"If adventures do not befall a young lady in her own village, she must seek them abroad"
- Jane Austen

"Don't cry because it's over - smile because it happened"

tiistai 29. kesäkuuta 2010

Viikon yhteenveto

Vähän yhteenvetoa viimeaikaisista puuhista, ja mahdollisesti muuta sekalaista...

Olen ollut Parryn perheessä nyt vähän päälle viikon. Lasten kanssa menee ihan hyvin, jokailtaista ruokailu- ja nukkumaanmenorumbaa lukuunottamatta. Hannalla menee joka ilta vähintään puoli tuntia ennen kuin se saa muutaman porkkanapalan alas (tässä kohtaa sympatiat omille vanhemmille! Ps: voitteko lähettää irtokarkkeja?), ja joka ilta siltä "tippuu vahingossa" osa lattialle. Alia ei nukkumaanmenoaikaan millään saa pysymään sängyssään, tai edes huoneessaan, vaikka hänellä on lupa ottaa joku lelu sänkyyn ja leikkiä sillä ennen nukkumista. Daniel on yleensä näissä molemmissa helpoin; syö (melkein) mitä tahansa, ja paljon, ja menee mukisematta sänkyyn lukemaan.

Yleensä tulen kyllä lasten kanssa hyvin toimeen, ja loppujen lopuksi vietän heidän kanssaan vain viitisen tuntia päivässä, joten ei tämä kyllä kovin rankkaa ole. Minun pitää vain koittaa oppia kärsivällisemmäksi, erityisesti Alin kanssa, ja muistaa, että vaikka lapset ovat joskus ärsyttäviä, ei niille voi enää kiukutella sitten kun tilanne on ohi. Varsinkaan viisivuotiaan kanssa sellainen ei oikein toimi.

Viikonloppuna sain ihanaa lapsivapaata aikaa, kun ensin Matt ja Ali lähtivät Mattin vanhempien luokse Sussexiin perjantai-iltana, ja muut lähtivät perässä lauantaina. En viettänyt viikonloppuna kovinkaan paljon aikaa kotona, mutta ainakin ilta oli erittäin mukava, kun sain olla ihan itsekseni kotona.

Sain viime viikolla (pienen Facebook-stalkkauksen jälkeen) selville, että Lucas (vaihdossa Raumalla '08, majoitti minut Sydneyssä viime talvena) olisi tulossa Eurooppaan kuukaudeksi sunnuntaina, ja viettäisi ensimmäiset kaksi päivää Lontoossa!! Tapasimme siis sunnuntaina heti aamulla, ja kävimme Notting Hillissä Portobello Roadin markkinoilla, menimme bussilla Oxford Streetin läpi Piccadilly Circusille, ja näimme muutaman muun turistinähtävyyden, kuten Big Ben, Trafalgar Square... Viideltä tapasimme Lucasin kaverin Katen juna-asemalla, ja veimme heidän kamppeensa Katen serkun Simonin ja hänen espanjalaisen tyttöystävänsä Elenan luo Kensingtoniin. Simonilla ja Elenalla oli aivan ihana asunto!! Ei se kyllä kovin iso ollut; pieni makkari, kylpyhuone, pitkät käytävät olohuoneeseen, pieni keittiö ja parveke, ja pikkuruinen vierashuone. Ihanasti sisustettu, ja tietenkin hyvän kokonen kahdelle. Se oli myös lähellä keskustaa. Tällaisesta lystistä saa kuitenkin maksaa; vuokra on kuulemma £1400 kuussa! Huhhu! Lopulta koko porukka (jossa oli siis tässä vaiheessa kolme aussia, yksi espanjalainen ja minä) lähdinne Churchill Arms -pubiin, joka on yli 200 vuotta vanha. Pubi oli ulkoa, ja paikoittain myös sisältä, täysin kukkien peitossa (kuten linkin kuvasta näkyy). Perinteinen englantilainen pubi - mutta ruoka siellä oli thaimaalaista. Outoa minusta, mutta ei kuulemma ole epätavallista, että joissain pubeissa tarjoillaan perinteisen englantilaisen ruoan sijaan esim. thai-ruokaa. Pubista sai myös Kopparbergin päärynäsiideriä, joka oli minusta tosi hienoa, kun en ole oikein vielä löytänyt omaa "oubijuomaani" - kun olut ei maistu, niin ulkomailla on aina sama ongelma, ainakin tällaisella siiderin- ja lonkeronlitkijällä.

Oli kyllä tosi hauska päivä! Kotiin lähtiessäni tuntui, etten koskaan halua lähteä täältä. Toisaalta, välillä tuntuu siltä, että olisi ihana olla kotona, omassa kämpässä, missä on "oikeat" tavarat eri asioille, ja kaapeissa sellaista ruokaa kun minä haluan. Ratkaisu olisi kai oman kodin löytäminen täältä... :)

Muutenkin oli hyvä viikonloppu: lauantaina kävin ensin katsomassa yhteen kerättyjä norsuja - ja otin kuvan joka ikisestä, siihen asti että kameran akku loppui. Uupumaan jäin alle 10, plus "sisätilanorsut" jotka ovat näytillä Westfieldin ostoskeskuksessa. Norsuretken jälkeen kiersin joenvartta Towerin lähellä saksalaisen Kathleenin kanssa. Tapasimme viime viikon tiistaina Couch Surfing -tapaamisessa, ja tulimme tosi hyvin juttuun.

Couch Surfingistä puheen ollen, ja kun kerran kuitenkin kertaan viikonloppua takaperin, niin torstaina löysin CS-sivuilta viestin, jossa puolalainen tyttö kyseli, että olisiko joku halukas lähtemään yhdelle Richmondiin perjantaina. Kun kerran oli juhannus, ja oli ollut rankka ensimmäinen viikkoa, ja Richmond on lähellä, niin päätin että mikä ettei. Tapasin Anian perjantaina noin puoli yhdeksältä, kävimme Slug & Lettuce -nimisen ravintolan baarissa hakemassa juotavaa, istuimme Thamesin rannalla ja juttelimme. Oli tosi mukavaa olla välillä jonkun muun kun lasten seurassa. Tämä juuri on niin hyvä Couch Surfingissä - kun tulin tänne n. viikko sitten tunsin Lontoosta kaksi ihmistä, ja nyt (perheen lisäksi) jo viisi! Harmi kyllä kukaan heistä ei ole britti, mutta ehkä sekin vielä järjestyy!

Ensi viikonlopuksi minulla on ärsyttävä dilemma. Ostin lipun erään pian ilmestyvän (muualla huomenna, täällä myöhemmin) vampyyrielokuvan keskiyön ennakkonäytökseen, mutta sitten sain tietää, että Angelique ja Matt ovat menossa illalla ulos viettämään Mattin synttäreitä ja jäämässä yöksi hotelliin. Lippuja ei voi perua, mutta ei voi mitään, ajattelin, ja ostin uudet lauantaille klo 13. Heti, kun olin painanut maksa-nappia tajusin, että lauantaina kello 13 pidetään Pride-paraatin, jota haluaisin mielelläni päästä katsomaan kun kerran olen täällä. Mahtavaa. Vaihtoehtoina on siis: menetän n. £8, ja jätän väliin lauantain paraatin, tai menetän lähemmäs £20, ja menen katsomaan paraatia. Molemmat kuulostavat tosi huonoilta vaihtoehdoilta. Ärsyttää!!!

Nyt ärsytyksen purkamiseksi ajattelin katsoa jakson Doctor Whota. Katsoin sitä lasten kanssa Walesissä, ja jäin koukkuun (niin kuin kuulemma useampi edeltäjäni). Katsoin siellä kolme jaksoa, ja täällä neljännen, joka valitettavasti oli kauden päätösjakso. Hankin *kröhkröh* koneelleni koko kauden, ja katson nyt sitä. Seuraava kausi alkaa vasta joulukuussa, höh. Onhan tietty vanhoja jaksoja vaikka kuinka paljon, mutta olen tottunut tähän uuteen näyttelijään, ja viidennen kauden tyyliin, joten vanhat jaksot eivät tunnu yhtään samalta. Mutta jos nyt tulee paha puutetila niin voihan niitäkin katsoa, ehkä. (Dagens i-landsproblem...)

Tähän loppuun vielä: lauantaina Hammersmithin ostoskeskuksessa ohikulkeva jätkä kysyi "Onko tuo Italia?" ja osoitti minua. Niin kuin kaikki, jotka minut ovat viimeisen neljän vuoden aikana nähneet tietävät, on kaulassani Ranskan kartan muotoinen koru. Joku, joka onnistuu sekoittamaan Italiana yhtään mihinkään, ei ole tainnut koskaan nähdä karttaa! Sehän on yksi Euroopan, jopa maailman, helpoiten muotonsa perusteella tunnistettavista maista!! Jätkällä taisi mennät vähän senat sakaisin, se on ainoa järkevä selitys...

(Anteeksi vaan, mutta nyt en jaksa lukea läpi, virheet olkoot rauhassa tämän kerran...)

keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

Tapahtumarikas Lontoo

Sunnuntaina, kun istuin bussissa Kilgettystä Lontooseen, mieleeni tuli tapahtumia ja tilaisuuksia toisensa perään, joihin voisin nyt osallistua, vaikka aikaisemmin luulin, etten voisi. Esimerkiksi Elephant Parade, josta puhuin aikaisemmin; viime viikonloppuna kaikki norsut kerättiin pois kaduilta, ja ensi viikonloppuna ne ovat kaikki esillä Royal Chelsea Hospitalin puutarhassa. Sinne siis, kuvaamaan n. 200 värikästä elefanttia!

Tämän lisäksi voin osallistua Couch Surfing -tapaamisiin (niin kuin tein pari viikkoa sitten, ja taas eilen) ja tavata ihania ihmisiä (kuten eilen!). Voin mennä katsomaan Pride-paraatia ensi viikonloppuna. Voin mennä Lontoon Suomalaisen Kirkon järjestämiin au pair -tapaamisiin joka kuukauden viimeinen sunnuntai. Voin toimia serkulleni matkaoppaana kun hän tulee tänne. Voin mennä ulkoilmaleffaan, museoon, teatteriin, tai mihin tahansa muuhun niistä sadoista tapahtumista joita täällä järjestetään joka viikko! Eikö olekin ihanaa! Toisaalta on vaikea pysyä perillä kaikesta, ja pitää kaikki kiinnostavat jutut mielessä, mutta siitä nyt ei sovi valittaa! Voi, miten sitä jaksaa enää olla missään muualla, kun oppii tähän tekemisen paljouteen! Vai tuleeko siitäkin lopulta ähky, eikä halua enää käydä missään?

Eilen olin ensimmäistä kertaa yksin lasten kanssa koko iltapäivän. Matt soitti ja kysyi, pitäisikö hänen tulla mukaan hakemaan lapset koulusta, ettei Alille vaan satu mitään kaiken liikenteen keskellä, mutta sanoin, että pärjään kyllä. Odotin pahinta, mutta kaikki lapset käyttäytyivät erittäin hyvin koko kotimatkan. Hannah jutteli jatkuvasti, ja selitti erinäisiä juttuja, joista en jälkeenpäin muistanut puoliakaan. Myöhemmin, kun olimme kaksistaan Danielin kanssa, hänkin jutteli kovasti, joten selvästikin minut on nyt hyväksytty au pairiksi - vaikka Ali aina välillä unohtaakin, ettei nimeni ole Karin.

Olen aikaisemmin saattanut mainita, että toivon että minulle tarttuisi brittiaksentti. Täällä se on kyllä ihan mahdollista, kun on niin armoton opettaja kuin Ali! Edellisiltana sanoin hänelle, että oli aika mennä kylpyyn, ja hän korjasi heti amerikkalaista lausumistani:

Minä: "Come on Ali, it's time for your bath."
Ali: "It's not /bääth/, it's /baath/!"

Että semmosta! :)

Sain edellsipäivänä uuden transkription tehtäväkseni - raha tulee kyllä tarpeeseen täällä! Olisin saanut toisenkin täksi viikoksi, mutta kun tiedän, etten todellakaan jaksa tehdä niitä 5 tuntia putkeen, tai edes 3 tuntia, niin en millään ehdi tehdä kahta haastattelua neljässä päivässä - eilenkin taisin tehdä 1½ tuntia, eikä se hirveän monta minuuttia edennyt. Mutta toivottavasti niitä tulisi kesän aikana lisää, niin voi vähän enemmän törsäillä täällä!

maanantai 21. kesäkuuta 2010

Asuntoesittely

Ajattelin laittaa tänne vähän kuvia uudesta kodistani, johon toivon mukaan jään vähän pidemmäksi aikaa kuin edelliseen paikkaan...

Eteinen:



Olohuone/ruokasali:



Mini-puutarha:


Minun kylppärini (jossa onneksi on suihku (ei amme), ja vielä kunnon hanalla!):


Minun huoneeni 360' (vaikea saada yhtä kunnon kuvaa pienestä huoneesta):








Tässä oli tietenkin vain osa. Talossa on kolme kerrosta: alakerrassa eteinen, olohuone, ruokasali ja keittiö. Toisessa kerroksessa on vanhempien huoneet, Danielin ja Alin huoneet sekä kylppäri, ja ylimmässä kerroksessa on vieras/työhuone, Hannan huone, minun huoneeni ja kylppärini. Joten ei tämä nyt mikään hirveän pieni ole, vaikka kokoa kritisoitiinkin kovasti eilisen kierroksen aikana ("nämä Lontoolaiset talot nyt on tällaisia pieniä, totuit varmaan paljon isompaan Walesissä..." No en oikeastaan.)

Tässä vielä pala kotikatuani Gilpin Avenueta:


sunnuntai 20. kesäkuuta 2010

Back where I belong

Joku aktiivinen seuraaja (jos sellaisia yleensä löytyy) on saattanut huomata, että minusta ei ole kuulunut vähään aikaan mitään. Saman on myös voinut huomata Facebookissa. Syy ei ole siinä, että olisin ollut liian kiireinen käydäkseni netissä, vaan pikemminkin siinä, että olen käyttänyt kaiken aikani au pair -ilmoitusten (ja muiden työilmoitusten) etsimiseen ja kirjoittamiseen.

Lyhyesti, siinä kävi näin:

Keskiviikkoiltana, ensimmäisen ajokerran jälkeen, Ruth ja Mark ilmoittivat, etten ollut vakuuttanut heitä ajotaidoillani, ja että he alkaisivat etsiä toista au pairia. He sanoivat, etteivät heittäisi minua pihalle, vaan että saisin jäädä kunne olisin löytänyt toisen paikan - tietenkin mahdollisimman pian, vaikkei sitä suoraan sanottukaan. Olin siis yhtäkkiä sekä työtön että koditon.

Ei se minua kamalasti harmittanut, että joutuisin lähtemään perheestä - itsestänikin oli tuntunut, että mitäköhän tästä tulee, enkä oikein viihtynyt - mutta yhtäkkiä olin juuri siinä tilanteessa, jota olin yrittänyt välttää lähtemällä au pairiksi - kesätyönhakupaniikki.

Perjantaina olin muotoillut mahdollisen suunnitelman, johon kuului kaverin nurkissa asuminen Lontoossa, ja työnhaku paikan päällä. Kaverilla oli tyhjä huone, ja hän lupasi minulle ilmaisen majoituksen kuun loppuun, ja mahdollisuuden jäädä vuokralle loppukesäksi, jos saisin töitä. Lauantaina Mark osti minulle bussilipun sunnuntaiksi. Olin sopinut maanantaille käynnin yhdessä Lontoolaisessa kahvilassa (työnhakuasioissa), ja lauantai-illaksi odotin puhelua mahdolliselta au pair -perheeltä Lontoon läheltä.

Sitten sain viestin Lontoolaiselta perheeltä, joka etsi (pohjoismaalaista) au pairia kesäksi, kun heidän ruotsalainen au pairinsa kävisi kotona. Puhuin pari kertaa äidin, Angueliquen, kanssa puhelimessa, ja yhtäkkiä kaikki oli sovittu. Nyt, alle 36 tuntia ensimmäisen viestin vastaanottamisen jälkeen, istun mustalla nahkasohvalla Richmondissa katsomassa jalkapalloa. Näin se elämä muuttuu!

Pakko sanoa, että kun bussi ajoi Lontooseen, niin se tuntui melkein kotiinpaluulta. Tuntuu todellakin siltä, että kuulun tänne, enkä minnekään Walesin maaseudulle. Toivon mukaan homma toimii täällä paremmin (ei ainakaa ole ajamista tiedossa!), ja kävi miten kävi tämän perheen kanssa, nyt pysyn täällä!

keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

Teetä ja autoilua - brittiläisittäin

Klo 12.00 – 1. ajokerta

Eka ajokerta takana. Pihalta peruutus ei onnistnunut, joten Mark ajoi pienen matkan päähän rauhalliselle tielle, ja ajoin sieltä takaisin. Just nyt tuntuu, että eihän tästä tule yhtikäs mitään. Keskityn niin paljon siihen mitä teen, etten yhtään pysty miettimään sitä, missä olen tai mihin olen menossa. Etukäteen touhotettiin kovasti liikenneympyröistä, ja ajattelin, että eihän niissä mitään ole, onhan niitä kotonakin. Ongelmana on vain se, että täällä ne ovat kaikki monikaistaisia. Ei kaksikaistaisessa liikenneympyrässä ajaminen nyt niin pahalta vaikuta, mutta kun vaihteet ja peilit on vielä hakusessa, niin se ei todellakaan ole helppoa. Toinen juttu on se, että täällä ajetaan pääasiassa kiemurtelevilla pikkuteillä, ja niillä ajetaan suht kovaa huonoon näkyvyyteen verrattuna. Ja kun muutenkin on vähän vaikea tietää missä kohtaa tietä pitäisi ajaa, ja toinen auto tulee vastaan, kovaa, mutkan takaa... Ei hyvä...

Tiedän, että minun pitäisi lähteä heti ajamaan uudestaan, mutta juuri nyt se tuntuu aika mahdottomalta. Tiedän, että ainoa tapa oppia on se, että ajan jatkuvasti, ja haluan oppia ajamaan täällä – muuten en pääse täältä kotoa mihinkään. Pitäisi nousta heti takaisin satulaan jne, mutta juuri nyt en pysty. Pakko pitää tauko, katsotaan sitten...

Klo 13-15 – 2. ajokerta

Noin tunti ensimmäisen, kamalan ajokerran jälkeen otin härkää sarvista ja lähdin uudestaan matkaan, tietämättä oikein mihin mennä. Päätin valita välietapin, ja katsoa sitten, mihin matka jatkuisi, joten lähdin ajamaan koulun ohi pientä ”maisematietä” pitkin lähellä olevalle linnalle. Linnan kohdalla tein pienen kävelykierroksen, ja päätin sitten jatkaa matkaa kohti Kilgettyä. Siellä kävin kaupassa ja ostin evästä, ja päätin lähteä rannalle piknikille. Mielessä kävi yksi ranta josta minulle oli kerrottu, mutta päätin lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja lähteä Ruthin äidin Jeanin kodin lähellä olevalle rannalle. Siten voisin koittaa, löytäisinkö Jeanin luo – olin käynyt siellä kerran, ja tiesin, että uusintareissuja tulisi vähintään kerran viikossa, joten oli hyvä harjoitella. Se oli myös ainoa ranta jolla olin käynyt, joten se tuntui kaikin puolin järkevältä ratkaisulta. Lähdin siis ajamaan sinne (taas kiemurtelevia pikkuteitä pitkin), ja löysin jopa perille. Kävelin rannalle, istuin siellä puolisen tuntia syömässä mansikoita, ja lähdin sitten takaisinpäin. Tulin äsken kotiin, täysin naarmuitta! Tein kupin teetä, ja onnittelin itseäni hienosta saavutuksesta. Eiköhän tämä tästä!

Teestä puheen ollen, litkin sitä nykyään noin neljä mukia päivässä. Ja ne eivät ole mitään perusmukeja, vaan sellaisia kolmen kahvikupin kokoisia megamukeja. Aina välillä joku kysyy ”Would you like some tea?”, ja mikä ettei. Ensimmäisen illan jälkeen olen kuitenkin luopunut illan viimeisestä teemukillisesta, jotta saisin nukuttua koko yön. Tästä on kuitenkin kovaa vauhtia muovautumassa tapa, ellei jopa addiktio. Katsotaan miten käy kun lähdön aika koittaa. Joka tapauksessa, ”Ihanan Brittiläistä,” niin kuin äitipuoleni asiaa puhelimessa kommentoi.

Suuri teemukini + rekvisiittaa koon määrittelemistä varten

Aikataulu

Olisihan se pitänyt arvata! Jos netti on taipuvainen reistailemaan, niin sehän menee tietysti juuri niin, että päivällä kun minulla on aikaa vaikka kuinka paljon, niin netti ei toimi, joten joudun hoitamaan kaikki asiani illalla, mikä venyttää nukkumaanmenoaikaa, mikä johtaa lyhyempään uneen, mikä vaikeuttaa heräämistä, ja mikä johtaa siihen, että olen väsynyt koko päivän. Ei näin. Olen yrittänyt päikkäreitä, mutta kun koko ajan tuntuu siltä, että minä hetkenä hyvänsä joku koputtaa ovelle, en oikein saa nukuttua silloinkaan. Toisaalta, ei tämän nyt mahdotonta pitäisi olla – jos nukahdan klo 12 yöllä, niin saan nukkua 7 tuntia, mikä kuitenkin on enemmän kuin mitä usein nukuin kotona. Ja kesällä -08 nousin klo 5 melkein joka aamu, ja sain erittäin harvoin nukkua klo 21-05 (huonekaverit on kivoja), joten eihän tämä mitään uutta ole. Mustn’t grumble ja silleen.

Anyway, vähäisestä unesta ja huonosta netistä huolimatta täällä on kaikki ihan hyvin. Alan päästä kärryille siitä, miten täällä ollaan ja mitä täällä tehdään. Eka päivä oli aika rankka, kun kaikki oli uutta, ja sitäpaitsi oli sunnuntai, eli lapset olivat kotona koko päivän. Pitää katsoa onko oikeasti tarkoitus, ettei minulla ole hetkeäkään itselleni koko viikonloppuna, eihän siitä tule mitään että olen ”töissä” klo 7-20.30, siinähän menee hermot ennemmin tai myöhemmin. Sama koskee ensi kuussa alkavia lomia – jos joka päivä olisi samanlainen kuin viime sunnuntai, niin en kestäisi täällä kovinkaan pitkään. Pitää katsoa miten ensi viikonloppu menee, ja ottaa loma-asia puheeksi.

Alan pikkuhiljaa oppia jonkinlaisen rytmin. Aamulla nousen vähän ennen klo 7, lapset nousevat 7.10. Laitan heille aamupalaa, ja syön samalla itse. Vanhemmat, tai ainakin Mark, ilmestyy yleensä siinä samoihin aikoihin, ja laittaa teetä. Sam viedään kouluun joskus 8-maissa, mutta koska itse en ole vielä harjoitellut ajamista, Mark on hoitanut sen. Saatan tytöt kouluun 8.40, sinne on n. 5 minuutin kävelymatka. Kotiin tultuani petaan lasten sängyt ja siistin vähän heidän huoneitaan (siivous kuulemma torstaisin). Sen jälkeen minulla on vapaata iltapäivään asti. (Tämä olisi se otollinen nettihetki, mutta kun ei...) Vähän kolmen jälkeen (yleensä) haen tytöt koulusta. Kun he tulevat kotiin he syövät välipalaa ja tekevät läksynsä. Sen jälkeen on yleensä minun hommani viihdyttää heitä iltaruokailuun asti. Seitsemältä tytöt pesevät hampaansa ja menevät yläkertaan. Luen heille sadun, ja sitten he yleensä lukevat itse klo 20 asti. Sam menee nukkumaan klo 20.30, ja sen jälkeen Ruth laittaa meille ruokaa. Loppuilta menee sitten TV:n ääressä tai netissä (jos se sattuu toimimaan).

Tämän lisäksi on vielä erinäisiä harrastuksia, kuten balettia, kuoroa, orkesteriharjoituksia, kuntosalia sun muuta, joihin lapset pitäisi kuskata. Itse en tosiaan vielä aja täällä, mutta kunhan pääsen ratin taakse ja totun liikenteeseen niin minusta tulee kai kuski. Eilen minulle hankittiin vakuutus, ja huomenna olisi tarkoitus lähteä yksin autolla Tenbyyn viettämään vapaapäivää, katsotaan mitä siitä tulee... Pakko vaan lähteä ajamaan ihan kylmiltään, koska muuten joudun istumaan kotona koko vapaapäivän - juu ei kiitos. Paha vaan, että vaikka osaisin ajaa, niin en oikein tiedä minne ajaa. Mutta enköhän minä jotain tekemistä keksi...

tiistai 15. kesäkuuta 2010

Mind the cat

Viimeisenä Lontoon-päivänä pääsin vihdoin odotetulle Highgate-kierrokselle, ja sääkin suosi! Luin jonkin aikaa sitten Audrey Niffeneggerin kirjan Her Fearful Symmetry ("Hänen varjonsa tarina"), tosi hyvä kirja. Se sijoittuu suurilta osin Lontoon Highgate'in alueelle ja sen hautausmaalle. Kylä (kuulostaa ehkä hassulta Lontoosta puhuttaessa, mutta silti) vaikutti kirjan mukaan aivan ihanalta, ja hautausmaa oli kuvailun mukaan sitä Nelosen mainostamaa Jotain Ihan Muuta. Siitä lähtien olen halunnut käydä kyseisellä hautausmaalla, ja nyt toiveeni vihdoin toteutui.

Highgate cemetery on kahdessa osassa: itäinen ja läntinen hautausmaa. Itäiselle puolelle on haudattu mm. Karl Marx, ja sinne pääsee ihan itsenäisesti käppäilemään, mutta itseäni kiinnosti läntinen puoli. En oikein tiennyt, kuka siellä saattoi olla, ja sinne pääsee vain kerran päivässä (useammin viikonloppuisin) opastetulla kierroksella, mutta kirjan luettuani minulla oli selittämätön, palava halu päästä sinne.

En nähnyt itse Highgaten kylästä kovinkaan paljoa, mutta jo pieni osa siitä oli aivan ihastuttava. Hautausmaa oli osittain viidakkomainen, osittain nätiksi siistitty, suuri, puistomainen alue, täynnä monumentteja, holveja, patsaita sun muita hautoja ja muistomerkkejä. Friends of Highgate Cemetery on vapaaehtoisten pyörittämä järjestö, joka entisöi muistomerkkejä ja siistii aluetta, ja se toimii pelkästään lipputuloilla (£7, eikä tuntunut edes pahalta) sekä lahjoituksilla.

Kuvat eivät tietenkään pysty samaan kuin alkuperäinen (varsinkaan minun valokuvaus"taidoillani"), mutta pieni makupala kuitenkin...






Saattaa olla, että olen jo maininnut tästä, mutta aina voi toistaa: Lontoosta lähteminen tammikuussa tulee olemaan niiin vaikeaa! Tiedän sen jo nyt... Haluan muuttaa asumaan Highgate'iin, johonkin ihanaan taloon... Jatkosuunnitelmaa ei vielä ole, mutta jos nyt nuo ensin...

Jos netti suostuisi toimimaan huomenna päivällä saisin ehkä aikaiseksi vähän Wales-tekstiä - tänään se ei tosiaan suostunut yhteistyöhön. Nyt on pakko mennä nukkumaan - eilen jäin koneelle melkein aamu yhteen, mikä ei ole hyvä asia kun herätys on 7.10...

Ja ellei minusta kuulu mitään, niin joko a) netti reistailee, tai b) huomisen ensimmäinen ajokerta on mennyt pahasti pieleen. Sitä odotellessa...

Loppuun vielä pieni anekdootti, joka saattaa olla (tai sitten ei) hauska jos on käynyt Lontoossa ja kuullut kuuluisan kuulutuksen (mahtava lause) "Mind the Gap" (joka siis käskee varomaan junan ja laiturin väliin jäävää rakoa) - kuulin Ruthin eilen sanovan Markille "Mind the cat" (varo kissaa). I don't think we're in [London] anymore, Toto...

lauantai 12. kesäkuuta 2010

Norsua mä metsästän

Joku on ehkä joskus kuullut ilmiöstä nimeltä Cow Parade, tai ehkä jopa nähnyt sen (itse Kööpenhaminassa kesällä 07). Siinä kaupungin taiteilijat saavat koristella lehmäpatsaan haluamallaan tavalla, ja lehmät sijoitetaan sitten ympäri kaupunkia. Lopulta ne myydään, ja tulot menevät hyväntekeväisyyteen.

Tällä hetkellä Lontoossa on meneillään vastaavanlainen Elephant Parade. Norsuja löytyy joka puolelta kaupunkia, ja niiden tarkoitus on kerätä varoja Aasian norsujen suojelemiseksi. Ensimmäisen norsun kohdalla en vielä tiennyt mistä oli kyse, mutta kun niitä alkoi löytyä joka nurkasta päätin ruveta keräilemään niitä. Tässä saldo:

Lempparini, juustofantti :) (oli niillä ihan oikeatkin nimet, linkistä löytyy)









Eikö olekin tosi nättejä? Ja muutenkin ihana lisäys katukuvaan! Jos olisi ollut enemmän aikaa, olisin printannut norsukartan ja metsästänyt niitä vähän lisää. Harmi vaan, että ne ovat paikoillaan enää tämän kuun loppuun. Sitten ne viedään johonkin missä niitä kaikkia pääsee katsomaan samaan aikaan (mikä on kyllä tylsempää kuin metsästys!), ja lopulta ne huutokaupataan.

Viimeiset Lontoon-kuulumiset tulee myöhemmin. Nyt aamupalalle, ja sitten kohti linja-autoasemaa ja Walesiä!

torstai 10. kesäkuuta 2010

Mitä yhteistä on Charles Dickensillä, Elizabeth I:llä ja Charles Darwinilla?

Joukkoon kuuluu myös esim. Mary I (aka Bloody Mary), kasapäin muita kuninkaallisia, Isaac Newton ja muutama muu. Kuka keksii? No, kerrotaan sitten että kaikki on haudattu Westminster Abbeyyn. Tänään aloitin päiväni käymällä siellä. 12 punnan sisäänpääsymaksu kyllä kirpaisi, mutta tiesin siitä jo etukäteen, ja halusin kuitenkin käydä siellä. Toki siellä voi käydä joskus esim. jumalanpalveluksen yhteydessä ilmaiseksi, mutta se ei kai ole niin suotavaa että sinne jää samalla turistoimaan, enkä tiennyt milloin sellaisia pidettiin, joten päätin ostaa lipun.

Vaikka hinta olikin kallis, niin kyllä siellä vähintään kerran on käytävä. Kirkko on valtava, ja valtavan kaunis, varsinkin Lady Chapel (jonne on haudattu mm. Mary I, Elizabeth I ja Mary Stuart). Kerran tunnissa ilmoitetaan minuutin rukoushetkestä/hiljaisuudesta. Sen jälkeen kerrottiin, että ne, jotka haluavat osallistua rukoushetkeen, pääsevät Edvard Tunnustajan (St Edward the Confessor) kappeliin, joka muuten on suljettuna. Päätin ottaa lipun hinnasta kaiken irti, ja käppäilin kappelille. Ovea vahtiva opas päätti erikseen muistuttaa minua, että kappeliin pääsee vain rukoushetkeen osallistuvat - en sitten tiedä, tekikö hän näin kaikkien kohdalla, vai olenko jotenkin erityisen epäkristillisen näköinen (eli nähtävästi en näytä entiseltä pyhäkoulunopettajalta, mika toisaalta ei kyllä ole yhtään huono asia...).

Rukoushetken jälkeen jatkoin matkaa audio-oppaani kera, ja kurkin kaiken maailman hautoja ja muistomerkkejä. Harmi kyllä, kirkossa ei saanut ottaa kuvia ollenkaan. Hautojen ym. lisäksi kirkkoon kuuluu myös pari tosi nättiä puutarhaa, joissa olisi ollut mukava istuskella hetken, ellei olisi satanut. Päästyäni kierroksen loppuun huomasin kellosta, että jumalanpalvelus alkaisi vartin päästä, ja kun tosiaan olin maksanut sen £12, enkä ollut käynyt kirkossa joulun jälkeen (jouluaaton keskiyön messu Perthissä), niin ajattelin että what the heck. Yhteensä Westminster Abbeyssä meni sitten n. 2½ tuntia. Kattakoon se kuluneen puolen vuoden kirkossakäymättömyyden.

Lounaaksi suunnistin Harvey Nicholsille - en siksi, että olisin tuntenut olevani jotenkin erityisen rahoissani, ja siten tuntenut tarvetta syödä kalliin lounaan, vaan siksi, että Nicholsin alakerrassa oli (kai) lähin Wagamama. Aikaisemmilla käynneillä olen todennut Wagamaman kana-mandariinisalaatin olevan tosi hyvää, joten kerran reissussa on melkein pakko käydä. Kävin sitten samalla myös itse tavaratalossa, kun en ollut siellä ennen käynyt, ja koska kalliissa tavarataloissa on yleensä kivat vessat. Ajankuluksi poikkesin myös Harrodsiin (kaikkien pilkunviilaajien inhokkitavarataloon, where's the freaking apostrophe?!), ja näin jotain, jolle ei löydy edes sanoja...

Okei, Harrodsin omistaja (olisiko nyt jo jopa entinen, en muista) oli Dodi Al Fayedin isä, ja kun nyt omistaa jotain tuollaista niin sure, voihan sinne laittaa muistokirjan ja valokuvan. Mutta sieltä löytyvä erittäin korni patsas on jo ihan liikaa... Katsokaa ja ihastelkaa:


"Viattomat uhrit". Hohhoijaa. Anna mun kaikki kestää. Juu, oli traagista ja surullista, mutta ihan oikeesti, toi alkaa jo olla melko noloa.

Huomenna mennään CS-Ellan kanssa Hamstead Heath'ille. Toivottavasti ei sada. Ajattelin myös vihdoin koittaa päästä sinne Highgaten hautausmaakierrokselle, kun olen sinne jo pitkään halunnut, ja Hampstead Heath on samalla suunnalla.

keskiviikko 9. kesäkuuta 2010

Day 1

(Kirjoitettu 8.6, otsikon puutteen takia editoitu 9.6, jos nyt joku huomasi ja mietti päiväystä...)

Ensimmäinen päivä Lontoossa. Eilinen venyi kamalan pitkäksi, kun lento laskeutui vasta 22:45 paikallista aikaa, ja pääsin nukkumaan vasta kahdelta (eli "oman" kelloni mukaan neljältä). Heräsin kuitenkin suht pirteänä Vivianin herätyskellon ääneen siinä kahdeksan aikoihin, ja päätin nousta sen sijaan, että jäisin sänkyyn makaamaan.

Paras mahdollinen alku: kahvila-aamupala! Tätä olen kaivannut siitä lähtien, kun olin Australiassa! Miksei Suomessa (tai ainakaan Turussa) voi mennä mihinkään kahvilaan aamupalalle? Onko se liikaa pyydetty, että listalla olisi paistettuja munia ja paahtoleipää? Ajetaan kahvila-aamupalakulttuuria Suomeen!

Eilen sain kuulla, että tänne on luvattu sadetta lauantaihin asti (vaihtelevasti joko heavy rain tai light rain). Mahtavaa. Toisaalta, aikaisemmilla vierailuillani täällä on satanut yhteensä ehkä muutaman tunnin, joten säästä ei voi valittaa, ja kun se sade nyt kuitenkin on mitä täältä odotetaan... Aamulla kun lähdin, sade oli juuri loppumassa, ja onnistuinkin jotenkin olemaan aina sisätiloissa uuden kuuron sattuessa. Lontoon (ja yleensä Brittien) säähän on tunnetusti erittäin nopeasti vaihtuvaa, joka tietysti ilmenee sillä tavalla, että sadetta voi tulla milloin vain, MUTTA (huomatkaa epätavallisen positiivinen asenne) - se tarkoittaa myös sitä, että kun on luvattu heavy rain, niin välillä voi jopa näkyä pilveettömältä taivaalta paistava aurinko!

Päivän antimia olivat ihanan aamupalan lisäksi mm. suurkaupungin keskeltä löytyvä, yllättävä vehreys (St James's Park) ja sen asukit (pelikaanit ja kesyt oravat), Secret London -niminen, kirjakaupasta puolivahingossa mukaan tarttunut matkaopas, sekä päivällinen ihanassa, erikoisessa belgialaisessa ravintolassa. Taas uusi lisäys "Tätä eivät turistit löydä" -listaani (siis uusi sellainen asia, jonka olen löytänyt ihan vaan paikallisen opastuksen kautta)!





(Ja kuten huomaatte, olen selvästikin yli-innoissani randomien kuvien lisäämisestä... Please bear with me.)

Päivän kohokohta oli ehdottomasti illan tilaisuus. Olen jo Turussa halunnut käydä Couch Surfing* -tapahtumissa, mutta jostain syystä se kuukauden eka torstai ei vain ole koskaan sopinut. No, päätin sitten että kun Lontoon viikottainen CS-tapaaminen sattuu niin sopivasti kohdalle, niin minähän menen sinne! On sitten helppo mennä uudestaan syksyllä, kun on jo ehkä tuttuja naamoja. Joten, ruokailun jälkeen raahasin Vivianin mukaani The Square Pig -nimiseen pubiin. Olin etukäteen kertonut, että "me mennään yhteen pubiin tapaamaan ympäri maailmaa tulleita, Lontoossa asuvia tai täällä käymässä olevia tyyppejä. Sinne tulee yleensä noin 70-100 henkeä. Ei, en mä niitä tunne." Varmaan tosi vakuuttavaa. Alussa oli vähän orpo olo, kun ei oikein tiennyt mitä tehdä, mutta sitten vetäisin ohikulkijaa hihasta, ja hän opasti taloin tavoille. Pian olimmekin lasi kädessä, nimilappu paidassa juttelemassa ihmisille. Aivan mahtavaa!! Kun pääsee alkuahdistuksen ohi, niin se on ihan helppoa! Tuntuu, että en mä nyt voi vieraille noin vaan puhua, mutta kun tajuaa, että kaikki on siellä just sen takia, että voisivat puhua esimerkiksi sinulle, ja että keskustelunavauksista ei ole pulaa, niin juttu luistaa. Mulla oli tosi hauska ilta, ja menen ehdottomasti uudestaan heti kun pääsen! Tilanteesta syntyneen impulsiivisuuspuuskan turvin (kaiketi) suostuin myös kutsuun lähteä huomenna intialaisen jätkän luo kokkaamaan lounasta... Ajattelin vaan että why not! Katsotaan mihin tässä vielä joudutaan...

Että sellainen eka päivä! Huomenna olisi tarkoitus käydä kurkkaamassa Westminster Abbeyta, kun se on jäänyt tähän mennessä väliin. Torstaina tai perjantaina tapaan luultavasti toisen CS:läisen, Ellan, joka puhui että käytäisiin Hampstead Heathillä.

Ja hei ihmiset, kun tätä nyt selvästikin ainakin joku lukee, niin please, antakaa itsestänne elon merkkejä! Eli selkokielellä: saa kommentoida! Se on jopa erittäin suotavaa! :)

* http://fi.wikipedia.org/wiki/CouchSurfing

maanantai 7. kesäkuuta 2010

Cause I'm leaving on a jetplane, don't know when I'll be back again...

"All my bags are packed and I'm ready to go," niin kuin laulussakin lauletaan. Ei se kyllä helppoa ollut - kuka ääliö keksi ne 20kg rajoitukset?! Lopulta, muutamasta vaatekappaleesta luopumisen (ja kenkien!! Oikein sydämestä otti) ja isompaan matkatavarakassiin siirtymisen jälkeen vaaka näyttää 20,0. Nice. Tässä vaiheessa kirjat on kaikki käsimatkatavaroina. Not so nice. Toinen jälkimmäiseen kategoriaan kuuluva asia on se, että muutaman kuukauden päästä nämä samat kamat + noin saman verran lisää olisi jotenkin hilattava takaisin, samoin rajoituksin. Puhumattakaan siitä, että muutaman viikon jälkeen koko homma alkaa alusta. Ei näin... Mutta siirtäkäämme murheemme siihen hetkeen, kun ne ovat ajankohtaisia!

Niin kuin aina ennen pidempää matkaa käy pikaisesti mielessä, että onko tämä nyt sitten niin fiksua. Vastaushan on luonnollisesti että ei ole, mutta miten se tähän liittyy? ;)

Luottokortti ei sitten ehtinyt perille ajoissa. Bummer. Mutta toisaalta, tänään tuli yliopistolta iso, mukava kirjekuori, jossa oli virallinen Erasmus-päätös sun muuta mukavaa. Ehdin sitten ainakin täyttää E-lomakkeen ennen lähtöä. Ehkä.

Näihin kuviin [no kattokaa vaikka niitä aikaisempia], näihin tunnelmiin. See you on the other side!

torstai 3. kesäkuuta 2010

...ja kun nyt kerran kuvia laitetaan...

...niin laitetaan sitten samalla vähän enemmän!

Tässä siis muutama kuva eri kulmista tulevasta opinahjostani! Kuvissa siis Middlesex Universityn Trent Park -kampus. Rakennus (tai mansion, ei paha) taitaa olla 1700-luvulta, ja se sijaitsee puistossa jossa on kuulemma nättejä järviä sun muuta kivaa. Ja sitten kun luonnonrauhaan kyllästyy, niin Tube:illa tai double deckerillä voi hurahtaa Lontooseen n. 45 minuutissa. Maistuis varmaan sullekin :D





Puhelinlangat laulaa

4 päivää, mitä ihmettä?? On se hienoa kun ei itse tajua ollenkaan olevansa lähdössä johonkin, pitkäksi aikaa ja vielä pian! Onkohan se jotenkin niin, että mitä useammin lähtee, sitä "normaalimmalta" se tuntuu, eli sitä ei hirveästi ajattele/tajua etukäteen?

Puhuin tiistai-iltana Ruthin (Walesin perheen äidin) kanssa puhelimessa, juteltiin yli puoli tuntia. Tuli taas pitkästä aikaa sellainen ylivoimainen "ihanaa että lähden sinne!!" -tunne. Puhuin myös Markin (isän) ja tyttöjen kanssa; Sam on pyöräilylomalla Ranskassa kaverin perheen kanssa, ja hän oli myös poissa viimeksi kun soittelimme, joten en ole vielä puhunut hänen kanssaan. Kuulin puhelimessa kun Ruth kysyi Ellieltä: "Do you want to say hi to Jenni?", ja vastaus kuului "Who's Jenni?", mutta kyllä hän tuli puhelimeen, ja kertoi minulle Nalle Puh -pyjamastaan. Ruth oli kuulemma kirjoittanut nimeni johonkin siellä, ja Holly oli heti muokannut sitä Jeniksi, joten nähtävästi olen siellä sitten Jen. Ei olisi kyllä ensimmäinen kerta.

Tässä tämän blogin ensimmäiset kuvat: Ruth lähetti nämä ensimmäisessä sähköpostissaan.


Tässä ovat Holly (9v) ja Sam (11v), ja alla Ellie (6v).


Että sen näköisiä muksuja minulla on tänä kesänä huollettavana.

Asiasta toiseen, sain eilen huoneeni vihdoinkin jonkinnäköiseen järjestyksen tilaan, jee! Taas kerran on tosi harmi, etten saa nauttia tästä kovinkaan pitkään, kun tavarat ovat niin nätisti paikoillaan jne, mutta kun en saanut aikaisemmin aikaiseksi, niin ei voi mitään. Purkamisen jälkeen seuraa sitten matkalaukun pakkaaminen!

Ai niin - nyt tutut voivat pitää yhteyttä myös Skypessa, kun liityin vihdoin sinnekin! Nimellä löytää!