"If adventures do not befall a young lady in her own village, she must seek them abroad"
- Jane Austen

"Don't cry because it's over - smile because it happened"

sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Viimeinen viikko alkaa... NYT

Loma.

Perjantaina hakupaperit lähti vihdoin Middlesexiin! Vaikka siinä varmasti menee vielä aikaa ennen kuin sieltä kuuluu mitään, niin papereiden lähettäminen tuntui ensimmäiseltä konkreettiselta askeleelta vaihtoa kohti pitkään aikaan - aikaisempia olivat Erasmus-hakemuksen lähettäminen ja tiedon saaminen, ja niistähän on jo aikaa.

Viikonloppu meni sitten mukavasti mökillä, vaikka ilmat eivät suosineet ennen sunnuntaita. Olisi myös ollut Rotex Goodbye Party, mutta koska minulla oli enää kaksi viikonloppua jäljellä Suomessa, päätin, että asiat pitää laittaa tärkeysjärjestykseen, ja halusin käydä kerran tänä kesänä mökillä. Käyn sitten hyvästelemässä kaikki vaihtarit samaan aikaan ensi sunnuntaina Viking Line'in terminaalissa.

Viimeinen viikko tosiaan pyörähtää käyntiin. Hullua.

Kesävuokralainen saapui, ja sillä on kuulemma mennyt ihan hyvin siellä, kun telkkarikin saatiin toimintakuntoon kaukosäätimen pattereiden vaihdolla. Huomenna käyn Turussa allekirjoittamassa syksyn vuokrasopimuksen seuraavan vuokralaisen kanssa, ja sitten sekin asia on pois päiväjärjestyksestä.

Ensi viikko menee kai sitten ihan leppoisasti, viimeisille romuille pitäisi löytää paikka kaapista, ennen kuin voin taas ruveta kaivamaan niitä sieltä ja laittaa matkalaukkuun...

keskiviikko 26. toukokuuta 2010

Tuhlaajatyttären paluu

Muutin sitten takaisin kotiin. Tai no, voiko tässä sitten sanoa niin, kun en koskaan ole tässä talossa asunut, mutta joka tapauksessa muutin isän luo Paraisille. Huoneessa tuntuu olevan jumalattomasti tavaraa, mutta se ei kyllä voi pitää paikkaansa kun muistaa, että rappusten alla on iso kasa laatikoita, ja kämppään jäi useamman laatikollisen verran tavaraa.

Tavaroiden purku ei ole edennyt oikeastaan yhtään. Kylpyhuoneen olen kyllä vallannut, mutta maanantai meni pyykätessä ja läppäriä tyhjentäessä (jotta sen uskaltaisi antaa pikkuveljelle lainaksi), ja eilen lähdin aamulla (tai no, klo 11) Turkuun.

Turussa oli onneksi melko tuottelias päivä. Siivosin ensin kämppää pari tuntia, sitten kävin yliopistolla hakemassa uuden, hienon "En ole sanakirja" -teepaidan, ja sieltä töihin. Töiden jälkeen kävin äkkiä kotona syömässä, ja sitten suuntasin Rentoon tapaamaan Lauraa, joka on myös menossa Middlesexiin vaihtoon tänä syksynä. Ollaan aikaisemmin lähetelty hirveästi sähköposteja, mutta nyt tavattiin ekan kerran. Vaihdon strategia taitaa nyt sitten olla aika selvä ;)

Kävin sitten tosiaan vielä siivoamassa asunnon valmiiksi, ja nyt siellä näyttää kyllä tosi hienolta (roskat viemättä, mutta muuten hyvä). Taas kerran harmittelen sitä, etten itse pääse asumaan siellä kun siellä on siistiä. No, ei se kauan minulla tuollaisena pysyisikään.

Tänään klo 12 kesävuokralainen tulee, ja se siitä sitten.

Enää kaksi päivää töitä jäljellä.

Over and out.

perjantai 21. toukokuuta 2010

Marinaa

Joskus on hyvä kerrata ja verrata mikä menee huonosti ja mikä hyvin, ettei se huono tunnu ylivoimaiselta...

Eli:

-Julkisivuremontti. Aamukahdeksalta alkaa sellainen mukava poraaminen, jota ei ikkunoiden sulkeminen tai tyynyn painaminen pään päälle voi peittää.

-Nettipankkitunnukset. Pari päivää sitten huomasin, ettei minua päästetä nettipankkiin. Tunnukset olivat näköjää vanhentuneet, mutta uusia ei ollut näkynyt. Äkkiä huomasin miten vaikeaa elämä on ilman tunnuksia: en pelkästään ole suljettuna ulos pankista, vaan en myöskään voi tehdä osoitteenmuutosta tai opintotuen muutoksia netissä! (Ja puhelimessahan se ei käy, kun edellisen kohdan helvetillinen poraaminen peittää kaiken...)

-Muutto. Olen asunut tässä viimeisen viikon laatikoiden keskellä, vaatekaappi melkein tyhjänä. Tietenkin olin epähuomiossani lähettänyt kaikki kesävaatteet Paraisille (sunnuntai: "kuka nyt tässä sortseja kahden viikon aikana tarvitsee?" torstai: "voi v***u!"). Ja pakattavaa riittää vielä...

-Opettajat. Lupaavat laittavansa arvosanat opintorekisteriin viimeistään parin viikon sisällä. Ei kuulu. Olisi ihan kiva saada se kokonaisuusmerkintä haettua. Toinen opettaja ilmoittaa arvosanat samana päivänä kun uusintatentti on. Yritä siinä sitten käydä uusimassa. Ja vaihtoyliopistolle pitäisi lähettää hakupaperit, joiden liitteisiin kuuluu mm. opintorekisteriote, mutta olisihan se kiva että siinä näkyisi kaikki kurssit, varsinkin kun keväältä tulee yli puolet koko vuoden pisteistä.

Got that off my chest. Jos sitten katsotaan niitä asioita, jotka menevät hyvin tällä hetkellä...

+Kesä. Aurinko. Lämpö. I-HA-NAA!

+Loma. Periaatteessa olen ollut lomalla jo viimeiset 3 viikkoa (suurimman osan ajasta - yhteen tenttiin lukeminen ja 6h töitä viikossa ei hirveästi vaikuta).

+Countdown. Tänään näyttäisi olevan 17 päivää jäljellä ennen kuin liihotan Lontooseen! Ja siitä alkaakin n.8kk kestävä British Experience. Can't wait!

+Stipendi. Sain Svenska Studiefondenilta 1400€:n stipendin! Harmi vaan, että se oli 10kk:n vaihtoa varten, joten neljälle kuukaudelle saa paljon vähemmän, mutta ainakin tiedän, että jotain rahaa sieltä tulee!

Noniin. Tällä hetkellä plussia ja miinuksia näyttää olevan yhtä paljon - onhan niitä varmasti muitakin, mutta tähän on hyvä lopettaa tältä päivältä. Ja kun noita katsoo, niin eihän tämä enää näytäkään niin pahalta! Ja vielä paremmalta näyttää, kun kerään tavarani ja lähden ulos aurinkoon täältä dataamasta!

torstai 13. toukokuuta 2010

Siivoustalkoot - vai miten se oli...

Tällä hetkellä asiat etenevät ihan mukavasti. Sain tuossa viime viikolla sähköpostia yhdeltä vaihdosta palaavalta tytöltä, joka haluaisi vuokrata asuntoni syksyksi! Sovimme että hän vuokraa tämän syyskuun alusta joulukuun loppuun, eli voin luultavasti muuttaa ainakin osan tavaroistani takaisin jo ennen kuin palaan Lontooseen tammikuun alussa. Ihan hyvä että voin sitten muuttaa suoraan kotiin kun palaan - olen siinä vaiheessa ollut poissa jo kaksi viikkoa koulusta (eli kuittaan luvalliset poissaolot heti alkuunsa), ja kulkeminen Paraisilta Turkuun luentojen takia saattaisi pikkasen tökkiä, joten hyvä näin!

Kämppä on muutenkin selvästi jo muuttokunnossa. Veimme jo viime viikonloppuna kasapäin tavaroita Paraisille, ja hain viikolla äidin töistä pahvilaatikkoja. Tänään pari kaveria tuli sitten auttamaan siivouksessa ja pakkaamisessa - lunastin siinä siis syntymäpäivälahjani. Aika jännä kun suursiivouksen jälkeen asunto on kuin pommin jäljiltä! Mutta kylpyhuone ei ole koskaan ollut näin puhdas, ja keittiökin on siistimpi kuin tänä aamuna - harmittaa melkein lähteä tästä kun täällä on näin puhdasta vaihteeksi! Ja kyllä tämä näyttää heti ihan hyvältä kunhan täältä viedään pois noita laatikoita. Onneksi kirjat saavat sentään jäädä hyllyyn (jos joku haluaa käyttää "kirjastoni" palveluita vielä tänä vuonna niin now's the time!), ja keittiöönkin jää suurin osa tavaroista, joten se helpottaa huomattavasti muuttoa. Perheeni ja kaverini ovat varmasti myös iloisia siitä, ettei huonekaluja tarvitse siirrellä, senhän tietää kenen hommaksi se jäisi... :P

Huomenna olisi vihdoin tarkoitus käydä tekemässä viimeinen tentti (ja kuten huomaatte luen siihen taas erittäin tehokkaasti...), ja tiistaina tulee sitten juostua ympäri yliopistoa hakemassa papereihin nimmareita. Jos saisin vielä jossain välissä väsättyä sen Personal Statementin, niin se olisi sitten siinä, ja eikun paperit postiin! Vai pitäisikö viedä ne sinne ihan henk.koht. kun Lontooseen kerran olen menossa, vähän pelottaa aina kun tällaisia tärkeitä papereita pitäisi lähettää... Ja usko Englannin postijärjestelmään on muutenkin aika heikko, kun sieltä lähetetyt postikortit ovat tulleet perille joskus jopa kuukausia myöhemmin! Mutta ehkä se koskee vain ulkomaille menevää postia, toivotaan niin...

Mutta nyt lukemaan! Huomenna yhdeksältä tenttiin, ja sitten kahden koneella viikonlopun viettoon Ouluun! Sinnekin oli onneksi luvattu hellettä, jeejee!

keskiviikko 5. toukokuuta 2010

Lähtöorientaatio

Maanantaina yliopistolla järjestettiin lähtöorientaatio. Eihän siellä hirveästi uutta asiaa tullut, kun samantyyppisissä tilaisuuksissa on kuitenkin tullut istuttua muutaman kerran aikaisemminkin (sekä kuuntelemassa että puhumassa), mutta kyllä siitä jotain hyötyä silti oli.

Yleensähän tuon tyyppisissä infotilaisuuksissa lähtevät vaihtarit ovat aivan innoissaan, miettivät valmisteluja ja odottavat kovasti lähtöä. Itselle oma lähtö ei tuntunut mitenkään jännemmältä tai läheisemmältä kuin yleensä, mutta sen sijaan sain kamalasti inspiraatiota seuraavaan vaihtooni! Siis, miettikää, minulla on tulossa sekä kesä au pairina että syksy vaihdossa, ja tässä minä mietin jo seuraavaa vaihtoa! Perus Jenniä! ;) Olin kyllä puhunut jo töissäkin, että ehkä tämän vaihdon jälkeen voisi vähän rauhoittua, ja ehkä keskittyä muutamaksi vuodeksi opiskeluun, mutta vanhoista tavoista on selvästikin vaikea päästä...

Siellä vaihtoinfossa selvitettiin mm. opintotukiasioita, ja kerrottiin, että vaihtovuodelta ei välttämättä tarvitse saada 4,8 op/kk jos kaikista opintovuosista yhteensä on saanut sen tarvittavan kuukausimäärän. Laskeskelin sitten vähän, ja huomasin, ettei minun välttämättä tarvitse ottaa maksimimäärää eli 4 kurssia Lontoossa, vaan voin tehdä 3 (tai vaikkapa vain 2!) ilman, että Kela tulisi jälkeenpäin siitä marisemaan! Näin jää enemmän aikaa Lontoon huvituksista nauttimiseen ja Briteissä reissaamiseen! :D Kuulostaa minusta erittäin hyvältä!

Täyttelin tänään Middlesexin hakulomaketta johon piti valita 6 minua eniten kiinnostavaa kurssia. Löysin jopa sellaisen kurssin jota en ollut aikaiemmin edes huomannut, eli AV-kääntäminen! Laitoin sitten ekaksi tulkkauksen, tokaksi AV-kääntämisen, ja loput oli sitten kirjallisuuskursseja.

Walesista tuli s-postia, siellä oli vietetty Hollyn 9-vuotissynttäreitä, ja Sam on menossa Ranskaan pyöräilyreissulle.

Nyt kun mulla on periaatteessa kesäloma (perjantaina viimeinen tentti, ei muuta), niin alkaisi pikku hiljaa olla aika ruveta käymään läpi kamoja ja pakkailemaan. Ei kyllä kamalasti kiinnostaisi, mutta minkäs teet. Jos taas heittäisi pois kaikkea turhaa...