"If adventures do not befall a young lady in her own village, she must seek them abroad"
- Jane Austen

"Don't cry because it's over - smile because it happened"

torstai 17. huhtikuuta 2014

#IGTravelThursday: Viiden tähden iltapäivätee

Ajattelin itsekin liittyä muiden bloggaajien joukkoon ja kirjoittaa postauksen Instagram Travel Thursday -teemalla. Tämä postaus oli tarkoitus julkaista jo viime viikolla, mutta nettiongelmien takia saatte sen nyt!

Kävin viime torstaina Balmoral-hotellissa iltapäiväteellä. Kävin siellä jo lokakuussa äitini kanssa (josta kerroin täällä), ja se oli ehdottomasti yksi parhaita iltapäiväteekokemuksia ylipäätään, ja etenkin Edinburghissa, joten kun keksin tarjota poikaystäväni äidille iltapäiväteen hänen syntymäpäivänsä kunniaksi mieleen nousi heti Balmoral.


Balmoral-hotelli avattiin vuonna 1902. Tämä viiden tähden hotelli on yksi Edinburghin kuuluisimpia ja ylellisimpiä hotelleja, ja se hallitsee Edinburghin horisonttia suurella kellotornillaan, joka on yksi asioista, jonka näkee heti kun saapuu junalla Edinburghin keskustaan ja kävellessään Princes Street -ostoskadulla. Hotelli on myös tunnettu Harry Potter -fanien keskuudessa siitä, että J.K. Rowling sai viimeisen kirjan valmiiksi eräässä tämän hotellin huoneista, minkä jälkeen hän kirjoitti huoneessa olevaan Hermes-pystiin "JK Rowling finished writing Harry Potter and the Deathly Hallows in this room (652) on 11th Jan 2007" - huonetta kutsutaankin nykyään J.K. Rowling -sviitiksi (hintaa noin £1000/yö jos joku tosifani innostui).



Balmoralista löytyy useampi ravintola ja baari, mutta iltapäivätee tarjotaan Palm Court -nimisessä ravintolassa, joka nimensä mukaisesti on koristeltu mm. palmuilla. Hinnaltaan iltapäivätee ei ole halpaa lystiä, niin kuin viiden tähden hotellilta voi odottaakin, mutta £27 on kuitenkin halvempi kuin esim. Harrods (£29) ja selvästi halvempi kuin Lontoon Savoy-hotelli (£54).



Perinteisesti iltapäiväteehän pitää sisällään voileivät, skonssit ja kakut. Balmoralissa suolaisia syötäviä edeltää amuse-bouche, eli jonkinlainen pikkuinen kuppi keittoa - viimeksi hernekeittoa, tällä kertaa palsternakka-omenakeittoa, jotka olivat molemmat todella hyviä. Suolaiset syötävät tulivat omalla kolmikerroksisella kakkuvadillaan, ja makeat tuotiin erikseen. Makeiden leivonnaisten jälkeen paikalle tuotiin vaunut, joista sai vielä valita esim. suklaakonvehteja. Kun olimme kaikesta tästä jo uskomattoman täynnä, saimme vielä lopuksi pikkuruiset tötteröt mansikkajäätelöä. Teevalikoimakin on kattava, mutta itse juon yleensä Earl Grey -teetä. Kahviakin saa jos ei ole teeihmisiä.




Varsinaista pukukoodia en ole Balmoralissa havinnut, enintään ehkä smart-casual, mutta itse olen aina pukeutunut astetta paremmin - kyllähän tuollaisessa ympäristössä tuntuisi hassulta istua farkuissa, vaikka monet niin tekevätkin (he ovat kuitenkin lähinnä hotellin "asukkaita"). Palm Court -ravintola sijaitsee korkeassa salissa jota koristavat kauniit pastellivärit, seinämaalaukset, kristallikruunu ja suuret peilit. Puolessa välissä teehetkeämme pienelle parvekkeelle saapui vielä harpunsoittaja, joka soitti yllättävän sekoituksen elokuvamusiikkia ja muita tuttuja kappaleita.



Hienoissa ravintoloissa ja hotelleissa käydessä pitää myös tietysti aina kurkata vessaan, eivätkä nekään pettäneet odotuksia. Vessat itsessään ovat aika tavallisia, mutta romanttisen ruusukoristeiset lavuaarit olivat todella upeita!



Suosittelen ehdottomasti käymään Balmoral-hotellissa iltapäiväteellä jos haluat Edinburghin-vierailuusi hiukan luksusta, ja jos afternoon tea on sinunkin mielestäsi aivan ihana konsepti ja rahanarvoinen ajanviettotapa aina silloin tällöin.


Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka järjestäjinä toimivat Destination Unknown, Kaukokaipuu ja Running With Wild Horses.

maanantai 14. huhtikuuta 2014

Kiireinen viikko

Olen joskus ennen kirjoittanut viikon tapahtumista, mutta taisi olla vain kerran, koska en ikinä muista ottaa kuvia silloin, kun viikolla tapahtuu ja olisi jotain kiinnostavaa kerrottavaa. Tällä kertaa totesin, että no, kai siitä viikosta voi joka tapauksessa kertoa vaikkei joka päivä muistakaan kuvata! Käytetään kuvituksena sitten mitä löytyy!

Inpiraationa viime viikon kuvailuun oli viimeaikainen aaltoliike sosiaalisessa elämässäni - ensimmäisellä viikolla uudessa kodissa oli melkein joka päivä jotain, tokalla viikolla olimme molemmat kotona joka ilta, ja viime viikolla oli taas joka ilta jotain. Ei tätä koko ajan jaksaisi, mutta välillä on kivaa olla paljon tekemistä!


Maanantaina kalenteriini oli tunkenut jopa kaksi juttua - lounas Suomesta tänne vähän aikaa sitten muuttaneen Minervan kanssa, ja illalla "kahvittelu" kääntäjien verkostointi-illassa tapaamani saksalaisen Barbaran kanssa. Lounaalla käytiin kotini lähellä sijaitsevassa Café Marlaynessa, jossa olen halunnut käydä jo pitkään. Valitettavasti tilaamani ceasarsalaatti oli suoraan sanottuna aika pahaa - en tykkää kun sinne laitetaan anjoviksia suoraan, kastikkeessa ne kyllä saavat olla, mutten halua kokonaisia. Onneksi niitä oli vain pari... Iltakahvien kanssa meni juuri niin kuin täällä aina käy - joka ikinen kahvila tuntuu sulkevan kuudelta tai viimeistään seitsemältä, vaikka luulisi kysyntää olevan. Teimme siis niinkuin täällä on tapana ja suuntasimme pubiin. Kääntäjäkaverini ohjasi meidät The Fountain -nimiseen juottolaan, joka oli tosi kiva paikka. Kävisin mielelläni siellä useammin, mutta valitettavasti se on kotoa katsottuna toisella puolella kaupunkia. Kotiin päästyäni minua odotti vielä maanantai-illan perinteinen, eli One Born Every Minute -ohjelma. Se on oikeastaan ainoa ohjelma, jota katson säännöllisesti
(+ muutama netistä katsomani jenkkisarja), ja siinä seurataan erään synnytyssairaalan elämää. Joka jaksossa on kolme perhettä joita ensin haastatellaan ennen vauvan syntymää, ja heitä seurataan sitten siitä lähtien kun he astuvat sairaalan ovista sisään siihen asti, että vauva syntyy, joskus vähän kauemminkin. Poikaystävälleni ohjelma aiheuttaa lähinnä traumoja synnytyksineen, mutta minusta on kiva kuulla tulevien vanhempien ja kätilöiden tarinoita.

The Fountain - Kuva pubin omilta sivuilta.
Tiistai-illalla kylään tuli suomalainen kaveri, jota en ollut nähnyt melkein pariin kuukauteen. Taija on entinen työkaverini callcentre-ajoiltani, ja hän on muuttamassa pian pois Edinburghista maaseudulle, joten saa nähdä miten yhteydenpito jatkossa toimii. Taijalla oli lahjakortti Pizza Hutiin, joten suuntasimmekin läheiseen pizzaravintolaan jossa vedimme navat täyteen pizzaa, kyytipojaksi siideriä. Haettiin vielä kaupasta toiset pullolliset ja tuliin meille jatkamaan juttelua ja syömään jälkkäriä - viime viikolla leipomiani mokkapaloja, joiden tuhoamisessa tarvitsen kipeästi apua, ennen kuin syön ne kaikki itse (kotitoimiston vaaroja). Juttua riitti taas ja välillä oli kyllä ihan hyvä, etteivät ympärillä olevat ymmärtäneet puheistamme mitään.

Keskiviikkona oli tämän viikon ainoa päivä kun ei minulla ollut mitään varsinaista ohjelmaa. Poikaystäväni kävi heti töiden jälkeen äitinsä luona, joten työpäivän jälkeen vietin vielä rauhallista koti-iltaa ja odottelin vuokraisännän vierailua, kun hänen piti vielä tulla korjaamaan pari juttua. Loppuillan vietin sohvalla kirjan kanssa.

Torstaina oli yksi tämän viikon kohokohdista kun vein "anoppini" iltapäiväteelle. Hänellä on tänään syntymäpäivä, joten sitä juhlistettiin iltapäiväteellä, ja paikaksi valitsin elämäni parhaimman tee-elämyksen jo lokakuussa tarjonneen Balmoral-hotellin. Oli kyllä taas niin luksusta, että! Ja anoppikin oli erittäin tyytyväinen. Teehetkestä oli tarkoitus kirjoittaa ihan oma postaus jo torstaina, mutta koska netti päätti (taas) olla hankala, jätin postauksen toistaiseksi tuonne luonnosboksiin ja palaan siihen myöhemmin. Illalla oli vielä tarkoitus mennä entisen työkaverin synttäridrinksuille, mutta koska "palkkapäivä" oli vasta seuraavana päivänä, ja koska emme olisi muuten saaneet viettää ainuttakaan iltaa kahdestaan kotona poikaystäväni kanssa, päätimme jättää drinksut tällä kertaa väliin ja katsoa sen sijaan pari jaksoa True Detective -sarjaa.

Iltapäiväteeasu


Perjantai-aamu alkoi sillä, että pari heppua toi meille paljon painavia laatikoita Ikeasta - eivät näyttäneet kovin iloisilta kun laatikot piti kantaa tänne viidenteen kerrokseen asti. Sain vihdoin ihanan työtuolini, jee! Yritin myös koota pientä sivupöytää ja toimistoni laatikostoa, mutta kunnon ruuvimeisselin puutteessa piti antaa periksi (mulla on vaan sellainen kukallinen ladytools-vasara jonka sisältä löytyy muutama erikokoinen ruuvimeisseli). Poikaystävä haki kaupasta kotimatkalla kunnon välineet, mutta jätinkin hänet sitten yksin puurtamaan huonekalujen kanssa ja lähdin freelancereiden perjantai-after workseille. Niin kuin usein käy en olisi millään jaksanut lähteä, mutta onneksi poikaystävä patisti, koska siellä oli yhtä kivaa kuin aina ennenkin eri meetupeissa, ja oli aivan ihanaa, että ulkona oli vielä niin valoisaa puoli kahdeksalta illalla! Katselin bussin ikkunasta kaunista, keväistä Edinburghia ja totesin, että kyllä tämä nyt hitto soikoon on ihan mahtava paikka asua.


Lauantai oli juhlapäivä! Päivä meni ostoksia tehden ja siivoten, ja illalla oli meidän tuparit ja poikaystäväni synttärit. Valitettavasti suurin osa kavereistani ei päässyt paikalle, mutta kaikki Russellin kaverit ilmaantuivat, joten loppulukema oli oikein hyvä, ja hauskaa oli! Asuntoamme kehuttiin ja vieraamme tuntuivat tulevan hyvin toimeen keskenään vaikka useampi heistä ei tuntenut ennestään ketään. Viimeinen vieras heitettiin pihalle joskus kolmen maissa, joten sanoisin, että ilta oli oikein onnistunut! Yllättäen poikaystäväni Suomesta tuoma salmaripullo tyhjeni, eikä syypäänä ollut edes ainoa suomalaisvieraamme.

Suomalaisen kaverin tuoma suola ja leipä -
en olekaan ennen saanut niitä tuparilahjaksi!
Sunnuntaina oli sitten poikaystäväni varsinainen syntymäpäivä, joten sain vihdoin antaa hänelle lahjansa joita olin pantannut jo kuukauden. Olisin halunnut ojentaa lahjat jo heti aamulla herättyämme, mutta mies oli sitä mieltä, että sitten vasta kun ollaan noustu ja puettu ja vaikka mitä. Pah, mikä ilonpilaaja! Lahjat olivat kuulemma mieluisia, ja äitinikin oli lähettänyt Muumi-mukin kokoelmaamme kartuttamaan - meillä on niitä yhteensä jo 9, joista 3 kuuluu poikaystävälleni. Iltapäivällä "anoppi" liittyi seuraamme ja lähdimme
the Shore -nimiselle alueelle (meren suunnalla, niin kuin nimestä voi päätellä). En ollut käynyt siellä ennen, ja joskus paremmalla säällä pitääkin ehdottomasti suunnata sinne kameran kanssa ja tehdä Shoresta oma postaus, koska siellä oli tosi kiva tunnelma. Olin varannut meille pöydän The Granary -ravintolasta/pubista(/mikälie), koska se näytti kuvien perusteella tosi kivalta, mutta hieman pelotti, koska netistä löytyi paljon kommentteja huonosta palvelusta. Mutta koska ainoa toinen hintatasoltaan sopiva löytämäni paikka oli Pizza Express, päädyimme kuitenkin Granaryyn, ja kokemus osoittautui onneksi oikein hyväksi! Aterian loppua kohden olimme molemmat juhlien jäljiltä jo niin väsyneitä, etteivät silmät meinanneet pysyä auki - suuri hampurilainen ranskalaisilla ja pehmeä sohva eivät auttaneet asiaa - joten kotiin päästyämme edessä oli päikkärit, ja illalla söimme juhliin tekemäni guacamolen jämät ja katsoimme pari viimeistä True Detective -jaksoa.

Lahjat piilossa



Eli sellainen viikko meillä! Tyypillisen kaavan mukaan tämä viikko on taas huomattavasti rauhallisempi - katsotaan, onko ensi viikolla sitten taas saman verran kiireitä.

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Onnellisuushaaste jatkuu

Pari viikkoa sitten tein ensimmäisen päivityksen onnellisuusprojektistani (täällä), ja tässä tulee toinen päivitys, eli kuvat päiviltä 15-32! Kuten tähänkin mennessä, selostukset löytyvät Instagramista nimimerkillä worryabit (tai täältä).


Viime päivityksessä pääasiassa olivat ruoka, kukat ja uusi kämppä, ja näyttäisi vahvasti siltä, että sama teema jatkuu edelleen. Tällä kertaa mukaan on mahtunut myös pari vaatetukseen liittyvä kevään merkkiä, ihana viesti jääkaapin ovessa ja tapaaminen kaverin kanssa kahden vuoden jälkeen. Eli takana on taas 18 onnellista päivää!

Tänään oli vuorossa haasteen 32. päivä, joten huomisen jälkeen takana on 1/3. Katsotaan jatkuuko meininki yhtä ruoka- ja kukkapainotteisena, eikä kyllä haittaa yhtään vaikka jatkuisikin!


Lisätietoa #100happydays-haasteesta löytyy täältä ja täältä.

perjantai 4. huhtikuuta 2014

Ilahduttavaa postia

18-vuotiaana lukiolaisena lähdin vuodeksi Ranskan Alpeille vaihtoon. Voisi ajatella, että sen ikäisenä sopeutuminen olisi helpompaa kuin esim. 16-vuotiaana, mutta vaikka minulla oli monella tapaa erittäin hyvä vuosi, oli minulla kuitenkin koulussa aika rankkaa. Muihin lukiolaisiin oli vaikea tutustua, enkä päässyt missään vaiheessa kunnolla mukaan oman luokkani piireihin. Näin jälkikäteen kun ajattelen kouluaikojani Ranskassa, minua lähinnä ahdistaa.

Koulumuistoista nousee kuitenkin vahvasti esiin eräs tietty henkilö, joka teki kouluajastani paljon, paljon paremman. Englantilainen englanninopettajani osasi varmasti samaistua tilanteeseeni paremmin kuin muut opettajani, olihan hänkin muuttanut aikoinaan vieraaseen maahan. Koska englannin tasoni oli ihan eri luokkaa kuin muiden luokkalaisteni, opettajani pyysi minua usein avustajaksi erilaisiin suullisiin harjoituksiin, tai antoi minun lukea rauhassa kirjaa tunnilla etten tylsistyisi. Hän lainasi minulle omia englanninkielisiä kirjojaan, ja kyseli usein kiinnostuneena, miten joku tietty asia sanotaan suomeksi tai ruotsiksi.

Kerran englannintunnilla muistan, kun minulla oli jostain syystä todella huono päivä, en muista johtuiko koti-ikävästä tai jostain ihan muusta. Joku luokkakaveri kysyi, oliko kaikki hyvin, ja se on aina pahinta - jos joku kysyy tuota silloin, kun kaikki ei ole hyvin, rupean melko varmasti itkemään, ja niin tein tuolloinkin. Opettaja huomasi tilanteen, ja koska välitunti oli vain muutaman minuutin päässä, hän käski muut oppilaat välitunnille, ja sanoi minulle "Mennään tuonne opettajainhuoneeseen ja juodaan kupilliset teetä!". Miten ihanan brittiläinen tapa reagoida tilanteeseen - let's have a nice cup of tea! Olin niin otettu etten kehdannut mainita, etten itse asiassa juo teetä. Menimme siis opettajainhuoneeseen, opettajani keitti minulle teetä, juttelimme hetken ihan muista asioista, ja palasin tunnille teemukini kanssa, jossa opettajani jatkoi tuntia kuin mitään ei olisi tapahtunut, ja jätti minut rauhaan teeni kanssa.


Nyt, noin seitsemän vuotta myöhemmin, muistan edelleen tuon tilanteen joka kerta, kun muistelen vaihtarivuottani. On minulla koulusta tietenkin ihan hyviäkin muistoja, mutta mikään ei ole painunut mieleen yhtä vahvasti kuin tämä. Olen monesti miettinyt, että haluaisin lähettää opettajalleni kirjeen tai kortin, kiittää ja kertoa, miten paljon apua hänestä oli minulle, vaikkei hän sitä varmaan tiennytkään. Välillä olen yrittänyt katsoa koulun nettisivuilta onko opettajani edelleen siellä, mutten koskaan saanut aikaiseksi kirjoittaa - ehkä hän ei edes muista minua, onhan siitä jo niin kauan.

Viime kuussa päätin kuitenkin vihdoinkin tehdä asian eteen jotain. En tiedä miksi, mutta yhtäkkiä vain päätin, että nyt se tapahtuu! Kortissani kerroin, miten muistan edelleen ylläoleva tilanteen todella selkeästi, ja kerroin miten paljon opettaja auttoi minua kouluaikanani, ja miten kiitollinen olen hänen ystävällisyydestään ja huomaavaisuudestaan. Lähetin kortin koulun osoitteeseen, vaikken ollut edes varma siitä, oliko opettaja vielä siellä - viimeinen varma tieto oli vuodelta 2011. Ajattelin kuitenkin, että aina kannattaa yrittää, ja he voivat ehkä lähettää kortin eteenpäin jollei opettajani ole enää siellä töissä. Kortin lähettämisen jälkeen mietin välillä, että meniköhän se perille, mutta ajattelin, etten ehkä saisi koskaan tietää.


Edellispäivänä entinen kämppikseni tuli käymään ja toi minulle ison läjän postia, josta löytyi myös Ranskasta tullut kirjekuori! Opettajani oli saanut korttini, ja vastannut minulle! Hän kiitti kovasti kortista, sanoi tietysti muistavansa minut, ja iloitsevansa siitä, että saattoi auttaa minua edes jotenkin, ja että tällaiset asiat tekevät opettamisesta niin kivan työn. Hän kertoi jääneensä pari kuukautta sitten eläkkeelle, mutta koulusta oli onneksi lähetetty kortti hänen kotiosoitteeseensa. Lopuksi opettajani vielä sanoi, että jos joskus palaan taas vaihtokaupunkiini olisin erittäin tervetullut käymään hänen luonaan.

Olin todella iloinen siitä, että päätin vihdoin ottaa yhteyttä opettajaani, ja että myös piristin hänen päiväänsä kortillani. Nyt minulla on opettajani yhteystiedot, ja kun ensi kerralla matkustan tapaamaan isäntäperhettäni voisin myös piipahtaa opettajani luona teekupposella.

Kuvat: weheartit

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Meidän uusi paikallinen

Eilen kävimme poikaystäväni kanssa uudessa paikallisessamme after work drinkeillä jotta pääsisin vähän ulos neljän seinän sisältä välillä. Leith Walk on täynnä pubeja ja baareja, joista yksi meitä lähinnä sijaitsevista on The Windsor Buffet. Poikaystäväni halusi käydä siellä viime viikolla, ja pidin itsekin vanhanaikaisen kodikkaasta pubista, joten päätimme, että siitä tulee jatkossa meidän after work drinks -kantapaikka.


Windsor Buffet on juuri sellainen paikka, jonne äitini aina briteissä vieraillessaan haluaa, mutta jollaista on joskus turhan hankala löytää - kunnon vanhanaikainen peribrittiläinen pubi. Pubin takaosassa, josta olemme löytäneet oman nurkkauksemme, on mukavia vihreitä nahkasohvia ja -nojatuoleja, ja hyllyjä reunustavat erilaiset viskipullojen rasiat.


Tuonne sohvaan voisi hyvin uppoutua muutamaksi tunniksi tuopillisen kanssa töiden jälkeen. Muu asiakaskunta oli pääosin keski-iän ylittänyttä, mutta netistä löytyneiden kommenttien mukaan täällä on yleensä mukavan sekalainen, paikallisista koostuva porukka. Ja koiratkin ovat tervetulleita, joten karvaisempiinkin vierailijoihin saattaa törmätä.



Muita samantyyppisiä paikkoja toki löytyy, mutta jos joku sattui tämän (erittäin pintapuolisen) kuvauksen perusteella kiinnostumaan, niin Windsor Buffet löytyy osoitteesta 45 Elm Row, noin 10-15 minuutin kävelymatkan päässä keskustasta Leithin suuntaan.