävelyllä ja ottaa pientä irtiottoa hektisestä kaupunkielämästä (heh heh, terveisin kotityöläinen).

Kalsarikääntäjän normiviikko - The Scottish Edition

Ajattelin kopsata postausidean muilta ulkosuomalaisilta bloggaajilta ja kirjoittaa Ihan Tavallisesta Viikosta. Tosin keksin tämän idean vasta tiistai-iltapäivänä, mutta päätin, että mitä nyt turhia odottelemaan maanantaita. En myöskään muistanut joka päivä ottaa kauheasti kuvia, mutta ei se mitään. Jos tällaiset postaukset ylipäätään kiinnostavat ketään (tai jos niitä on minusta hauska tehdä, koska riittäähän sekin syyksi) niin ensi kerralla menee ehkä jo paremmin. Mahdollisesti.

Varoitus: jos ylipitkät arkilöpinät eivät kiinnosta, poistu tältä sivulta nyt. Sinua on varoitettu.

Joka tapauksessa seurantaviikko alkoi tiistaina (24.9.), jolloin päivän jännittävin tapahtuma oli se, että uudet käyntikorttini saapuivat. Eivätkö ne olekin ihan tajuttoman tyylikkäät? Etusivu on kaikissa samanlainen, ja takasivusta on neljä versiota erilaisilla pohjaväreillä. Tilasin kortit Moo-nimiseltä sivustolta, ja kortit saapuivat reilusti ennen luvattua päivämäärää ja olivat mielestäni tosi kivoja, joten voin kyllä suositella tuota sivustoa käyntikortteja ja muita painotuotteita varten.

Illalla kävimme Russellin kanssa The Auld Hoose -nimisessä pubissa, josta saa Edinburghin suurimmat nachoannokset. Itse emme tällä kertaa nachoja syöneet, mutta seurasimme mielenkiinnolla naapuripöydän meininkiä kun heille tuotiin tämä 3-4 hengelle tarkoitettu annos. Se oli kyllä ihan tajuton nachovuori. Pienempi vaihtoehto on tarkoitettu kahden jaettavaksi. Itse en aio kyseisessä paikassa syödä tuota lempiherkkuani, koska annokseen ei kuulu salsaa. Mikä ihmeen nachoannos se on johon ei tule salsaa? Minä vaan kysyn...

Keskiviikkona totesin aamupäivällä, että voisi olla hyvä käydä kaupassa, mutta koska lähikauppani on astetta poshimpi Waitrose (vrt. Stockan herkku) päätti kalsarikääntäjä edes pikkaisen yrittää näyttää asialliselta. (Kuvan perusteella saatatte ajatella, että yrityksen tasolle jäi, mutta alempana seuraa kuva kalsarikääntäjän työasusta. Olenhan selkeästi vaihtanut leggingsit farkkuihin ja kietaissut huivin kaulaan!)

Edellisen herkutteluviikon jälkeen oli pakko ottaa itseään niskasta kiinni, joten ostin lounaaksi keittoa. En ole koskaan ollut mikään keittoihminen, koska meillä kotona ei koskaan syöty vihanneskeittoja, mutta täällä kylmässä kämpässä lämmin keitto on oikein kiva lounas. Ostin myös mansikoita ja ananaspaloja (ihanat valmiiksipilkotut hedelmät ja hyvältä maistuvat mansikat vielä syksylläkin!), ja keiton kaveriksi vähän leipää (yleensä syön vain Suomesta roudaamiani ruispaloja). Marimekon kauppakassiini eksyi myös paketti maitosuklaapäällysteisiä HobNobs-keksejä - uskalsin ostaa niitä koska tiedän, että vaikka syön yhden silloin tällöin teen kanssa, en vedä överiksi. Päätin myös kokeilla uutta jugurttia kun Yeo Valleyn lemon curd -jugurtti oli tarjouksessa (rrrrrakastan sitruunajugurtteja, ja etsin aina Sitä Oikeaa). Purkin läpi katsottuna kyseinen jugurtti vaikutti turhan löysältä, mutta koska se tosiaan oli tarjouksessa, ja kyseessä on brittiläinen perheyhtiö, niin päätin sitten kokeilla. Todella hyvä päätös, tämä on uusi lempparini!

Niin, ja iltapäivän teetauolta näkyykin, että avasin sitten sen keksipaketin ja otin yhden keksin teemukillisen ja uusimman The Simple Things -lehden kaveriksi, mutta olen sen jälkeen tainut syödä tasan yhden keksin.

Illalla menin ensimmäistä kertaa ranskalaisen meetup-ryhmän L'Apéro du mercredi
-keskusteluiltaan. Olen mukana muutamassa meetup-ryhmässä, mutten ole ehtinyt käydä heinäkuun jälkeen ainoassakaan tapaamisessa, ja ranskan ryhmään en ollut ehtinyt mukaan vielä kertaakaan. No, onneksi sain vihdoinkin itseni raahattua tuohon joka toinen viikko pidettävään apéro-iltaan, koska minulla oli ihan tajuttoman hauskaa! Siellä sitä vain höpötettiin ranskaa erimaalaisten ihmisten kanssa. Pelkäsin, että ranskantaitoni olisivat vähäisen käytön takia ruostuneet pahasti, muttei ollutkaan mitään ongelmaa. Tuonne pitää mennä jatkossakin!

Torstaina aamuni alkoi jo rutiiniksi muodostuneella tavalla, kun nostin läppärin sänkyyni ja aloitin työt sieltä käsin. Tämä ei tietenkään johtunut millään lailla siitä, että olisin laiska, vaan vain ja ainoastaan skotlantilaisten asuntojen kylmyydestä, sekä ehkä ihan pikkasen siitä, että kirjoituspöytäni oli vielä kaiken maailman rojun peitossa. Kun lopulta kömmin pois peiton alta söin aamupalaksi myös perinteeksi muodostuneen ruisleipä+juusto+kurkku-kombon, ja pukeuduin kalsarikääntäjän univormuuni - leggingsit, pitkä toppi, villapaita ja reinot. Iltapäivällä töiden jälkeen otin itseäni niskasta kiinni ja siivosin viimeinkin viimeiset muuttosotkut, eli raivasin työpöytäni ja viikkasin ja etsin paikan kaikille miljoonille omistamilleni sukkahousuille. Vihdoinkin huone on siisti muuton jälkeen, jee!

Illalla Russell tuli käymään, ja koska kotona ei ollut kauheasti ruokaa, ja koska minulle oli selvinnyt ettei Russell ole koskaan syönyt Domino'sin pizzaa (gasp) päätin, että söisimme sinä iltana pizzaa. Ruoan saapumista odotellessamme (voi miten rakastankaan ilmaista kotiinkuljetusta) kävimme läpi Russellin ensimmäisen suomentunnin materiaalia (kyllä, minun poikaystäväni on menny suomentunneille :D ) viinilasillisen siivittämänä. Eka kerta oli ollut skottiparalle hieman traumaattinen, ja hän oli hieman pihalla, mutta illan aikana asiat onneksi selvenivät.

Perjantai oli kaikkea muuta kuin aktiivinen työpäivä. Nukuin pitkään, söin hitaan aamiaisen (tietenkin ruisleipä ja ihana uusi jugurtti) ja puhuin kaverin kanssa puolitoista tuntia skypessä. Sainpahan ainakin siirtyä vihdoin sänkytoimistosta (joo, ei nyt mietitä tuota kaksimielisesti) ihan oikean pöydän ääreen - selkä kiittää.

Illalla minulla oli ohjelmassa ensin Freelance Friday -meetup - tässä ryhmässä eri alojen freelancerit tapaavat baarissa joka toinen perjantai, kun ei ole työkavereita joiden kanssa mennä työn jälkeen kaljalle - ja sen jälkeen menimme Russellin kanssa Edinburghin taidekorkeakoulun tiloissa toimivaan klubiin, jossa pidetään kerran kuussa (pääasiassa) vanhaa (ja vähän uuttakin) ruotsalaista poppia soittava Mjölk-niminen klubi. Kävelymatka klubille halki öisen Edinburghin keskustan oli kaunis niin kuin aina, mutta olin unohtanut miten hanurista näiden ikuisten portaiden kiipeäminen on (en ole kesän jälkeen kauheasti käynyt vanhassa kaupungissa).

Klubin lipunmyynnissa jaettiin tulijoille ruotsalaisia pikkuleipiä (hallongrottor, joita mekin äidin kanssa leivottiin lapsena) ja sisällä takaseinälle heijastettiin Peppi Pitkätossu karkuteillä -elokuva, joten meininki oli oikein nostalgiapitoista. Todettakoon muuten, että minä en tuota klubia ollut ehdottanut, vaan Russell on käynyt siellä aikaisemminkin. Hän muuten yritti toivoa DJ:ltä suomalaistakin musiikkia, mutta DJ ei ollut kuullut hänen ehdottamistaan PMMP:stä ja Jenni Vartiaisesta, jolloin Russell loukkaantui verisesti kaikkien suomalaisten puolesta, ja ihmetteli omaa rauhallista suhtautumistani asiaan.

Ihanan rentoon viikonloppuun kuului lauantaina reissu Ikeaan. Russell oli aamupäivän töissä, ja lounasaikaan suuntasimme yhdessä bussilla Ikeaan. Matka keskustasta kestää melkein tunnin, mutta koska sinne pääsee kaupunkibusseilla on lipun hinta vain £1,50 per suunta. Ikeassa suuntasimme ensiksi suoraan ravintolaan, jossa Russell söi elämänsä ensimmäiset Ikea-lihapullat.

Annosvaihtoehtoina oli vain 15 tai 20 lihapullaa, vaikka itse valitsen yleensä 10, mutta saimme kuitenkin massiiviset annoksemme tuhottua. Suurta närkästystä minussa herätti se, että annoksen kanssa tarjoiltiin herneitä, mutta puolukkahillosta ei ollut tietoakaan!! (Olen tosin jälkeenpäin kuullut, että ainakin Glasgow'n Ikeassa hillo löytyy ketsuppien vierestä, mutten itse sitä ainakaan sattunut bongaamaan. Pitää katsoa ensi kerralla tarkemmin...) Vaikka olikin lauantai ja olimme pelänneet suuria ihmismassoja, ei tungos ollutkaan niin suuri kuin pelkäsimme. Skottia ehkä ärsytti eniten se, kun minä kiersin jokaisen esittelykeittiön ja -kylpyhuoneen sekä keittiö- ja kylppäriosastot ja osoitin jokaisen hanan kohdalla, että katso nyt, täällä on kunnon hanoja! Tai no, on niillä yksi vanhanaikainenkin (lue: suomalaisittain vanhanaikainen, brittiläisittäin modernihko) malli, jossa kuuma ja kylmä vesi pitää avata eri "vivuista" (mutta on kuitenkin vain se yksi hana). Illalla kotona tunnelma olikin sitten kuin jouluaattona kun löysin sinisestä kassistani kaikkea ihanaa, mitä en ollut edes muistanut ostaneeni. Ikea-päivä on hyvä päivä.

Sunnuntai lähti liikkeelle perinteisen rennosti, ja taisimme nousta vasta joskus puolenpäivän jälkeen. Viikonloppuna oli Edinburghissa avointen ovien päivät, eli Doors Open Day, jolloin sellaiset paikat jonne ei yleensä ole pääsyä avataan yhdeksi viikonlopuksi yleisölle, ja tarkoituksena oli käydä sunnuntaina katsomassa muutamaa paikkaa. Itse odotin erityisesti sitä, että pääsisin kurkistamaan muutaman kouluna toimivan linnan sisälle (alla oleva kuva toimikoon esimerkkinä, vaikkei kyseinen Fettes ollutkaan tuona päivänä auki) mutten ollut ottanut asioista tarpeeksi hyvin selvää, sillä koulut pitivät ovensa auki vain lauantaina. Mikä pettymys!

Fettes college ei siis kuulunut avoimiin kouluihin, mutta tuollainen linna siis löytyi matkalla ruokakauppaan. Jep.

Mutta pettymys unohtui kuitenkin pian: päätimme käydä ensiksi hakemassa lounasta (kiersimme ensin ihanat Stockbridgen markkinat, mutta päädyimme sittenkin läheiseen Pantry-ravintolaan), ja mennä sen jälkeen kurkistamaan läheiseen Dean gardensiin. En ollut edes ollut tietoinen kyseisestä yksityisestä puistosta vaikka se sijaitseekin ihan nurkan takana, ja vaikka se kartasta katsottuna onkin iso (2,8 hehtaaria). Mutta heti kun astuimme porteista sisään unohdin täysin pettymykseni siitä, että koulut jäivät tällä kertaa näkemättä. En osaa edes sanoin kuvailla, miten upea paikka tuo puisto oli, joten tässä yksi kuva, ja taidankin tehdä siitä ihan erillisen postauksen.

Ja kotimatkalla otin vielä pari kuvaa naapurustostani:

Ja koska aloitin tämän viikon tiistaista, niin kerrottakoon vielä, että maanantaina oli taas aika normi päivä: tein töitä, järjestelin viimeisetkin tavarani Ikeasta ostamillani järjestelysysteemeillä, kävin Russellin kanssa kahvilla ennen hänen toista suomentuntiaan, ja sain tämän ihanan kirjeen:

Näitä lisää kiitos!


Että sellainen viikko! Tulipa ihan tuhottoman pitkä postaus kun ottaa huomioon, että suurin osa viikosta meni ihan normipuuhissa. Jaksoikohan kukaan edes lukea näin pitkälle? Yritän seuraavassa postauksessa pitäytyä taas järkevissä mitoissa, mutta tätä oli yllättävän hauska tehdä - kuvien ottamista pikkujutuista viikon varrella, ja sitten viikon läpikäymistä kirjoittaessa, mikä on tosiaan hyvä asia, kun aika nykyään kuluu niin hirveän nopeasti.